Nigerian kapteeni William Troost-Ekong vahvistaa maajoukkueen luovuttavan tiistain Afrikan mestaruusturnauksen karsintaottelun Libyaa vastaan. Nigerian joukkue oli jumissa Libyan lentokentällä 12 tunnin ajan.

Troost-Ekong, 31, väittää Nigerian maajoukkueen joutuneen hylätyksi, kun heidän koneensa saapui Libyaan Al Abraqin lentokentälle. Puolustajan mukaan he eivät olleet päässeet syömään, juomaan tai käyttämään puhelinta kentällä.

Afrikan jalkapalloliitto (CAF) on siirtänyt tapauksen kurinpitolautakuntansa tutkintaan.

Troost-Ekongin mukaan joukkuetta ei päästetty hotelliinsa ja he joutuivat pyytämään Nigerian valtion apuun pelastustoimiin.

– 12 tuntia hylätyllä lentokentällä Libyassa. Lentomme kurssia muutettiin laskeutumisen aikana. Libyan hallitus esti laskeutumisemme Benghaziin ilman mitään syytä. He olivat lukinneet lentokentän ovet ja jättivät meidät ilman puhelinyhteyttä, ruokaa ja juomaa, Troost-Ekong kirjoitti maanantaina sosiaalisessa mediassa.

– Olen kokenut Afrikassa vierasotteluita pelatessa ennenkin asioita, mutta tämä on häpeällistä käytöstä. Edes tunisialainen lentäjämme ei ollut kokenut vastaavaa. Onneksi hän pystyi navigoimaan viime hetken muutoksen. Hän yritti saavuttua löytää läheisen lentokentän, jotta joukkue voisi levätä. Jokainen hotelli kuitenkin eväsi meidän pääsymme valtion ohjeistuksesta.

– Hän pystyi nukkumaan siellä hotellissa, mutta kukaan Nigerian joukkueen jäsenistä ei. He ovat palanneet nukkumaan pysäköityyn lentokoneeseen. Pyysimme Nigerian valtion tässä vaiheessa pelastamaan meidät. Päätin kapteenina yhdessä joukkueen kanssa, ettemme me tulisi pelaamaan tätä ottelua. CAF:in tulisi katsoa tämä raporttimme ja tarkastella, mitä täällä oikein tapahtuu.

– Vaikka he (Libya) hyväksyvät tällaisen käytöksen, antaa heidän saada pisteet. Me emme matkusta minnekään vierasotteluun edes turvamiehiemme kanssa, jos siellä ei ole turvallisuus kunnossa. Voimme vain kuvitella millaisen hotellin ja millaista ruokaa olisimme saaneet, jos olisimme saapuneet sinne.

– Me kunnioitamme toisiamme ja vastustajiamme, kun he ovat Nigeriassa vieraana. Virheitä sattuu, mutta tällaisilla tahallisilla teoilla ei ole mitään tekemistä maajoukkuejalkapallon kanssa.

William Troost-Ekong (M.O.N)

@WTroostEkong
12+ hours in an abandoned airport in Lybia after our plane was diverted whilst descending. Lybian government rescinded our approved landing in Benghazi with no reason. They’ve locked the airport gates and left us without phone connection, food or drink. All to play mind games.

William Troost-Ekong (M.O.N)

@WTroostEkong

Libyan jalkapalloliiton julkaiseman tiedotteen mukaan Nigerian lennon kurssin vaihtaminen ei ollut tarkoituksellista. LFF kiisti kaikki väitökset vilungista ja vastustajansa valmistautumisen sabotoinnista.

– Ei ole mitään perusteita syyttää Libyan jalkapalloliittoa tai turvamiehiä tämän onnettomuuden järjestämisestä. Tällaiset teot ovat meidän arvojamme ja periaatteita vastaan, LFF ilmoitti tiedotteessaan.

– Toivomme, että tämä väärinkäsitys voidaan korjata hyväntahtoisesti yhteisymmärryksessä. Ovemme ovat auki Nigerian veljillemme ja kaikille Afrikan maajoukkueille. Me jatkamme urheiluhengen, ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden julistamista.

Nigeria voitti Libyan kotonaan 1-0-lukemin viime perjantaina. Maa johtaa karsintalohkoaan kerättyään kolmeen otteluun seitsemän pistettä.

Libya lohkon viimeisenä yhdessä pisteessä.

Troost-Ekong on vahvistanut Nigerian maajoukkueen palanneen kotimaahansa.

Muokattu 14.10. klo 22.22: Nigerian maajoukkueen viettämä aika lentokentällä korjattu.

LUE MYÖS!