Ruotsi koki historiallisen nöyryytyksen! Jättiflopista turhautuneita reaktioita – ”Tällaista ei saa tapahtua”

Ruotsi koki lauantai-iltana ainutlaatuisen mahalaskun vuoden 2025 maaottelukauden avauksessaan. Blågult hävisi harjoitusottelussa Luxemburgille ensimmäistä kertaa A-maajoukkuehistoriassaan 0-1-lukemin vieraskentällä. Umpisurkea suoritus turhautti Ruotsin leirissä.
Ruotsi oli kohdannut aiemmin Luxemburgin kuudesti ja päästänyt ainoastaan kerran maalin heitä vastaan. Tämä tapahtui vuoden 1979 EM-karsinnoissa, jolloin länsinaapurimme murjoi vastustajansa 16-1-numeroilla.
Lauantaina Luxemburgin ratkaisijan viitan sai avauspuoliskolla ottelun ainoan osuman iskenyt Seid Korac.
– Tällaista ei saa tapahtua. Meidän täytyy katsoa peiliin ja tehdä asiat paremmin. Meidän täytyy oppia tästä, Ruotsin maalivahti Robin Olsen jyrähti Expressenin mukaan.
Ruotsin päävalmentaja Jon Dahl Thomasson tunnusti Luxemburgin olleen tänä iltana parempi joukkue.
– Luxemburg ansaitsi voittaa. He olivat parempia, enkä tunnistanut omaa joukkuettani. Me emme pysyneet mukana pelissä. Meidän olisi pitänyt tehdä maali ensimmäisellä kymmenminuuttisella. Pelasimme sen jälkeen liian hitaasti ja juoksimme liian vähän, Thomasson arvioi Viaplaylle.
Ruotsin kokemaan katastrofitappioon otti kantaa myös Viaplayn asiantuntijana työskentelevä Freddie Ljungberg, joka ei voinut uskoa illan nöyryyttävää tulosta.
Valioliigasta Arsenalista muistettava ruotsalaislegenda Ljungberg pelasi urallaan 75 A-maaottelua Blågult-paidassa.
– Me kohtasimme Luxemburgin. Kyseessä ei ollut Portugali, jonka Tanska onnistui voittamaan. Siinä on melkoisen suuri ero. En ajatellut koskaan sanovani, että me häviämme 1-0 Luxemburgille, Ljungberg hämmästeli.
Ruotsi kohtaa maaliskuun maajoukkueikkunassa vielä Pohjois-Irlannin toisessa harjoitusottelussa kotikentällään ensi viikon tiistaina. MM-karsinnat alkavat maan osalta syksyllä, jolloin vastassa lohkossa ovat Sveitsi, Slovenia ja Kosovo.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä