Haastattelu: Miska Ylitolva haluaa eroon loukkaantumiskierteestä – kertoi mielipiteensä HJK:n ongelmista ja puhuttaneesta harjoituskaudesta
Miska Ylitolva siirtyi HJK:hon tammikuussa 2022.
Ylitolvalla oli ikää mittarissa vasta 17 vuotta, mutta laitapuolustaja pelasi ennakkoluulottoman talvikauden ja esiintyi edukseen varsinkin liigacupin otteluissa.
Se johti A-maajoukkuekutsuun maaliskuussa 2022. Ylitolva ei ollut pelannut tuolloin ainuttakaan veikkausliigaottelua, mutta talvikauden peliesitykset vakuuttivat Markku Kanervan. Ylitolva pelasi kaksi maaottelua ennen debyyttiään Veikkausliigassa.
Ylitolva lähti suurin odotuksin ensimmäiseen kauteensa HJK:ssa, mutta on kärsinyt viime vuosina jatkuvista loukkaantumisista.
Oikeana laitapuolustajana ja wingbackina tunnettu Ylitolva on pelannut edellisen kahden ja puolen vuoden aikana seura- ja maaottelut mukaan luettuna vain reilut 3000 peliminuuttia. Ylitolva on kärsinyt etenkin lihasvammoista, jotka ovat tulleet tuttuakin tutummiksi viime vuosina. Tällä kaudella nuorukainen on pelannut loukkaantumisten vuoksi vain reilut 560 minuuttia.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Ylitolvaa tiistaina.
Ylitolva, 20, kertoi mielipiteensä muun muassa loukkaantumisistaan ja HJK:n pelillisistä ongelmista.
– Ollaan tosi tarkkaan mietitty, mistä loukkaantumiset voisivat johtua. Tärkein juttu on se, miten lopulta pystyisimme ehkäisemään niitä. Kyse on siitä, miten olemme toimineet vammojen jälkeen. Ollaan tosi tarkasti suunniteltu kuormitusta. Silti niistä ei ole päästy lopullisesti eroon.
– Mietitään tarkasti fysiikkavalmentajien kanssa, miten saisimme vammat loppumaan. Varmasti siinä on ollut huonoa tuuriakin, mutta toisaalta varmasti ne johtuvat jostain. Olemme tutkineet asiaa ja miettineet, miten pääsisimme niistä eroon.
Ennen HJK-siirtoaan Ylitolva oli säästynyt loukkaantumisilta. Ylitolva toivoo kovan työn ja positiivisen asenteen auttavan pääsemään eroon loukkaantumiskierteestä.
– Varsinkin alkuaikoina se oli henkisesti vaikeaa, koska en ollut tottunut loukkaantumisiin. Se oli ihan uusi juttu mulle. En tiennyt, miten toimia ja oli vaikea löytää mitään positiivista. Mentaalisesti nämä ovat opettaneet. Eihän se edelleenkään ole helppoa, kun tulee loukkaantumisia. Silti tiedän, että jossain vaiheessa niiden on loputtava, kun painaa duunia ja luottaa siihen, mitä tekee.
– Ei tämä aina voi olla tällaista. Kävi mitä kävi, mutta hommia on painettava. Loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Nykyään ne ei enää hetkauta samalla tavalla, vaikkei se vitutuksen tunne ikinä lopu, kun tietää joutuvansa taas sivuun.
Ylitolva pelasi viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla KTP:ssä. Ylitolva sai peliaikaa Kotkassa ja palasi suurin odotuksin HJK:hon, mutta myös tämä kausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä.
– Minulla on kaksijakoiset fiilikset kaudestani. Minulla on ollut vaivoja, enkä ole päässyt niistä eroon, ja se on haitannut aiemminkin. Sen puolesta ikävät fiilikset, mutta olen painanut paljon duunia päästäkseni niistä eroon. Kunnossa ollessani olen saanut hyvin vastuuta ja olen mielestäni onnistunut varsin hyvin peleissä. Pelit on mennyt ihan hyvin, mutta en ole pysynyt koko aikaa kunnossa.
Ylitolva otti kantaa paljon puhuttaneeseen harjoituskauteen
Jos Ylitolvan kausi on ollut rikkonainen ja haastava, on helppo sanoa samaa HJK:n kaudesta. HJK pelaa surkeinta kauttaan moneen vuoteen ja jää Veikkausliigassa kolmanneksi. HJK on saanut läpi kauden merkittävää kritiikkiä peliesityksistään.
Vaikeuksiin reagoitiin valmentajanvaihdoksella jo kuutisen viikkoa kauden alun jälkeen.
Päävalmentajaksi palkattu, mutta puuttuneen UEFA Pro -tutkinnon vuoksi pelillisen prosessin johtajaksi nimetty Ferran Sibila sai pakata kamppeensa toukokuussa. Sibilan lisenssishow’n vuoksi väliaikaiseksi päävalmentajaksi nostettu Ossi Virta siirtyi katsomovalmentajaksi ja HJK palkkasi Toni Korkeakunnaksen uudeksi päävalmentajakseen.
– Rehellisesti sanottuna on vaikea sanoa, mistä tämän kauden ongelmat johtuvat. Meillä on mielestäni todella hyvä joukkue, eivätkä ongelmat todellakaan johdu pelaajista. Mielestäni jokapäiväinen toiminta, valmennus ja treenit ovat hyvällä tasolla. En näe mitään syytä sille, miksemme olisi voineet olla tälläkin kaudella top-jengi, Ylitolva mietti.
HJK:n pelaajat ovat antaneet ymmärtää, että harjoituskausi Virran ja Sibilan alaisuudessa oli varsin poikkeuksellinen. Fyysinen työ jäi vähemmälle, kun joukkue keskittyi uuteen pelitapaan. Ylitolvan mukaan kaksikon harjoitukset poikkesivat selvästi nykyisistä treeneistä.
– Treenit olivat silloin täysin erilaisia. Ei me talvella erityisesti juostu varsinkin verrattuna edellisvuosien harjoituskausiin. Preseasonilla normaalisti juostaan ja tehdään paljon erilaisia testejä. Menimme paljon enemmän futiksen kautta.
– Tänä päivänä treeneissä pelataan todella paljon vapaata ja isompaa peliä, ja siinä tulee juostua paljon metrejä. Helposti voin sanoa, että nykyään tulee juostua paljon enemmän kuin talvella ennen kautta. Se olisi voinut mennä ehkä toisinpäin.
Vaikka harjoituskausi oli erilainen, ei Ylitolva koe joukkueen lähteneen kauteen huonossa fyysisessä kunnossa.
– En koe todellakaan joukkueen olleen huonossa kunnossa ennen kauden alkua. Jokainen pelaajamme on hyvässä kunnossa ja painettiin duunia harjoituskaudella, eli ei siitä ollut kiinni, Ylitolva vakuutti.
Ylitolvan mielestä alkukauden valmennusryhmä keskittyi kenties liikaa pieniin asioihin samalla, kun iso kuva jäi taustalle. Pelaajilla oli vaikeuksia tiedostaa, mitä kentällä olisi syytä tehdä.
– Alkukaudella keskityttiin todella paljon pieniin yksityiskohtiin. Se oli tosi paljon sellaista pikkudetaljia. Tietenkin sekin on ihan hyvä, mutta mielestäni iso kuva jäi vähän piippuun. Se on kuitenkin tärkein asia. Nykyään on todella paljon selkeämpää. Kyse ei ole enää pienten juttujen naputtamisesta, vaan asiat ovat selkeämpiä ja jokainen tietää roolinsa.
– Tietenkin käymme tarkasti pienet jutut läpi, mutta loppujen lopuksi käymme läpi sen tärkeimmän, eli ison kuvan. Jokainen tietää varmasti, mitä tehdään. Aiemmin kaikilla ei ollut varmuutta siitä, mitä tehdään, eikä se ollut sellaista luontevaa, Ylitolva muotoili.
Joukkuehenki on pysynyt kohdillaan huonosta kaudesta huolimatta
Joukkueen vaikea kausi ei ole näkynyt negatiivisesti pukukopissa. Joukkue on onnistunut pitämään yleisen ilmapiirin haasteista huolimatta positiivisena.
– Meillä on ollut todella hyvä henki koko kauden. Vaikka jokainen pelaaja tietää, että meidän standardeilla olisi pitänyt pystyä parempaan joka päivä, niin en silti koe sen vaikuttaneen joukkuehenkeen. Mielestäni tällä kaudella meillä on ollut ihan huippujengi ja olemme pysyneet positiivisena ja yhtenäisenä joukkueena riippumatta siitä, mitä on tapahtunut.
– Tietenkin olemme käyneet läpi huonoja palavereja, eikä ole ollut hyviä päiviä tulla treeneihin jonkun huonon matsin jälkeen. Emme ole kuitenkaan jääneet junnaamaan paikalleen, vaan olemme päässeet sen yli joka kerta.
HJK:n joukkue koki suuren muutoksen kesän siirtoikkunassa. Käytännössä puolet joukkueesta vaihtui muutamassa viikossa. Ylitolva muistuttaa, että suuresta muutoksesta huolimatta hän uskoo pelaajien tietävän, miten joukkueessa kuuluu toimia. Valmentajanvaihdoksen jälkeen pelaamisen perusperiaatteet ovat selvillä.
– Jokainen pelaaja on omanlainen. Jotkut sopeutuvat helpommin ja jotkut tulevat tänne erilaisista olosuhteista. Vaikea sanoa, onko joillain ollut sopeutumisongelmia, mutta mun mielestä se ei ole ollut siitä kiinni, etteikö asiat olisi olleet selkeitä. Olemme kuitenkin treenanneet jo sen verran yhdessä.
– Asiat ovat selkeämpiä ja myös siksi koen, että joukkueeseen on ollut helpompi tulla mukaan. Jokainen uusi pelaaja on tiennyt heti, mitä tehdään, mihin kuuluu ja millaisen roolin saa.
Ylitolva on parhaillaan Pikkuhuuhkajien mukana Sveitsissä.
Pikkuhuuhkajat pelaa lokakuun maajoukkueikkunassa kaksi elintärkeää EM-karsintaottelua. Perjantaina Pikkuhuuhkajat kohtaa EM-karsintalohkoa pisteen erolla Suomeen johtavan Sveitsin. Ensi viikon tiistaina luvassa on kotiottelu Montenegroa vastaan Tammelassa. Panoksena on paikka ensi kesän alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa.
– Iso peli luvassa perjantaina. Kaikki on omissa käsissä. Maajoukkueella on helposti tämän vuoden suurin ottelu edessä. Katsomme tarkasti, miten Sveitsi pelaa, puolustaa ja hyökkää. Kaikki kuitenkin riippuu meidän omasta pelaamisesta. Pelataan omaa peliä ja sillä kaadetaan Sveitsi.
– EM-kisoihin pääseminen olisi ihan älyttömän suuri asia. Suomi on kerran ollut alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa, eli se ei todellakaan ole yleinen juttu, Ylitolva muistutti.
Tuukka Ikkeläjärvi
LUE MYÖS
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa