Mathys Tel on jättämässä Bayern Münchenin.

Fabrizio Romano paljasti keskiviikkona Telin päättäneen vaihtaa maisemaa vielä tammikuun siirtoikkunassa. Useat valioliigaseurat ovat nuoren laitahyökkääjän kintereillä.

Tel, 19, on jäänyt kuluvalla kaudella hyvin pienelle vastuulle Bayernissa. Ranskalaispelaaja on pelannut kaikki kilpailut mukaan luettuna vain 458 minuuttia Bayernin paidassa.

Sky Sportsin mukaan Bayern ja Tottenham ovat lähellä yhteisymmärrystä Telin siirtosummasta, mutta hyökkääjä ei ole vielä päättänyt, haluaako hän siirtyä Tottenhamiin.

Bayern-pomo Max Eberl otti kantaa Telin tilanteeseen saksalaismediassa. Eberl ymmärtää, miksi Tel haluaa vaihtaa maisemaa.

– Tel sanoi meille, ettei hän pelaa tarpeeksi paljon. Ja se on ymmärrettävää. Olisimme silti halunneet, että hän olisi jatkanut taistelua. Minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa. Ymmärrän tämän.

– Emme ole koskaan saaneet näin paljon puheluita seuroilta yhdestä pelaajasta. Puhuimme Telin kanssa joulukuussa ja silloin hän ilmoitti haluavansa jäädä tänne. Nyt hän haluaa lähteä. Otamme kaikki mahdollisuudet huomioon ja sitten päätämme, mitä teemme.

Bayern maksoi Telistä 20 miljoonaa euroa Rennesille kesällä 2022.

LUE MYÖS