Serie A -pomo haluaa viedä sarjaotteluita Yhdysvaltoihin: ”Se on ehdoton tavoite”

Italian Serie A:n puheenjohtaja Ezio Simonelli haluaa viedä sarjan otteluita pelattavaksi Yhdysvaltoihin.
Simonelli valittiin hiljattain Serie A:n puheenjohtajaksi. Simonelli on puhunut ideastaan avoimesti jo pitkään ja toivoo suunnitelman toteutuvan lähivuosina.
Serie A haluaa kasvattaa brändiään Yhdysvaltojen markkinoilla ja kokee, että sarjaotteluiden pelaaminen Yhdysvalloissa auttaisi siinä.
La Gazzetta dello Sport haastatteli Simonellia, joka kertoi tarkemmin hankkeesta.
– Minut valittiin tähän pestiin kaksi kuukautta sitten, eikä ole sattumaa, että päätin tulla tänne Yhdysvaltoihin tapaamaan paikallisia edustajia. Meille tämä on tärkeä markkina. Meillä on Serie A:ssa yhdeksän yhdysvaltalaista omistajaa ja yksi Kanadastakin. Olen kiitollinen siitä, että he valitsivat minut sarjan puheenjohtajaksi.
– Tuotteemme on kaunis. Meillä on enemmän yhdysvaltalaisomistajia kuin muilla sarjoilla. Monet potentiaaliset ostajaehdokkaat ikkunashoppailevat ja se tarkoittaa sitä, että tietyt piirit kokevat voivansa tehdä rahaa Italiassa.
– Meille sarjaotteluiden pelaaminen Yhdysvalloissa on ehdoton tavoite. Tarvitsemme paikallisen jalkapalloliiton hyväksynnän, mutta uskomme siihen. Haluamme olla ensimmäinen eurooppalainen sarja, joka onnistuu tässä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Vuoden 2026 MM-finaalissa mukana historiallinen uudistus – Coldplaylla rooli suunnittelussa
- Virallista: VPS julkaisi tärkeän sopimuksen – ”Tuttu pelaaja palaa”
- Virallista: Jasse Tuominen palaa Veikkausliigaan
- Juhani Pikkaraisen poissaolon syy selvisi – kävi leikkauksessa
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Virallista: Jasse Tuominen palaa Veikkausliigaan
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Bayernin ex-pelaaja kummastelee Joshua Kimmichin tilannetta: ”Se huolestuttaa minua”
- Philipp Lahm kertoi miksi Vincent Kompany menestyy Bayern Münchenin peräsimessä: ”CV ei tehnyt hänestä kandidaattia, mutta…”
- Juhani Pikkaraisen poissaolon syy selvisi – kävi leikkauksessa