Pikkuhuuhkajat oli yltää hurjaan urotekoon – Sveitsi tasoitti lisäajalla
Pikkuhuuhkajat pelasi perjantaina elintärkeän EM-karsintaottelun kohdattuaan Sveitsin vieraskentällä.
Ottelu päättyi lopulta 1-1-tasapeliin. Pikkuhuuhkajat oli voitossa kiinni lisäajan kolmannelle minuutille saakka, kunnes Sveitsi nousi lopulta tasoihin. Pikkuhuuhkajat olisi noussut voitolla karsintalohkon kärkeen. Mika Lehkosuon miehistö on parhaillaan kolmantena lohkossa.
Pikkuhuuhkajat pelaa karsintojen viimeisen ottelunsa ensi viikon tiistaina isännöidessään Montenegroa Tammelassa.
Lohkon toinen sija ja jatkokarsintapaikka on edelleen Pikkuhuuhkajien omissa käsissä. Se vaatii voittoa Montenegrosta. Lohkon kakkossija voi parhaimmillaan riittää myös suoraan kisapaikkaan, mutta se ei ole Suomen omissa käsissä.
Suomi pelasi loistavan ottelun Sveitsissä. Sveitsi oli alussa niskan päällä, mutta Pikkuhuuhkajat pääsi paremmin peliin mukaan noin vartin pelin jälkeen, ja oli sittemmin selvästi vastustajaansa parempi joukkue.
Suomi kykeni luomaan useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta ensimmäinen maali näki päivänvalonsa vasta 20 minuuttia ennen loppua. Casper Terho karkasi läpiajoon ja laukoi pallon voimalla ohi Sveitsin maalia vartioineen Pascal Loretzin. Sveitsi nappasi pelin hallintaansa Terhon maalin jälkeen ja loi painetta Suomen boksiin. Se tuotti tulosta lisäajalla, kun Luca Jaquez toi isännät tasoihin.
LUE MYÖS
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö