Seurajoukkueiden MM-kisat pelataan ensimmäistä kertaa uudessa muodossaan tulevana kesänä.

Yhdysvalloissa 14.6.-13.7. pelattavaan turnaukseen osallistuu 32 joukkuetta, joista 12 tulee Euroopasta. Turnaus on nostattanut suurseuroissa kritiikkiä, sillä pelaajat ja valmentajat ovat toivoneet pelimäärien vähentämistä. uuden turnauksen myötä käy juuri päinvastoin.

Brittimedian saamien tietojen mukaan FIFA on kuitenkin voitelemassa seuroja riihikuivalla rahalla. Niin BBC kuin Sky Sports tietävät kertoa, että osallistuville seuroille on jaossa yhteensä yli miljardin dollarin edestä palkintorahaa.

FIFA ja eurooppalaisseurojen yhdistys ECA eivät ole kommentoineet palkintoraha-asiaa, mutta mikäli tieto pitää paikkansa, turnaus on seuroille rahakkain koskaan, kun palkintorahat suhteutetaan ottelumäärään. Finalistit pelaavat turnauksessa seitsemän ottelua.

Aivan kuten europeleissä kukin seura saa jo pelkästä osallistumisesta rahaa, ja lisää dollareita kilahtaa tilille menestymisen myötä.

Lehtitietojen mukaan FIFA ja ECA neuvottelevat tällä hetkellä myös solidaarisuusrahoista, joita jaettaisiin turnauksen ulkopuolelle jääville seuroille.

FIFA ei ole ottamassa turnauksen tuotoista mitään itselleen, vaan kaikki sisään tuleva raha on tarkoitus jakaa ulospäin seuroille.

LUE MYÖS