Ville Koski kertoi miten Kroatian pääsarja eroaa Veikkausliigasta: ”Ei koiteta aina pelata niin täydellistä jalkapalloa”
Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka jatkuu perjantaina.
Mika Lehkosuon miehistö kohtaa vieraskentällä Armenian. Pikkuhuuhkajat voitti viime syksynä Armenian Turussa tyylipuhtaasti 6-0. Armeniaa pidetään karsintalohkon heittopussina, sillä se on napannut kahdeksasta ottelusta vain kaksi tasapelipistettä.
Pikkuhuuhkajat majailee karsintalohkossa kolmantena. Lohkokärki Sveitsi on neljän pisteen päässä ja toisena olevaan Romaniaan on matkaa kolme pistettä. Karsintalohkojen voittajat ja kolme parasta lohkokakkosta etenevät ensi kesän EM-lopputurnaukseen. Loput kuusi lohkokakkosta etenevät marraskuussa pelattaviin pudotuspeleihin.
SuomiFutis-sivusto haastatteli keskiviikkona Pikkuhuuhkajien luottopelaajiin lukeutuvaa Ville Koskea.
Koski, 22, on urakoinut yli 20 ottelua Pikkuhuuhkajien takalinjoilla. Koski debytoi Pikkuhuuhkajissa kesällä 2021. Ensimmäiset puolitoista vuotta meni Juha Malisen alaisuudessa. Topparin mukaan Malisen ja Lehkosuon pelitavoissa on eroja.
– Malisen kanssa meillä oli koronaviruspandemia. Silloin meillä ei ollut niin paljon aikaa tai tapahtumia pelillisen puolen hiomiseen. Malisen alaisuudessa pelaaminen oli todella suoraviivaista, simppeliä ja luotimme paljon yksilöiden taitoon ylempänä. Tietenkin nykyisessäkin ryhmässä on paljon yksilötaitoa, mutta enemmän mietimme, miten etenemme kollektiivisesti pallon kanssa.
– Prässipeli on pysynyt samana. Pyrimme prässäämään korkealta, kun on mahdollista. Malisen kanssa se oli ehkä hitusen aggressiivisempaa.
Koski siirtyi viime talvena vapaana agenttina Kroatian pääsarjassa pelaavaan NK Istraan. Koski pelasi kolme vuotta Hongan edustusjoukkueessa ennen siirtoaan ulkomaille. Kosken mukaan Istra-siirto oli lähellä toteutua jo viime kesänä.
– Istra teki viime kesänä tarjouksen. Seurat eivät päässeet sopuun ja siirto kaatui siihen. Sitten itsekin loukkaannuin seuraavassa pelissä. Sen jälkeen agentti piti yhteyttä ja sanoi Istran olevan halukas ottamaan minut vaikka kauden jälkeen. Pari kolme viikkoa myöhemmin tein sopimuksen Istran kanssa. Siitä piti olla hiljaa siihen asti, kunnes Hongan viimeinen peli oli pelattu. Käytännössä tulevaisuus oli jo tiedossa ja tiesin, mitä Hongan jälkeen tekisin.
Koski kokee kehittyneensä pelaajana Kroatiassa. Topparin mukaan Kroatiassa pelataan suoraviivaista ja nopeaa, mutta vähemmän taktista jalkapalloa kuin Veikkausliigassa.
– Kyseessä on vauhdikkaampi liiga. Siellä on huomattavasti nopeampia ja teknisempiä yksilöitä vastassa, niin siinä puolustaminen kehittyy. Kyse ei ole suurista asioista, mutta pienissä asioissa menen jatkuvasti eteenpäin. Sen jälkeen tuntuu helpommalta palata löysempään pelitempoon. Kroatiassa pelaajat saavat todella nopeasti jalan auki ja pystyvät kääntyilemään pallon kanssa. Sen huomasin ensimmäisenä. Jos vaikka myy itsensä vetoharhautukseen, niin aika nopeasti vastustajat kääntävät takaisin toiselle jalalle ja sitten oletkin ulkona tilanteesta.
– En osaa puhua kaikkien joukkueiden puolesta, mutta se vaikuttaa vähemmän taktiselta sarjalta. Siellä mennään eteenpäin. Jos vaikka laitan selustaan pallon, niin muut eivät levittele käsiä ja kysy, miksi tein niin. Siinä vaiheessa kaveri juoksee perään ja koko muu jengi seuraa. Siitä ei valiteta. Pidämme hyvän ilmapiirin ja olemme aggressiivisia ja nälkäisiä. Ei koiteta aina pelata niin täydellistä jalkapalloa.
Kosken mukaan vaatimustasossa ei ole sen suurempia eroja. Myös Suomessa osataan vaatia.
– Vaatimustaso on kova. Muun muassa siinä, miten syötät. Joka paikassa vaaditaan. Tehdään sata lasissa sitä, mitä koutsi haluaa tehdä. Ei se ole vaatimustasosta kiinni. Kroatiassa on enemmän laatua ja vähemmän miettimistä.
Espanjalaisluotsi David Català oli Istran peräsimessä, kun Koski siirtyi vuodenvaihteessa joukkueeseen. Pelaajauransa pitkälti Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viettäneen Catalàn alaisuudessa etenkin harjoitukset perustuivat pallon kanssa pelaamiseen. Kosken mukaan Kroatiassa harjoitukset ovat olleet rankempia kuin Suomessa.
– Mulla on ollut muutama valmentaja Istrassa. Catalàn alaisuudessa olimme paljon enemmän pallon kanssa. Harjoituksissa oli paljon possession-pelejä. Harjoitukset ovat olleet rankempia. Catalàn alaisuudessa pelasimme niin paljon pallon kanssa, niin sekin oli rankkaa. Nyt italialaisvalmentajan kanssa puolustat itsesi väsyksiin kolmesta neljään kertaa viikossa. Sanotaan, että joskus on tosi kiva päästä nopeasti kotiin harjoituksista.
– Musta tuntuu, että Suomessa harjoituksissa on vähän pidempiä taukoja ja niitä keskeytetään välillä enemmän. Se riippuu paljon valmentajasta, mutta näiden Istrassa olleiden valmentajien alaisuudessa minulla on ollut rankempia harjoituksia kuin Suomessa.
Català sai potkut Istrasta helmikuussa. Istra palkkasi uudeksi päävalmentajakseen italialaisen Paolo Tramezzanin. Tramezzani voitti pelaajaurallaan UEFA Cupin Internazionalessa ja on valmentanut muun muassa Luganoa, Sionia ja Hajduk Splitiä. Koski on murtautunut Tramezzanin alaisuudessa Istran avauskokoonpanoon. Edellisestä 13 sarjaottelusta Koski on aloittanut vain yhden penkiltä.
Kosken mukaan Catalàn ja Tramezzanin pelitavoissa on varsin merkittäviä eroja.
– En oikein päässyt pelaamaan Catalàn kanssa. Ehdin pelaamaan vain yhden puoliajan hänen alaisuudessaan liigaa. Olin juuri murtautumassa avauskokoonpanoon, eli valmentajanvaihdos oli tapahtumassa aika pahaan aikaan. Tramezzani alkoi pestinsä alussa peluuttamaan samoja pelaajia, eikä tehnyt mitään radikaaleja muutoksia. Loppukaudesta ansaitsin avauspaikkani ja nyt jatkan sitä samaa hommaa.
– Català halusi lähteä rakentamaan peliä alhaalta samalla tavalla kuin Hongassa. Tykkäsin siitä. Tramezzani ei ole sen sijaan niin paljon keskittynyt siihen. Puolustaminen on tärkeintä. Kun sen rastin hoitaa, niin mahdollisuudet pelin voittamiseen kasvavat. Halutaan pelata suoraviivaisesti hänen sanoin vertikaali-vertikaalia. Tarkoitus on olla linjan takana.
Istran kannattajat saavat Kosken kehut. Kannattajat osoittavat suosiotaan, jos joukkue jättää kaiken kentälle.
– Siellä on positiivista porukkaa. Sanotaan vaikka, että jos joukkue ei pelaa parasta peliään, mutta voittaa, taistelee ja näyttää asennetta sekä sydäntä kentällä, niin fanit huutavat bravoa. Myönnän lukeneeni välillä foorumia, niin siellä alkaa heti hirveä negailu. En ole huomannut sellaista Kroatiassa, vaikken tosin kaikkea kroaatiksi ymmärräkään. Fanit eivät vaikuta ollenkaan negatiivisilta ja ilmapiiri on hyvä.
Pikkuhuuhkajien ja Armenian välinen EM-karsintaottelu potkaistaan käyntiin perjantaina klo 19.00. Yle Areena näyttää ottelun.
Tuukka Ikkeläjärvi
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö