Hakalle uusi vahvistus Etelä-Amerikasta

Haka vahvistaa keskikenttäänsä venezuelalaisella Elías Romerolla. Romero saapuu Valkeakoskelle Venezuelan pääsarjasta Deportivo La Guairasta yksivuotisella sopimuksella.
Romerolla, 28, on sekä Venezuelan että Espanjan kansalaisuudet. Puolustava keskikenttäpelaaja pelasi Deportivo La Guairassa kahden vuoden aikana 48 ottelussa ja keräsi kolme maalisyöttöä kaikki kilpailut mukaan lukien.
– Hän tuo meille kaivattua kokemusta, mutta omaa myös hyvät syöttötaidot sekä hänen työmoraalinsa on aivan loistava! Hakan päävalmentaja Andy Smith kehui uutta vahvistusta Hakan tiedotteessa.
Romero mainitsi myös muiston parin vuoden takaa, joka herätti hänen kiinnostuksensa pelata Suomessa.Keskikenttäpelaaja kuvailee Hakan tiedotteessa itseään fyysiseksi joukkueen puolesta taistelevaksi pelaajaksi, joka haluaa pelata positiivista ja progressiivista jalkapalloa.
– Suomen jalkapallossa työskentelevä brittivalmentaja tuli Venezuelaan vuonna 2023 ja seurasi minua paljon treeneissä koko viikon ajan. Sain häneltä palautetta, että pärjäisin hyvin Suomessa, ja olenkin ollut kiinnostunut siitä lähtien, venezuelalainen kertoi.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa