Oliver Antman ratkaisijana Huuhkajien uuden aikakauden avausvoitossa – Kaan Kairisen jyrääjälle ulosajo

Oliver Antman ratkaisi, kun Huuhkajat aloitti uuden aikakautensa Jacob Friisin johdolla voitolla. Malta kaatui vieraissa MM-karsintojen avauksessa niukasti 1-0.
Huuhkajien päävalmentajaksi tammikuussa pestattu Friis teki avauskokoonpanoon rohkeita muutoksia. Edeltäjä Markku Kanervan luottopelaajat Glen Kamara ja Teemu Pukki aloittivat ottelun penkiltä.
Kaksikosta Pukki pääsi sisään viimeiselle kaksikymppiselle tultuaan kentälle 71. peliminuutilla. Kamaraa ei nurmella nähty.
Malta pelasi viimeisen vartin vajaamiehisenä laitapuolustajansa Kurt Shaw’n ulosajon myötä. Shaw sai punaisen kortin ajettuaan rajusti Kaan Kairisen nilkoille. Kairinen pystyi jatkamaan ottelua vaarallisen taklauksen jälkeen.
Huuhkajien voittomaali syntyi avauspuoliskon 38. minuutilla. Henry Bonello pudotti Benjamin Källmanin voimakkaan kaukolaukauksen ja apajilla ollut Antman sijoitti kakkospallon varmasti verkkoihin.
Huuhkajat jatkaa MM-karsintoja maanantaina. Tuolloin vastassa on Liettua vieraskentällä.
MM-karsintojen G-lohkossa pelaavat myös Puola ja häviäjä Kansojen liigan puolivälieräparista Espanja-Hollanti.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden