Huippuseurat Leverkusen-topparin kintereillä – agentti: ”Siirtyy ensi kesänä suureen seuraan”
Jonathan Tah jättää Bayer Leverkusenin kuluvan kauden jälkeen.
Tah’n sopimus päättyy ensi kesänä ja hän vaihtaa maisemaa vapaana agenttina. Tah ilmoitti jo syyskuussa, ettei hän aio solmia jatkosopimusta Leverkusenin kanssa.
Tah halusi siirtyä viime kesänä Bayern Müncheniin. Seurat neuvottelivat pitkän aikaa siirrosta, mutta lopulta Leverkusenin hintapyyntö oli liian korkea, eikä Bayern suostunut maksamaan sitä.
Tah, 28, on pelannut Leverkusenissa pitkälti koko uransa. Tah siirtyi seuraan kesällä 2015.
Topparin agentti Pini Zahavi ilmoitti saksalaislehdistössä, että Tah siirtyy ensi kesänä suurseuraan.
– Ideamme oli se, että Tah olisi siirtynyt Bayerniin. Bayern todella halusi tehdä hänen kanssaan sopimuksen. Olisimme halunneet tuoda Bayer Leverkusenille siirtokorvauksen. Ikävä kyllä Leverkusen vaati liian suurta siirtosummaa. Tah siirtyy ensi kesänä suureen seuraan. Bayernilla on edelleen loistavat mahdollisuudet tehdä sopimus hänen kanssaan. Tah siirtyy suurseuraan, Zahavi vakuutti Die Weltille.
Espanjalaismedian mukaan muun muassa Real Madrid on kiinnostunut Tah’sta, ja saattaa tehdä hänestä tarjouksen jo tammikuun siirtoikkunassa. Real Madrid aikoo hankkia uuden topparin kesken kauden.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö