Markku Kanerva ihmetteli Huuhkajien epäonnea Ylelle: ”En tiedä, mikä tätä riivaa”
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sanoo, että Suomella olisi ollut saumat parempaan tulokseen torstain Irlanti-tappiossa.
Kotijoukkue oli Dublinissa vahvempi 1-0-lukemin, vaikka maalipaikkoja riitti myös Suomella. Joel Pohjanpalo pääsi yrittämään viimeistelyä myös rangaistuspotkusta, mutta Irlannin maalivahti Caoimhin Kelleher torjui pilkun.
– Ehdottomasti [olisi ollut enemmän otettavissa]. Vilkaisin vähän tilastojakin tuossa, niin meillä oli kahden maalin verran maaliodottamaa. Totta kai rangaistuspotku nostaa sitä, ja vastustajalla oli nippa nappa yksi [maaliodottamaa]. Pallonhallinta oli meillä ja maalipaikat menivät aika tasan. Tasainen matsi kokonaisuudessaan, analysoi Kanerva Ylelle.
– Mutta en tiedä, mikä tätä nyt riivaa, kun ei saada palloa pussiin. Ei ole kyllä onneakaan mukana. Kokonaisuutena olen suht koht tyytyväinen esitykseen. Enemmän olisi ollut otettavissa, mutta tulosurheilua tämä on, ja tappio korpeaa minua ja koko joukkuetta.
– Hyvin tehtiin töitä ja kaverit panivat itsensä likoon, kuten pitääkin. Mutta ei sitä voittoa tullut, eikä edes pistettä. Kova paikka.
Torstain tuloksen myötä varmistui, että Suomi putoaa varmuudella Kansojen liigassa C-tasolle. Siinä mielessä sunnuntain kotiottelu Kreikkaa vastaan on panokseton, mutta Kanervan mukaan Huuhkajat ei lähde peliin puolivaloilla.
– Joka maaottelussa on panosta. Kun Suomi-paita pannaan päälle ja kentälle mennään edustamaan, niin se on kunnian asia, ja silloin pitää panna parasta tiskiin. Kyllähän tässä jokainen pelaajakin pelaa omalle tulevaisuudelleen ja me pelaamme omalle tulevaisuudellemme.
– Se on meille äärimmäisen tärkeä, näillä näkymin viimeinen valmistava peli ennen MM-karsintoja. Ei se ole niin, että mennään vain pelaamaan peli pois. Ilman muuta kotiyleisön edessä haluamme pistetilin avata tässä liigassa, vaikka valitettavasti putoaminen nyt tuli. Toivotaan, että saadaan nyt tehotkin kohdilleen ja pidettyä se nolla omassa päässä.
Huuhkajat on pisimmässä tappioputkessaan 30 vuoteen. Suomen valmennusryhmää uudistettiin kesällä, mutta Kansojen liigassa ei ole tullut syksyllä voiton voittoa. Kanervalla on kuitenkin yhä uskoa maajoukkueen projektiin, vaikka tuloksissa ei ole tapahtunut kehitystä.
– Kyllä minä sanon, että pelillisesti Englanti-peli ja tämä antavat kuitenkin viitteitä paremmasta tulevaisuudesta, mutta… Pisteitä ja voittoja pitää kuitenkin saada. Itseluottamus on aina koetuksella, kun tappioputkia tulee.
– Kyllä me haemme ne positiiviset asiat tästäkin pelistä ja katsomme korjattavat jutut ja viemme tätä niin sanottua prosessia eteenpäin. Töitä vielä riittää. En usko, että ainakaan tässä pelaajistossa heti usko alkaa loppua. Urheilu on tällaista, että välillä tulee tappioita ja välillä vähän pidempiä tappioputkia. Toivottavasti saamme katkaistua sen mahdollisimman nopeasti, ja ensimmäinen sauma on sunnuntaina.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen