Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan

IFK Mariehamn lähti viime kauteen varsin matalin odotuksin. IFK Mariehamn oli joutunut edelliskaudella liigakarsintaan ja säilytti tuolloin sarjapaikkansa voitettuaan IF Gnistanin yhteismaalein 3-0.
Pitkäaikainen seurapomo Peter Mattsson astui sivuun kauden jälkeen ja vielä hetkeä aiemmin päävalmentajana toiminut Jimmy Wargh nousi seuran toimitusjohtajaksi.
IFK Mariehamn oli palkannut Bruno Romãon päävalmentajakseen ja joukkue arvioitiin kauden alussa putoamistaistoon.
Sarjakausi lähti käyntiin positiivisissa merkeissä.
IFK Mariehamn kaatoi avauskierroksella EIF:n 3-2. Peliesitys oli kaukana vakuuttavasta, mutta kausi pyörähti käyntiin täydellä pistepotilla. IFK Mariehamn nappasi hetkeä myöhemmin tasapelipisteen KuPSilta ja oli yltää samaan suoritukseen HJK:n vieraana, vaikka joutui lopulta taipumaan Helsingissä.
IFK Mariehamnin alkukausi oli tuloksellisesti hyvä – ainakin ennakko-odotuksiin nähden. Puolustuspään ongelmat alkoivat näkyä enemmän kesällä, eikä Romão lopulta onnistunut tukkimaan joukkueen puolustusta. IFK Mariehamn päästi kauden aikana useita halpoja maaleja, eikä päässyt missään vaiheessa eroon henkilökohtaisista virheistä omalla kenttäpuoliskollaan.
IFK Mariehamn ajautui kesällä peräti seitsemän ottelun tappioputkeen Veikkausliigan puolella. Mukaan mahtui muun muassa rumat kotitappiot FC Hakalle ja SJK:lle. Romão erosi päävalmentajan paikalta elokuussa. Joukkue oli tuolloin pudonnut toiseksi viimeiselle sijalle sarjataulukossa.
IFK Mariehamn nosti seurassa työskennelleen Gary Williamsin päävalmentajakseen. Tavoite oli selvä. Sarjapaikka oli säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. IFK Mariehamn voitti Williamsin alaisuudessa kolme sarjaottelua. Se voitti päätöskierroksella vieraskentällä AC Oulun ja vältti samalla liigakarsinnan.
Kausi oli kokonaisuudessaan varsin positiivinen, sillä IFK Mariehamn onnistui tavoitteessaan, eli säilyttämään sarjapaikkansa ja välttämään karsinnan. IFK Mariehamnilla oli viime kaudella Veikkausliigan toiseksi pienin pelaajabudjetti, joten sarjapaikan säilyttäminen oli hyvä suoritus.
Seura ei ole kuitenkaan kyennyt rakentamaan pitkäjänteistä projektia ja se lähtee vuosittain liikenteeseen samalla tavoitteella. IFK Mariehamn ei ole ottanut pitkään aikaan askeleita eteenpäin, eikä alkavakaan kausi tuo siihen muutosta.

Pelaajasiirrot
SAAPUNEET
Admiral Muskwe, Harrogate Town -> IFK Mariehamn
Muskwe hankittiin Adam Larssonin korvaajaksi. Muskwe, 26, on varsin katsomaton kortti. Hyökkääjä on pelannut koko uransa Englannissa. Viime vuodet ovat sujuneet pääosin Englannin toisella ja kolmannella sarjatasolla. Leicester-kasvatti kärsi talvikaudella loukkaantumisista, eikä pelannut minuuttiakaan Liigacupissa. Riskejä ilmassa.
Jelle van der Heyden, B36 Tórshavn -> IFK Mariehamn
Puolustava keskikenttäpelaaja palasi Maarianhaminaan. Van der Heyden edusti IFK Mariehamnia kaudella 2023 ja kuului tuolloin joukkueen luottopelaajiin. Viime kausi sujui Fäärsaarilla. Van der Heyden tuo kokemusta varsin nuorehkoon joukkueeseen. Tililtä löytyy yli 80 ottelua Hollannin kahdelta korkeimmalta sarjatasolta.
Niilo Kujasalo, HJK -> IFK Mariehamn
Kujasalo kärsi viime kaudella loukkaantumisista, eikä onnistunut murtautumaan HJK:n edustusjoukkueeseen. Keskikenttäpelaaja pelasi loppukauden HJK Klubi 04:n paidassa ja oli nostamassa reservijoukkueen Ykkösliigaan ennen siirtoaan Maarianhaminaan. 20-vuotias nuorukainen esiintyi edukseen Liigacupissa ja voi hyvinkin napata suuren roolin alkavalla kaudella. Potentiaalia löytyy.
Anttoni Huttunen, KTP -> IFK Mariehamn
Alla huippukausi Ykkösliigassa. Huttunen oli ajoittain täysin pitelemätön toisella sarjatasolla ja hänet valittiin ansaitusti Ykkösliigan vuoden pelaajaksi. 27 otteluun syntyi yhdeksän maalia ja peräti 15 maalisyöttöä. Teknisyydestään tunnetun hyökkäävän keskikenttäpelaajan läpimurto liigatasolla on tekemättä. Nyt siihen annetaan todellinen mahdollisuus ja se on käytettävä hyväksi.
Kevin Lund, Viggbyholms IK -> IFK Mariehamn
Ruotsalaismaalivahti teki vuoden mittaisen sopimuksen IFK Mariehamnin kanssa. Talvikausi meni pilalle loukkaantumisen vuoksi. Lähtökohtaisesti joukkueen kakkosvahti.
Matias Kivikko-Arraño, Ilves -> IFK Mariehamn
Laitapuolustajan ensimmäinen kausi Ilveksessä ei sujunut odotusten mukaisesti. Kivikko-Arraño jäi hyvin pienelle vastuulle Joonas Rantasen alaisuudessa ja hänet nimettiin vain kolmesti Ilveksen avauskokoonpanoon Veikkausliigassa. TPS:ssä säväyttänyt laitapuolustaja hakee peliaikaa Maarianhaminasta. Saanee suuren roolin. Loukkaantui maaliskuussa ja on sivussa ensimmäisistä otteluista.
Pontus Lindgren, GIF Sundsvall -> IFK Mariehamn
Lähtökohtainen Pedro Machadon korvaaja. Viime kausi sujui Ruotsin toisella sarjatasolla GIF Sundsvallin paidassa. Sai mukavasti vastuuta talvikaudella, vaikka peliesitykset eivät suoranaisesti vakuuttaneet. Parantamisen varaa löytyy ja saanee näyttöpaikkoja heti alkukaudesta.
Johannes Viitala, Ilves -> IFK Mariehamn
18-vuotias nuorukainen vietti viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla IFK Mariehamnissa ja sai peliaikaa reservijoukkueessa. IFK Mariehamn otti Viitalan toistamiseen lainalle, kun Lund loukkaantui. Viitala toimii alkukaudella joukkueen kakkosvahtina.
Cody David, vapaa agentti -> IFK Mariehamn
Mielenkiintoinen vahvistus. David pelasi loppusyksyn Skotlannin toisella sarjatasolla, ja teki maaliskuussa yksivuotisen sopimuksen IFK Mariehamnin kanssa. 24-vuotias oikea laitahyökkääjä on esiintynyt edukseen talvikauden viimeisissä harjoitusotteluissa ja jos pysyy kunnossa, voi nousta arvoon arvaamattomaan Maarianhaminassa. Tuo tarvittavaa maalintekotaitoa, mutta pysyykö kunnossa?
LÄHTENEET
Adam Larsson, IFK Mariehamn -> Monterey Bay
Larsson, 25, pelasi ensimmäisen nappikautensa Veikkausliigassa. Larsson viimeisteli runko- ja loppusarjat mukaan luettuna 11 maalia Veikkausliigassa. IFK Mariehamn halusi pitää ruotsalaiskärjen joukkueessaan, mutta Larsson päätti lähteä rapakon taakse. Uusi osoite löytyi Yhdysvaltojen toiselta sarjatasolta. Suuri menetys IFK Mariehamnille.
Pedro Machado, IFK Mariehamn -> Pacific FC
Portugalilaistoppari kuului koko viime kauden joukkueen luottopelaajiin. Machado pelasi varsin kaksijakoisen kauden IFK Mariehamnin takalinjoilla. Mukaan mahtui huippuesityksiä, mutta Machadolla oli ajoittain vaikeuksia tasaisuuden kanssa. Peliesitysten laatu heitteli liikaa. Matka jatkuu Kanadan pääsarjassa.
Robin Sid, IFK Mariehamn -> EIF
Sidiä on helppo kuvailla todelliseksi IFK-legendaksi. Keskikenttäpelaaja pelasi vuosien saatossa yli 250 virallista ottelua IFK Mariehamnin paidassa ja oli voittamassa sensaatiomaisesti Veikkausliigan mestaruutta syksyllä 2016. Kuului vielä viime kaudellakin joukkueen luottopelaajiin, mutta päätti palata EIF:n paitaan. Merkittävä menetys sekä kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Matias Ojala, IFK Mariehamn -> AC Oulu
Ojalan viime kausi IFK Mariehamnissa oli pettymys. Ojala siirtyi FC Interistä suuremman vastuun perässä Maarianhaminaan, mutta keskikenttäpelaaja jäi pienelle peliajalle. Ojala ei näyttänyt saavan missään vaiheessa täysin juonen päästä kiinni ja nyt matka jatkuu kotikonnuille Ouluun. Korvattavissa.
Eero-Matti Auvinen, IFK Mariehamn -> vapaa agentti
Auvinen kuului käytännössä koko runkosarjan joukkueen selviin luottopelaajiin. Peliaika jäi vähemmälle loppukaudesta, eivätkä osapuolet tehneet jatkosopimusta. Toppari pelasi alkukaudella myös muutaman viikon laitapuolustajana. Auvinen, 28, on pelannut urallaan runko- ja loppusarjat mukaan luettuna lähes 170 ottelua Veikkausliigassa. Kokemusta löytyy, mutta uutta työnantajaa ei – ainakaan toistaiseksi.
Marc Nordqvist, IFK Mariehamn -> vapaa agentti
Nordqvist on IFK Mariehamnin oma kasvatti, mutta sai edellisen kerran kunnolla peliaikaa edustusjoukkueessa kaudella 2018. Viime vuodet menivät kokonaan penkillä, eikä sopimusta jatkettu. Ilman seuraa.
Hussein Usman Suleman, IFK Mariehamn -> FC Jazz
22-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi viime kauden IFK Mariehamnin kakkosjoukkueessa Kolmosta. Matka jatkuu Ykkösen FC Jazziin.
Kalle Wallius, IFK Mariehamn -> IK Start
Pikkuhuuhkajiin kuuluva oikea laitapuolustaja pelasi loppukauden lainalla IFK Mariehamnissa. Wallius tuli peliajan perässä saarelle ja sitä tuli, sillä hän pääsi yhtä lukuun ottamatta kaikissa peleissään avaukseen. Palasi lainan jälkeen IK Startiin ja siirtyi sittemmin pysyvästi Ilvekseen. Menetys.
Ardy Mfundu, vapaa agentti -> IFK Mariehamn
Schalken junioriakatemiassa useamman vuoden viettänyt toppari siirtyi talvella IFK Mariehamniin. Kärsi talvikaudella loukkaantumisista, eikä pystynyt antamaan sen suurempia näyttöjä. Siirtyi lainalle KPV:hen.
Avauskokoonpano
Williams peluuttanee IFK Mariehamnia tutussa 4-2-3-1 -muodossa.
Matias Riikonen aloittaa kauden tolppien välissä. Riikonen oli viime kaudella joukkueen itsestäänselvä ykkösmaalivahti. Williams antoi talvella myös Johannes Viitalalle peliaikaa, mutta luottanee sarjapeleissä Riikoseen.
Lähtökohtaisesti joukkueen suurin heikkous ja kysymysmerkki on puolustus. Puolustuksessa ei ole käytännössä ainuttakaan tasonsa liigassa todistanutta pelaajaa.
Pontus Lindgren ja Michael Fonsell ovat todennäköisesti avauksen toppareita. Matias Kivikko-Arraño on kauden ensimmäiset viikot sivussa, joten Jiri Nissinen ja Daniel Enqvist avaavat laitapuolustajina. IFK Mariehamn on etsinyt siirtoikkunan loppuhetkillä uutta puolustajaa, mutta sellaista ei ole toistaiseksi ilmestynyt Maarianhaminaan.
Keskikentällä tilanne on mielenkiintoinen. Paluumuuttaja Jelle van der Heyden on itsestäänselvä avauskokoonpanon pelaaja. Jos Anttoni Huttunen pelaa hyökkäävänä keskikenttäpelaajana, Williams voi nimetä van der Heydenin rinnalle yhden pelaajan nelikosta Kujasalo, Emmanuel Patut, Noah Nurmi ja Sebastian Dahlström.
Kujasalo pelasi hienon talvikauden ja napannee avauksen paikan, mutta se ei tule helpolla, sillä Patut ja Dahlström ovat kuuluneet Williamsin runkopelaajiin.
Huttusen vieressä laidoilla pelaavat Jayden Reid ja Cody David. Kärjessä viilettää talvihankinta Admiral Muskwe. Jos Williams haluaa pelata astetta pragmaattisempaa jalkapalloa vaikeammissa paikoissa, voi Huttunen pudota kärjen alta penkille ja luotsi voi nostaa yhden pelaajan keskikentälle.
IFK MARIEHAMN: Riikonen; Enqvist, Fonsell, Lindgren, Nissinen; Kujasalo, van der Heyden; Reid, Huttunen, David; Muskwe

Seuraa häntä
NIILO KUJASALO
Kujasalon, 20, potentiaali on ollut tiedossa jo pitkään, mutta loukkaantumiset ovat hidastaneet läpimurtoa.
Kujasalo vietti kauden 2023 lainalla toisella sarjatasolla KPV:n paidassa ja oli joukkueen paras pelaaja. Ennakkoluulottomasti pelannut Kujasalo pelasi tuolloin nappikauden Kokkolassa ja lähti viime kauteen suurin odotuksin, mutta kärsi muutamasta isommasta loukkaantumisesta ja peliaika jäi lopulta hyvin pieneksi.
Jos Kujasalo pysyy alkavalla kaudella terveenä, voi hän hyvinkin olla yksi Veikkausliigan suurimmista yllättäjistä. Oli Liigacupissa joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa ja osoitti nousseensa heti IFK Mariehamnin luottopelaajaksi.
Vahvuudet löytyvät pallottomasta vaiheesta, mutta on myös kykeneväinen aloittamaan hyökkäyksiä ja auttamaan joukkuetta vastustajan boksin läheisyydessä.
Odotukset
SIJA: 11
IFK Mariehamn on kokenut varsin merkittäviä muutoksia viime kauden jälkeen, vaikka Gary Williams jäikin joukkueen päävalmentajaksi.
Larssonin, Sidin, Auvisen ja Walliuksen kaltaisia pelaajia ei ole helppo korvata, kun käytössä on sarjan kolmanneksi pienin pelaajabudjetti. IFK Mariehamn lähtee kauteen noin 520 000 euron pelaajabudjetilla. Se on noussut noin 40 000 eurolla viime kaudesta, mutta suurempi budjetti ei suoranaisesti näy joukkueen laadussa.
Talvihankinnat eivät ole toistaiseksi loistaneet ja joukkue on kärsinyt merkittävistä loukkaantumisongelmista. Pelaajamateriaali ei päätä huimaa ja on selvää, että IFK Mariehamn taistelee tälläkin kaudella sarjapaikastaan. IFK Mariehamn on kuulunut jo pitkään sarjan häntäpäähän, eikä tällä hetkellä sillä ole käytössään yhtä laadukasta materiaalia kuin aiemmin.
IFK Mariehamn otti tänä talvena riskejä joukkueen rakentamisessa, eikä Williams ole päässyt käytännössä kertaakaan peluuttamaan optimiavaustaan ennen kauden alkua.
Tasonsa todistanut maalintekijä loistaa poissaolollaan. Larsson ei ollut sellainen ennen viime kauden alkua, mutta nousi sellaiseksi kauden mittaan. Nyt samaa vaaditaan Muskwelta, Davidilta ja kumppaneilta.
Jos pelaajamateriaali aiheuttaa kysymysmerkkejä, samaa voi sanoa myös valmennuksesta. IFK Mariehamnin peliesitykset jättivät talvella paljon toivomisen varaa ja mukaan mahtui useampi heikko ottelu. IFK Mariehamnilla on kokonaisuudessaan FF Jaroa parempi materiaali, eikä se ole sarjan suurin putoajasuosikki, mutta paljon on tapahduttava, jotta Williamsin miehistö välttää liigakarsinnan.

Otteluohjelma
Lauantai 05.04. IFK Mariehamn-FF Jaro
Lauantai 12.04. FC Haka-IFK Mariehamn
Lauantai 19.04. IFK Mariehamn-SJK
Keskiviikko 23.04. KuPS-IFK Mariehamn
Sunnuntai 27.04. IFK Mariehamn-Ilves
Lauantai 03.05. IF Gnistan-IFK Mariehamn
Lauantai 10.05. IFK Mariehamn-FC Inter
Lauantai 17.05. AC Oulu-IFK Mariehamn
Lauantai 24.05. IFK Mariehamn-HJK
Lauantai 31.05. KTP-IFK Mariehamn
Lauantai 14.06. IFK Mariehamn-VPS
Keskiviikko 18.06. IFK Mariehamn-KuPS
Lauantai 28.06. SJK-IFK Mariehamn
Keskiviikko 02.07. FC Inter-IFK Mariehamn
Sunnuntai 06.07. FF Jaro-IFK Mariehamn
Maanantai 21.07. IFK Mariehamn-FC Haka
Lauantai 26.07. IFK Mariehamn-AC Oulu
Perjantai 01.08. VPS-IFK Mariehamn
Lauantai 09.08. IFK Mariehamn-Gnistan
Lauantai 16.08. IFK Mariehamn-KTP
Sunnuntai 24.08. HJK-IFK Mariehamn
Sunnuntai 31.08. Ilves-IFK Mariehamn
Tuukka Ikkeläjärvi
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen