Mario Balotelli palaamassa Serie A:han – seurapomo: ”Tämä haaste on saanut minut menettämään yöuneni”
Mario Balotelli on palaamassa Serie A:han.
Italialaismedian mukaan Genoa ja Balotelli ovat jo päässeet sopuun loppukauden mittaisesta sopimuksesta. Genovalaismedian mukaan Genoa maksaa Balotellille loppukaudesta noin 300 000 euroa.
Genoan alkukausi on ollut odotetun vaikea. Seitsemästä ottelusta tuloksena on vain yksi voitto. Genoan päävalmentaja Alberto Gilardino on saanut pelätä työpaikkansa puolesta, ja se on samalla venyttänyt Balotellin saapumista seuraan.
Genoan puheenjohtaja Alberto Zangrillo on innoissaan Balotellin mahdollisesta siirrosta.
– Mielestäni Balotelli on ollut mahdollisesti koko Italian paras hyökkääjä viimeisen 20 vuoden aikana. Joistain syistä johtuen hän ei ole onnistunut ilmaisemaan itseään. Olen vakuuttunut siitä, että meidän stadionilla ja kannattajiemme edessä Balotelli voisi palata vuodeksi tai kahdeksi huippuvuosiensa tasolle. Tämä on haaste, joka on saanut minut menettämään yöuneni, Zangrillo totesi Radio Sportivalle.
Balotelli, 34, on pelannut viime vuodet Sveitsissä ja Turkissa. Balotelli pelasi edellisen kerran Serie A:ssa kaudella 2019-20. Tuolloin hän edusti Jesse Jorosen kanssa Bresciaa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”