Simo Valakari joutuu yhä odottamaan debyyttiään – siirrosta pian kolme viikkoa
Simo Valakari joutuu vielä odottamaan debyyttiään St. Johnstonen päävalmentajana, kertoo skottiseura tiedotteessaan.
Valakari, 51, nimitettiin St. Johnstonen uudeksi käskyttäjäksi lokakuun alussa, mutta hän ei ole vieläkään saanut työlupaa.
Suomalaisluotsi joutui toissa viikonloppuna seuraamaan vierastappion Rangersia vastaan katsomosta, eikä hän ole penkin päässä myöskään lauantaina Ross Countya vastaan.
St, Johnstone sanoo tiedotteessaan, ettei se ole saanut järjestettyä tarvittavaa tapaamista työlupaa varten, eikä aikataulutusprosessi ole sen käsissä. Skottimedian mukaan viivytyksen uskotaan johtuvan ongelmista sisäministeriön uudessa järjestelmässä.
– Kannattajat voivat olla varmoja siitä, että seura tekee kaikkensa nopeuttaakseen prosessia, kommentoi St. Johnstonen toimitusjohtaja Fran Smith.
– Simo on ymmärrettävästi innokas pääsemään alkuun ja ottamaan paikkansa sivurajalla. Annamme kannattajille lisätietoa mahdollisimman pian.
Valakari siirtyi St. Johnstonen peräsimeen latvialaisesta Riga FC:stä. Hän on aiemmin valmentanut ulkomailla myös latvialaista FK Audaa sekä norjalaista Tromsøä. Suomen kentillä Valakari on luotsannut Veikkausliigassa SJK:ta ja KuPSia.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joel Pohjanpalon kipparoima Venezia teki uuden hankinnan La Ligasta
- Virallista: Borussia Dortmund vahvisti uuden päävalmentajan
- HJK:n uusi hankinta loukkaantui
- Fabrizio Romano: Glen Kamaran siirtosaagassa tapahtumassa merkittävä käänne
- Bayer Leverkusenin hyökkääjän saudisiirto kariutui – Al Nassr sijoitti miljoonat valioliigatähteen
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Ilves lainaa kaksi pelaajaansa IFK Mariehamniin
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Bayer Leverkusen -tähti siirtymässä jättisummalla Saudi-Arabiaan
- Belgian entinen maajoukkuepelaaja syytettynä laajassa huumeiden salakuljetustutkinnassa
- Ilves lainaa kaksi pelaajaansa IFK Mariehamniin
- Juventus haluaa myydä yli 80 miljoonaa euroa maksaneen hyökkääjän jo tammikuussa
- Joel Pohjanpalo kyynelehti − korvaaja hankittu?
- Leverkusenissa tapahtuu − pelaajia sisään ja ulos?