Saudi-Arabialle MM-kisat – Palloliitto pettyi FIFA:n hakuprosessiin
Suomen Palloliitto kertoo tiedotteessaan olevansa ”pettynyt” kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) hakuprosessiin miesten MM-kisoissa.
Kummankaan vuoden kisajärjestäjillä ei ollut vastaehdokkaita, joten varsinaista äänestystä isännyyksistä ei nähty.
– FIFA:n sääntöjä ei suoranaisesti rikottu, mutta läpinäkyvästi tai oikeudenmukaisesti hakuprosessia ei hoidettu. Venäjän ja Qatarin MM-kisojen jälkeen FIFA lupasi noudattaa MM-kisojen hakuprosesseissa läpinäkyvyyttä, mutta se henki ei nyt toteutunut, kommentoi Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti tiedotteessa.
– Käytännössä FIFA:n kongressilta vietiin päätösvalta FIFA:n neuvostolle, ja silloin yksittäisten maiden liitot, kuten Suomi, eivät pääse osallistumaan päätöksentekoon. Pohjoismailla ei ole yhtään edustajaa FIFA:n neuvostossa.
– Tilanne oli kiusallinen, vastaehdokkaita ei ollut. Pohjoismaiden kanssa yhdessä olemme asiasta paljon keskustelleet, mutta vaikuttamisen mahdollisuuksia ei käytännössä ollut. Meidän tehtäväksemme jää nyt vaatia ja valvoa, että FIFA toteuttaa luvatut asiat kisoihin liittyen.
Tänä syksynä Pohjoismaiden jalkapalloliitot (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Färsaaret) pitivät yhteisen kokouksen Saudi-Arabian kisajärjestäjien kanssa, missä Pohjoismaat pyrkivät selvittämään Saudi-Arabian kisajärjestäjien korjaussuunnitelmia tiedossa oleviin epäkohtiin.
– Keskustelimme muun muassa Saudi-Arabian ihmisoikeustilanteesta, seksuaalivähemmistöjen asemasta ja siirtotyöläisten kohtelusta. Saudi-Arabian edustajat esittivät viimeisten vuosien myönteiset muutokset ja suunnitelman siitä, miten MM-kisat toimivat heille ajureina parantaa asioiden tilaa. Se herättää tietysti toiveikkuutta, mutta suuri osa muutoksista on vasta lupausten tasolla, Lahti sanoo.
– Seuraamme aktiivisesti kansainvälisten ihmisoikeus- ja asiantuntijärjestöjen raportteja Saudi-Arabian tilanteen kehittymisestä, toivottavasti myös edistymisestä. Iso osa Saudi-Arabian MM-hakemuksesta pohjautuu muutokseen, johon he pyrkivät. On vielä täysin mahdotonta sanoa, toteutuuko se vai ei. FIFA:n vastuulla on valvoa, että hakemuksessa luvatut asiat myös toteutuvat. Me voimme puolestamme vaatia FIFA:lta vastauksia.
Viime kuussa FIFA:n arviointiraportissa todettiin, että ihmisoikeusriskit liittyen Saudi-Arabian hakemukseen olivat ”keskisuuret” ja että kilpailulla on ”hyvät mahdollisuudet” toimia ”kannustimena” maan sisäisille uudistuksille.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kuvaili FIFA:n huomioita Saudi-Arabian ihmisoikeustilanteesta ”häkellyttäväksi valkopesuksi”.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- MLS-valmentaja torppasi ajatuksen Neymarin siirrosta: ”Mahdotonta”
- James Rodríguez saattaa palata kotimaahansa: ”Teimme todella hyvän tarjouksen”
- Juventus on kiinnostunut Barcelonan huipputopparista
- Di Marzio: Englantilaisseura kiinnostunut Jesse Jorosesta
- Manchester City puuhaa 40 miljoonan euron pelaajahankintaa
- Onni Valakari herättää kiinnostusta MLS:ssä – ei ole palaamassa Ruotsiin
- Lassi Lappalainen löysi uuden seuran
- Virallista: Jere Uronen palaa Ruotsiin
- Djurgården havittelee KuPS:n puolustajaa
- Miika Nuutinen palaa HJK:hon
- Di Marzio: Englantilaisseura kiinnostunut Jesse Jorosesta
- Onni Valakari herättää kiinnostusta MLS:ssä – ei ole palaamassa Ruotsiin
- Lassi Lappalainen löysi uuden seuran
- Juventus on kiinnostunut Barcelonan huipputopparista
- Manchester City puuhaa 40 miljoonan euron pelaajahankintaa
- Djurgården havittelee KuPS:n puolustajaa
- James Rodríguez saattaa palata kotimaahansa: ”Teimme todella hyvän tarjouksen”
- Venezia etsii tulitukea Joel Pohjanpalolle – kiinnostunut yli sadan Serie A -maalin hyökkääjästä
- Viaplay hankki Ligue 1:n lähetysoikeudet
- Virallista: Jere Uronen palaa Ruotsiin