Meksikon valmentajaa heitettiin tölkillä päähän – kätteli vastustajan kasvot veressä
Meksikon päävalmentaja Javier Aguirre sai perjantaina oluttölkistä päähänsä ottelun jälkeen.
Aguirren, 65, joukkue hävisi Pohjois- ja Väli-Amerikan Kansojen liigassa Hondurasin vieraana 0-2.
Pelin jälkeen yleisöstä heitettiin tavaraa häntä päin, kun Aguirre oli menossa kättelemään Hondurasin päävalmentajaa Reinaldo Hondurasia.
Oluttölkki osui voimalla Aguirren päähän, ja hänen kasvoilleen valui verta. Meksikolaisluotsi ei kuitenkaan vaikuttanut olevan moksiskaan, vaan kävi onnittelemassa Ruedaa voitosta. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessaan Aguirre sivuutti tapahtuneen.
– He ansaitsivat voiton, he olivat parempia kuin me, sanoi Aguirre BBC:n mukaan.
– Mitä tulee siihen toiseen asiaan, ei ole mitään järkeä edes mainita sitä, koska no, se on jalkapalloa. En ole sellainen ihminen, joka valittaa.
Meksikon jalkapalloliitto sanoi, että käytöksellä ei ole ”mitään sijaa lajissamme”.
– Vaadimme, että CONCACAF (maanosaliitto) ryhtyy välittömiin ja määrätietoisiin toimiin asian ratkaisemiseksi. Jalkapallon pitäisi olla juhlaa, ei taistelukenttä.
Hondurasin Rueda oli pahoillaan välikohtauksesta.
– Olen surullinen, koska hän on ihminen. He osuivat valmentajaan, sellaista ei voi tapahtua.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Bundesliiga-pelissä erikoinen loppu – kumpikaan ei yrittänyt maalintekoa
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa