Haastattelu: Joel Pohjanpalo yllättyi Italian ritirosta – kertoi suoran mielipiteensä roolistaan Huuhkajissa ja mahdollisesta paluusta HJK:hon
HELSINKI. Joel Pohjanpalo pelaa tällä kaudella ensimmäistä kertaa urallaan Italian pääsarjassa.
Hiljattain 30 vuotta täyttänyt Pohjanpalo johdatti viime kaudella Venezian nousukarsintojen kautta Serie A:han. Suomalaishyökkääjä voitti 22 maalillaan Serie B:n maalikuninkuuden. Kuluvankin kauden helsinkiläislähtöinen maalitykki on avannut hyvin, sillä viisi ottelua on tuottanut kaksi pääsarjamaalia. Pohjanpalo onnistui maalinteossa Genoaa ja AS Romaa vastaan.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Pohjanpaloa maanantaina Töölössä. Pohjanpalo ja toimittaja Ari Virtanen kertoivat hyökkääjän elämään liittyvästä kirjaprojektista. Kirja julkaistaan syksyllä 2025.
Pohjanpalo toimi viime kaudella Venezian epävirallisena kapteenina, kun seuralegenda ja normaalisti kapteenin nauhaa kantanut Marco Modolo istui pitkälti penkillä. Modolo lopetti uransa kesällä, ja Venezia nimesi Pohjanpalon kapteenikseen.
– Olen treeneissä ja kentällä hyvin äänekäs, sekä annan paljon ohjeita. Muuten yritän enemmän esimerkillä ohjata. Olemme myös puhuneet seuran kanssa siitä, mitä minulta odotetaan kapteenina, Pohjanpalo kuvaili itseään kapteenina.
– Sitä voi aina huutaa, tsempata ja vaatia, ja se on vähän sitä, mitä kentällä tekee ja millainen aura on. Sillä on isoin merkitys. Sitä yrittää aina tehdä kaikkensa kentällä joukkueen eteen ja sitä kautta saada joukkueen itseluottamuksen korkealle.
Pohjanpalo muistuttaa, että kapteenin on syytä osata lukea joukkueen fiiliksiä ja tarpeita. Pelkkä huutaminen ei ole aina oikea ratkaisu.
– Silloin on helppoa olla kapteeni, kun asiat menevät hyvin. Sitten kun asiat eivät suju ja pelit menevät huonosti, on osattava lukea sellaiset tilanteet oikein. Silloin pitää miettiä, pitäisikö taklata jossain tilanteessa vähän kovempaa vai rauhoittaa tilannetta. Se riippuu aina pelin tilanteesta.
– Hyvä kapteeni osaa lukea, mitä joukkue vaatii ja millaisen reaktion joukkue vaatii. Hyvän kapteenin merkki on löytää vastauksia ongelmiin mahdollisimman nopeasti siten, että asiat alkavat toimia.
Paljon enemmän tilaa Serie A:ssa
Pohjanpalo ehti pelata Serie B:ssä kahden kauden ajan ennen sarjanousua. 70 otteluun syntyi peräti 41 maalia ja 11 maalisyöttöä.
Kärkimies muistuttaa Venezian pelaamisen muuttuneen huomattavasti nousun myötä. Serie B:ssä Venezia hallitsi pelejä, mutta sarjatasoa ylempänä tilanne on kääntynyt päälaelleen. Se näkyy myös Pohjanpalon pelaamisessa, kun vastassa ei ole enää matalia blokkeja.
– Pelissä ei ole sinänsä mitään suuria eroja. Tietenkin pelaajat ovat parempia. Suurin ero on se, että Serie B:ssä olimme yksin sarjan parhaista joukkueista ja nyt rehellisesti olemme yksi huonoimmista.
– Pelitavassa on iso ero. Ennen jouduttiin yrittämään vastustajan blokin murtamista ja nyt itse yritämme blokata vastustajia.
– Hyökkäyspelaamisen suhteen itsellä on paljon enemmän tilaa, koska vastustaja pelaa yleensä vähän ylempänä. Serie B:ssä vastustajat puolustivat matalassa blokissa ja jouduin olemaan kymmenen pelaajan keskellä. Siellä olin paljon vähemmän pelissä mukana.
– Genoa- ja AS Roma -peleissä koskin enemmän palloon kuin koskaan Serie B:ssä. Oman pelaamisen suhteen on paljon kivempaa pelata tuollaista jalkapalloa. Toki maalipaikoille pääseminen on paljon vaikeampaa, koska vastustajat ovat parempia.
Paolo Vanoli oli nostamassa Venezian takaisin Serie A:han. Vanoli ehti valmentaa joukkuetta noin puolentoista vuoden ajan ja siirtyi sarjanousun jälkeen Torinon peräsimeen.
Venezia palkkasi uudeksi päävalmentajakseen Eusebio Di Francescon. Di Francesco, 55, teki aikoinaan hienoa työtä Sassuolossa ja sai sen avulla pestin AS Romasta. Roomalaiset Di Francesco johdatti Mestarien liigan välieriin keväällä 2018, mutta pesti päättyi potkuihin vuotta myöhemmin.
Kokeneen valmentajan ura on ollut laskusuhdanteessa viime vuosina, mutta viime kaudella Di Francesco oli lähellä hienoa suoritusta, kun Frosinone oli säilyttää sarjapaikkansa. Lopulta putoaminen varmistui viimeisen kierroksen loppuhetkillä.
Pohjanpalon mukaan Di Francesco huomasi heti alkukaudella, ettei hänen alkuperäinen pelitapansa tuottaisi välttämättä tulosta Veneziassa.
– Di Francesco on paljon rauhallisempi kuin Vanoli. Vanoli on aika hullu äijä. Di Francesco on vanha pelaaja ja pelannut muun muassa AS Romassa. Hän tietää futiksesta paljon. Olemme vähän muuttaneet systeemiä tässä alkukauden aikana ja palasimme vanhaan 3-5-2 -muotoomme. Nyt se on toiminut paljon paremmin.
– Aiemmin pelasimme vähän enemmän Di Francescon kaltaista jalkapalloa, eikä se sopinut meille niin hyvin. Systeemin ja pelitavan muutoksen myötä pelimme on parantunut paljon. Todennäköisesti yritämme jatkaa ja jalostaa tätä eteenpäin.
Ritiro yllätti Pohjanpalon
Vanolin lähtöä on yleisesti pidetty varsin merkittävänä takaiskuna Venezialle. Vanoli ei ollut kuitenkaan ainoa lähtijä. Pohjanpalo nosti esiin muun muassa Tanner Tessmannin, joka lähti kesän siirtoikkunassa Lyoniin. Yhdysvaltain A-maajoukkueeseen kuuluva Tessmann oli yksi Venezian tärkeimmistä pelaajista.
– Venezian kesän siirtoikkuna oli ihan ok. Tietenkin Tessmannin menetys Lyoniin oli iso isku. Se oli toki sinänsä tiedossa ja meidän kaltaiselle seuralle pelaajien myyminen on välttämättömyys.
– Teimme muutaman hyvän hankinnan. Pelaajat tulivat joukkueeseemme aika myöhään ja se on tietenkin pieni ongelmatilanne, koska he eivät olleet mukana harjoituskaudella.
– Olen ihan tyytyväinen meidän ikkunaan. Emme varmasti saaneet kaikkea, mitä haluttiin, mutta siihen nähden, mitä tarvitsimme ja mille pelipaikoille kaipasimme vahvistuksia, niin se meni ihan hyvin. Toisaalta ei koskaan tiedä, miten kaikki loksahtaa yhteen, mutta ainakin alustavasti vaikuttaa ihan hyvältä.
Italiassa joukkueet viettävät harjoituskauden aikana ulkomailla ritiron, eli hyvin vaativan treenileirin, joka voi kestää viikkokausia. Pelaajat joutuvat fyysisesti äärirajoille pitkän leirin aikana, jolloin joukkueen kuntoa rakennetaan pitkää kautta varten. Pohjanpalon mukaan Italian ja Saksan harjoituskaudet eroavat merkittävästi toisistaan.
– Se on kuin yö ja päivä. Sen voin sanoa suoraan. Saksassa olimme maksimissaan kahdeksan päivää treenileirillä, mutta Italiassa on aina kaksi eri treenileiriä. Toinen kestää viikon ja toinen kaksi viikkoa.
– Ensimmäisellä leirillä vaan juostaan, ollaan salilla ja pelataan paljon. Se on aika hullua hommaa. Ensimmäisellä kaudellani onneksi missasin ritiron. En ollut silloin paikalla, mutta edelliset kaksi kautta olen ollut mukana.
– Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän miettii, miten kauan siellä jaksaa juosta, mutta ainakin kaikki pelaajat ovat kunnossa kauteen lähdettäessä, Pohjanpalo nauroi.
Italia on ympäristönä varsin poikkeuksellinen. Maa on tullut tunnetuksi siitä, miten pakkomielteisesti voittamiseen suhtaudutaan. Voittaminen on monesti ainoa asia, millä on merkitystä. Tulos merkitsee, eikä peliesityksellä ole juurikaan väliä.
– Menestyminen on kaiken a ja o. Ei sillä ole niin paljon merkitystä, miten pelaamme. Italiassa ei katsota sitä, miten viihdyttävää se peli on. Jos puolustaa hyvin ja tekee ainoasta paikasta maalin, ihmiset pitävät sitä huikeana matsina. Sen kyllä huomaa, kun tulee takkiin, niin äijät ovat todella vihaisia. Sen näkee kaikkien ilmeistä.
Venezia lähti kauteen sarjanousijana. Joukkueella on vain yksi tavoite. Sarjapaikka on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Se, säilyykö sarjapaikka kauniilla jalkapallolla on täysin toissijaista. Pisteistä taistellaan loppuun asti.
– Tavoitteemme on se, että pelaamme myös ensi kaudella Serie A:ssa. Se on kerrottu meille suoraan. Tuli se miten tuli, mutta se me halutaan saavuttaa. Se vaatii tietyn määrän pisteitä ja tiukkaa pelaamista.
– Meidän on onnistuttava oikeissa paikoissa ja oltava haastava vastustaja kaikille. Ei ainoastaan meidän suorille kilpailijoille, vaan meidän on haettava pisteitä myös isoilta seuroilta niin kotona kuin vieraissa.
Ennen kautta ei ollut vielä selvää, voisiko Venezia pelata alkukaudella kotiotteluitaan kotistadionillaan Stadio Pier Luigi Penzolla. Penzo ei täyttänyt Serie A:n vaatimuksia, minkä vuoksi Venezia on pelannut alkukaudella valtaosan peleistään vieraskentällä. Penzo on ollut sillä aikaa remontissa. Pohjanpalo tiedostaa tilanteen, mutta ei mene sen taakse. Joukkue olisi voinut pelata paremmin.
– Olemme alkukaudella pelanneet ensimmäisestä seitsemästä pelistä viisi vieraissa, eikä se ole tietenkään reiluin aloitus nousijajoukkueelle. Alku olisi voinut olla parempi, emmekä voi mennä sen taakse, että olemme pelanneet pitkälti vain vieraissa. Ei missään nimessä. Kentälle lähdettäessä peli on aina 0-0.
– Meidän on parannettava erikoistilannepelaamistamme. Annamme liikaa kulmapotkuja vastustajillemme. Se on selkeästi yksi asia, mitä on parannettava. Edellisen pelin jälkeen minulla on ihan positiivinen mieli siitä, että meillä on ihan hyvät mahdollisuudet saavuttaa tavoitteemme, Pohjanpalo summasi.
Toistaiseksi seitsemästä ottelusta tuloksena on yksi voitto, tasapeli ja viisi tappiota. Neljä pistettä oikeuttaa sarjan viimeiselle sijalle. Venezian kausi jatkuu maajoukkuetauon jälkeen, kun se isännöi Eurooppa-liigan voittanutta Atalantaa Penzolla.
Mutta ennen sitä on maajoukkuepelien aika.
Huuhkajien pelitapa ei sovi Pohjanpalon vahvuuksille
Pohjanpalon asemasta Huuhkajissa on puhuttu jo pitkään.
Monet ovat kummastelleet, miten on mahdollista, ettei joukkueen laadukkain hyökkääjä mahdu välttämättä edes avauskokoonpanoon.
Pohjanpalo viimeistelee maaleja Italiassa, mutta maajoukkueessa rooli on ollut pienempi. Syyskuun maaotteluissa Pohjanpalo pelasi yhteensä vaivaiset 28 minuuttia. Huuhkajat ei tehnyt maaliakaan Kreikan tai Englannin verkkoon.
Pohjanpalo tiedostaa, ettei Huuhkajien pelitapa ole ideaali hänen vahvuuksilleen. Ero Venezian pelitapaan on merkittävä.
– Se on ihan yö ja päivä. Veneziassa pelimme perustuu täysin siihen, että saamme pallon hyökkääjän jalkaan. Siellä mietitään tasan tarkkaan, millaisia pelaajia me hyökkääjät olemme ja etenkin sitä, millainen itse olen pelaajana. Siellä mietitään, miten saadaan pallot mun vahvuusalueille.
– Maajoukkueessa meillä on erilainen pelitapa ja se on valmennuksen päätös. Ei siinä mitään. Meillä on myös pelaajatyypit sellaiseen pelitapaan.
– Kaikki ovat varmasti ulkopuolelta nähneet sen, ettei se ole minulle ihanteellisin pelitapa. Se vain on näin, eikä siinä mitään. Valmennusjohto tekee päätöksensä. Tietenkin sanon oman mielipiteeni, mutta loppujen lopuksi mennään aina joukkue edellä.
– Oli rooli sitten olla avauksessa tai penkillä, niin Suomen maajoukkueessa ei ole tilaa egoilulle. Siellä mennään aina suomisydän ensimmäisenä ja yritetään auttaa omassa roolissa parhaan mukaan.
SuomiFutis kysyi hiljattain Markku Kanervan mielipidettä Pohjanpalon tilanteesta maajoukkueessa.
– Jos mietitään pelaajavalintoja ja pelaajien käyttöä, aina koitetaan miettiä miten saadaan voittava joukkue kentälle. Pohjanpalo on tehnyt maajoukkueessa 15 maalia 73 ottelussa, se on ihan hyvä määrä. Mitä tuohon nyt sitten vastaisi, mielestäni on saatu potentiaali irti, Kanerva vastasi tuolloin.
Paluu HJK:hon ei riipu europeleistä
Pohjanpalo on HJK:n kasvatti.
Hyökkääjä nousi pysyvästi HJK:n edustusjoukkueen mukaan alkuvuodesta 2012. Kun Pohjanpalo pääsi toisen kerran kentälle Veikkausliigassa, iski tuolloin 17-vuotias nuorukainen hattutempun kolmeen minuuttiin.
Nuorukainen ehti pelata HJK:n edustusjoukkueessa reilut 70 ottelua ennen siirtoaan Bayer Leverkuseniin.
Pohjanpalo on aiemmin kertonut julkisuudessa luvanneensa HJK-pomo Aki Riihilahdelle lopettavansa uransa HJK:ssa. Klubi on viime vuosina selvinnyt Eurooppa- ja Konferenssiliigan lohko- ja liigavaiheisiin. Pohjanpalo pitää europelejä tärkeänä, mutta paluu ei riipu niistä.
– Rehellisesti sanottuna minua ei juurikaan kiinnosta (mahdollisen paluun kannalta) se, pelaako HJK Euroopassa vai ei. HJK:ssa urani lopettaminen on minulle yksi suuri mahdollisuus. Toivottavasti se ei tapahdu vähään aikaan, mutta joskus sitten. On hienoa nähdä, että HJK on päässyt monta vuotta putkeen Eurooppaan.
HJK:n kausi on ollut melkoinen epäonnistuminen. Se sijoittuu Veikkausliigassa vasta kolmanneksi, ja on parhaillaan viiden ottelun mittaisessa voitottomassa putkessa.
– Tänä vuonna on rehellisesti sanottuna ollut vähän räpellystä. Sellaista jalkapallo on ja välillä asiat eivät vain onnistu, eivätkä mene kohdilleen. Sitten katsotaan peiliin, ja kritiikki on ihan ansaittua.
– HJK:n kokoisessa organisaatiossa pitääkin olla niin, että vaatimustason täytyy olla korkeammalla. Sitten lähdetään nollaamaan, mietitään ongelmakohtia ja lähdetään seuraavaan kauteen siten, että voitetaan mestaruus.
Tuukka Ikkeläjärvi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen