Luis Enriqué odottaa PSG:n kärsivän napatakseen paikan Mestarien liigan välierissä. Pariisilaisseura kohta Aston Villan puolivälieräparin toisessa osaottelussa Birminghamissa tiistai-iltana.

PSG voitti avausosan 3-1 Parc des Princesillä ja lähtee jahtaamaan vieraspelissä välieräpaikkaa kahden maalin johtoasemassa.

– Me olemme edenneet alkukauden täydestä pessimismistä tämän päivän tietynlaiseen euforiaan, mutta uskon avaintekijän olleen joukkueen kypsymisessä nuoruudesta huolimatta. Meidän täytyy keskittyä itseemme ja omaan jalkapalloomme, Enrique kommentoi lehdistölle maanantaina.

– Mikään ei ole vielä ohi. Tästä ottelusta tulee vaikea ja me olemme valmiina kärsimään. Odotan, että me kärsimme huomenna. Kun me olemme valmiita kärsimään, olemme valmiita voittamaan.

– Meillä ei ole liiallista itseluottamusta, vaan kyse on valtavasta päättäväisyydestä. Tarkoituksena on jälleen ratkaista ongelmat, joita Aston Villa tuo eteemme.

PSG on varmistanut jo Ligue 1:n mestaruutensa Ranskassa. pariisilaisseuraa pidetään yhtenä Mestarien liigan suurimmista voittajasuosikeista.

– Tämä on vain se kuuluisa tarina suosikista ennen ottelua. Olen sanonut jo aiemmin, että Mestarien liigassa on ollut suosikkeja, jotka ovat pudonneet matkan varrella.

– Me voitimme avausosan ja se on etu. Me emme kuitenkaan koskaan aloita otteluja olemalla varmoja jostakin. Me emme laske edelleenkään todennäköisyyksiä. Me näemme sitten, että onko Villa meitä parempi, mutta meidän tehtävämme on osoittaa ansaitsevamme välieräpaikan.

LUE MYÖS!