Glen Kamaran valmentaja vaihtumassa – tässä Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi luotsikseen

Habib Beye, 47, on Rennesin ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajakseen, kertovat muun muassa Ouest-France, Le Parisien ja RMC.
Rennesin on määrä antaa tuota pikaa potkut Jorge Sampaolille.
Sampaoli on ehtinyt valmentaa joukkuetta reilun kahden kuukauden ajan, mutta tulokset ovat olleet surkeita. Sarja- ja cup-ottelut mukaan luettuna kymmenestä ottelusta tuloksena on kolme voittoa ja seitsemän tappiota. Rennes on parhaillaan karsijan paikalla Ligue 1:ssä.
Beye on ollut noin puolen vuoden ajan työttömänä. Beye valmensi kolme vuotta pariisilaista Red Staria. Beye nosti joukkueen viime kauden päätteeksi Ranskan toiselle sarjatasolle ja poistui samalla tehtävästään.
Senegalilaisluotsin odotetaan allekirjoittavan loppukauden mittaisen sopimuksen Rennesin kanssa. Sopimuksessa on optio ensi kaudesta.
Beye edusti pelaajaurallaan muun muassa Marseillea, Newcastlea ja Aston Villaa.
Fabrizio Romanon mukaan Rennesin Glen Kamara neuvottelee siirrosta saudiarabialaiseen Al-Shababiin, mutta Kamara seuraa aluksi, kenet Rennes palkkaa uudeksi päävalmentajakseen. Kamara jäi täysin olemattomalle vastuulle Sampaolin alaisuudessa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Juho Lähteenmäki, 18, kellotti taas täydet minuutit Tanskan pääsarjassa
- Suomalaisten maalitehtailu Hollannissa sai jatkoa – nyt osui Juho Talvitie
- Suomalaiskolmikon ADO Den Haag hurjassa iskussa – pisteen päässä suoran nousijan paikasta
- Jani Honkavaaran Djurgården putosi Ruotsin cupista
- Luis Enrique: Näin PSG lähestyy suurottelua Liverpoolia vastaan – ”Me emme tunne alemmuutta”
- Tulikuuma Oliver Antman ratkaisijana – yllätysvoitto sarjakakkosesta
- José Mourinhoa syytettiin rasistiksi – Fenerbahçe haastoi Galatasarayn oikeuteen
- Jalkapallosta yritetään kitkeä ajanpeluuta uudella säännöllä
- CM: AC Milan vaihtamassa päävalmentajaa kauden jälkeen
- Bild: Lukas Hradeckyn kilpailijalla kaksi vaihtoehtoa – joko nousee ykkösmaalivahdiksi tai vaihtaa maisemaa

- Virallista: Filip Valenčič palaa Veikkausliigaan
- José Mourinhoa syytettiin rasistiksi – Fenerbahçe haastoi Galatasarayn oikeuteen