Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”

Romelu Lukaku paljastaa harkinneensa maajoukkueuransa päättämistä Belgian pudottua EM-kisoissa neljännesvälieriin viime kesänä. Belgia hävisi 0-1-lukemin Ranskalle Saksassa pelatun turnauksen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Lukaku, 31, mainitsi putoamisen kisoissa olleen hänelle henkisesti kova isku. Myös pukukopin ilmapiiri oli tuolloin Napolin hyökkääjän sanoin myrkyllinen.
Lukaku on tehnyt 120 otteluun 85 maalia Belgian A-maajoukkueessa. Hyökkääjä päätti jatkaa maajoukkueuraansa keskusteltuaan uuden päävalmentajan Rudi Garcian ja joukkueenjohtajan Vincent Mannaertin kanssa.
– Harkitsin EM-kisojen ja Ranska-tappion jälkeen lopettamista. Olin hyvin turhautunut ja kerroin Jan Vertonghenille, ettei minusta tuntunut enää hyvältä. Liian paljon oli tapahtunut liian nopeasti. En voinut kuitenkaan hylätä maatani, Lukaku kertoi RMC:n mukaan lehdistölle torstaina.
– Keskityn turnauksissa täysin joukkueeseen. Kisojen päätyttyä EM-turnauksen sulattaminen oli hankalaa. Ilmapiiri oli varsin myrkyllinen, eivätkä tulokset olleet hyviä. Minä en suhtaudu hyvin tappioihin, mutta se on ollut aina myös vahvuuteni. Minun pitäisi ehkä avautua enemmän.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden