Ennakkopaketti MM-karsintaotteluun Liettua-Suomi: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Friisin kommentit

Huuhkajat jatkaa MM-karsintoja maanantaina vierasottelulla Liettuaa vastaan Kaunasissa. Baltian maa on Suomelle harvinainen vastustaja.
Suomi on kohdannut Liettuan aiemmin vain viisi kertaa ja voittanut peleistä kolme. Otteluista kolme käytiin 1930-luvulla.
Illan MM-karsintaottelu on Huuhkajien kaikkien aikojen ensimmäinen kilpailullinen peli Liettuaa vastaan. Maa on Fifa-rankingissa sijalla 142 ja on kahdeksan ottelun mittaisessa tappioputkessa jäätyään Kansojen liigan C-sarjassa lohkossaan viimeiseksi.
Suomi avasi MM-karsinnat perjantaina niukalla 1-0-vierasvoitolla Maltasta uuden tanskalaisen päävalmentajansa Jacob Friisin debyytissä. Liettua puolestaan hävisi Puolan vieraana 0-1.
Huuhkajien G-lohkoon saatiin myös eilen viimeinen maa selville, kun Kansojen liigan puolivälieräparin Espanjalle hävinnyt Hollanti liittyy mukaan.
Liettua-pelin alla saatiin myös viikonloppuna huonoja uutisia, kun keskikentän luottopelaaja Rasmus Schüller joutui jättämään Huuhkajien leirityksen sairastumisen vuoksi.
Millainen avauskokoonpano?
Friisin voidaan odottaa jatkavan Malta-ottelun 4-3-3-muodostelmassa. Lukas Hradecky on varma valinta aloittavaksi maalivahdiksi ja maalinsa puhtaana pitänyt alakerta saattaisi pysyä nelikossa Jere Uronen, Robert Ivanov, Miro Tenho ja Nikolai Alho.
Toppareiksi vaihtoehtoisia ratkaisuja olisivat HJK:n Daniel O’Shaughnessy ja ensikertalainen Ville Tikkanen, joka oli yllätysvalinta loukkaantuneen Arttu Hoskosen paikkaajaksi. Alhon voisi korvata viime syksyn Kansojen liigan otteluissa suuresta roolista nauttinut Adam Ståhl ja Urosen Maltaa vastaan vaihdosta sisään tullut Tuomas Ollila.
Keskikentällä mielenkiintoista on nähdä Glen Kamaran tilanne. Saudi-Arabiaan Al Shababiin Ranskasta Rennesistä lainattu Markku Kanervan aikakauden luottopelaaja istui koko Malta-pelin penkillä. Saattaisiko esimerkiksi Matti Peltola tehdä tilaa Kamaralle Fredrik Jensenin ja Kaan Kairisen vierelle?
Hyökkäyksessä Maltaa vastaan voittomaalin iskenyt huippuvireinen Oliver Antman on varmin valinta avaukseen. Vaisun avauksen jälkeen muissa rooleissa saatetaan kokeilla muita vaihtoehtoja. Benjamin Källmanin tilalle tyrkyllä on juoksuvoimainen Daniel Håkans ja Pohjanpalon paikalle Huuhkajien kaikkien aikojen maalikuningas Teemu Pukki, mikäli 34-vuotias kärki on vain 90 minuutin kunnossa.
Huuhkajien arvioitu avauskokoonpano
Hradecky; Uronen, Tenho, Ivanov, Alho; Kamara, Kairinen, Jensen; Håkans, Pohjanpalo,Antman.
Jacob Friisin kommentit
Päävalmentaja Friis kertoi sunnuntain lehdistötilaisuudessa haluavansa Huuhkajilta voiton lisäksi maanantaina pelillistä parannusta. Tanskalainen haluaa nähdä kehitystä erityisesti kaksinkamppailuissa.
– Emme halua pelkästään kolmea pistettä, vaan myös hyvän esityksen. Haluamme saavuttaa nämä tavoitteet joka pelissä, mutta se ei ole aina mahdollista. Kolme pistettä ja vähän heikompi esitys on toiseksi paras lopputulema.
– Jalkapallo on kaksinkamppailujen voittamista. Joskus kamppailun häviämisen syynä voi olla esimerkiksi pelaajan hidas reagointi, mutta usein se voi liittyä taktisiin asioihin. Pelaajat pitää saada kentällä oikeille paikoille, jotta he eivät ole myöhässä tilanteissa.
– Minulla oli joskus tapana sanoa, että jos voitat yli puolet kaksinkamppailuista, voitat todennäköisesti pelin.
Friis kunnioittaa myös Liettuaa vastustajana. MM-karsinnoissa ei ole helppoja pelejä.
– Kaikki pelit tulevat olemaan vaikeita. Liettualla on hyviä pelaajia ja selvä tapa pelata. Kaksinkamppailut voivat olla isossa roolissa myös tässä pelissä, se voi korostua heidän tavassaan hyökätä. Liettuan hyökkäyksistä syntyy tilanteita, joissa pelaajiemme täytyy olla erittäin vahvoja.
Televisiointi
Huuhkajien MM-karsintaottelu Liettuan vieraana televisioidaan suorana Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 19:00. Studio käynnistyy puoli tuntia aiemmin 18:30.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- KuPS nappasi kauden avausvoittonsa – IF Gnistan sai kylmää kyytiä Turussa
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden
- Viljami Sinisalon Celtic lähellä Skotlannin mestaruutta – tarvitsee Topi Keskisen Aberdeenin apua
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden
- KuPS nappasi kauden avausvoittonsa – IF Gnistan sai kylmää kyytiä Turussa
- Lionel Messin tulevaisuus ratkeamassa