Roberto Mancini myönsi tehneensä virheen saudimiljoonien vuoksi: ”Se oli väärä päätös”

Roberto Mancini ehti valmentaa Italian A-maajoukkuetta yli viiden vuoden ajan.
Mancini luotsasi Italian Euroopan mestariksi kesällä 2021.
Pesti päättyi kahta vuotta myöhemmin, kun Mancini erosi päävalmentajan paikalta elokuussa 2023.
Mancini sai tuolloin rahakkaan sopimustarjouksen Saudi-Arabian jalkapalloliitolta ja päätti siirtyä Saudi-Arabian A-maajoukkueen päävalmentajaksi. Pesti kesti lopulta noin vuoden ajan. Mancini sai potkut lokakuussa.
Il Giornale haastatteli Mancinia, joka myönsi, että raha vaikutti päätökseen siirtyä Saudi-Arabian maajoukkueen peräsimeen. Mancini kokee tehneensä virheen.
– En kiellä sitä, etteikö tuollainen valtava tarjous aiheuttaisi kriisiä valmentajalle. Summat olivat pienempiä kuin mediassa kerrottiin. Raha ei ollut kuitenkaan ainoa ratkaiseva tekijä. Sillä oli tekemistä päätökseni kanssa, mutta en jättänyt vain sen vuoksi Italian maajoukkuetta. Tosin en enää tekisi samanlaista päätöstä. Italian maajoukkueesta poistuminen oli väärä päätös, enkä tekisi sitä toistamiseen.
60-vuotias konkarivalmentaja suunnittelee jatkavansa maajoukkuevalmentamisen parissa. Mancini tavoittelee maailmanmestaruutta.
– Tavoitteeni on vielä voittaa maailmanmestaruus. Kun minusta tuli maajoukkuevalmentaja, asetin tavoitteekseni Euroopan mestaruuden ja maailmanmestaruuden.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti