Mestarien liigan liigavaihe potkaistiin käyntiin – Bayern München iski tauluun yhdeksän maalia
Mestarien liigan historian ensimmäinen liigavaihe pyörähti käyntiin tiistaina kuudella ottelulla.
Tuttu lohkovaihe on muuttunut liigavaiheeksi, jossa kaikki 36 joukkuetta muodostavat yhden sarjataulukon.
Kaikki joukkueet pelaavat kahdeksan ottelua, ja liigavaiheen päätteeksi kahdeksan parasta etenevät turnauksen neljännesvälierävaiheeseen. Sijoille 9-24 päätyneet joukkueet pelaavat keskenään pudotuspelikierroksen ja voittajat pääsevät neljännesvälieriin. Sijoille 25-36 jääneet joukkueet eivät etene Mestarien liigan jatkopeleihin.
Tiistai-ilta alkoi kahdella ottelulla. Vuoden tauon jälkeen Mestarien liigaan palannut Juventus kaatoi PSV:n 3-1. Kenan Yıldız, Weston McKennie ja Nico González vastasivat Juventuksen maaleista. Ismael Saibari viimeisteli PSV:n ainokaisen. Samaan aikaan toisaalla Aston Villa voitti Young Boysin tyylipuhtaasti 3-0.
Ilta huipentui neljään otteluun. Mestarien liigan hallitseva mestari Real Madrid voitti Stuttgartin lopulta 3-1. Kylian Mbappé, Antonio Rüdiger ja Endrick onnistuivat maalinteossa.
Suurin mielenkiinto kohdistui AC Milanin ja Liverpoolin väliseen huippuotteluun. Arne Slotin Liverpool haki vakuuttavan 3-1-vierasvoiton Italiasta. Liverpool oli alkua lukuun ottamatta pitkälti koko ottelun AC Milanin niskan päällä ja ansaitsi täyden pistepotin. Ibrahima Konaté, Virgil van Dijk ja Dominik Szoboszlai viimeistelivät vieraiden maalit. Christian Pulisic vastasi AC Milanin ainokaisesta.
Bayern München murskasi Dinamo Zagrebin. Bayern kaatoi kroatialaisvieraansa peräti 9-2. Harry Kane iski peräti neljä maalia, joista kolme syntyi pilkulta. Kanen lisäksi myös Raphaël Guerreiro, kahdesti osunut Michael Olise, Leroy Sané ja pienelle vastuulle jäänyt Leon Goretzka onnistuivat maalinteossa.
Huippuvireinen Viktor Gyökeres johdatti Sportingin 2-0-voittoon Lillestä. Gyökeres on viimeistellyt alkukaudella jo yhdeksän maalia.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Bayern München BM | 1 | 1 | 0 | 0 | 9-2 | 3 |
2 | Celtic CEL | 1 | 1 | 0 | 0 | 5-1 | 3 |
3 | Aston Villa AVL | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-0 | 3 |
3 | Borussia Dortmund BVB | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-0 | 3 |
5 | AC Sparta Praha SPA | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-0 | 3 |
6 | Liverpool LIV | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-1 | 3 |
7 | Juventus JUV | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-1 | 3 |
7 | Real Madrid MAD | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-1 | 3 |
9 | Sporting SPO | 1 | 1 | 0 | 0 | 2-0 | 3 |
10 | PSG | 1 | 1 | 0 | 0 | 1-0 | 3 |
11 | Bologna BFC | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
11 | Shakhtar Donetsk SHA | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
11 | Internazionale INT | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
11 | Manchester City MCI | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
15 | Arsenal ARS | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | AS Monaco ASM | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Atalanta ATA | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Atlético Madrid ATM | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Bayer Leverkusen LEV | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Barcelona BAR | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Feyenoord FEY | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Belgradin Punainen tähti CRZ | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | RB Leipzig RBL | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Sturm Graz STU | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Benfica BEN | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Stade Brestois SBR | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
27 | Girona GIR | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-1 | 0 |
28 | PSV Eindhoven EIN | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-3 | 0 |
28 | Stuttgart STU | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-3 | 0 |
30 | AC Milan ACM | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-3 | 0 |
31 | Lille LIL | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-2 | 0 |
32 | Club Brugge BRU | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-3 | 0 |
32 | Red Bull Salzburg SAL | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-3 | 0 |
32 | BSC Young Boys YB | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-3 | 0 |
35 | Slovan Bratislava SLO | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-5 | 0 |
36 | Dinamo Zagreb DZA | 1 | 0 | 0 | 1 | 2-9 | 0 |
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Bayern Münchenin kapteeni vaihtumassa lähitulevaisuudessa – seurapomolla yksi ongelma: ”Se on haastavaa”
- AC Milanin päävalmentaja potku-uhan alla – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Daniel Håkans loukkaantui – viikkoja sivussa pelikentiltä
- AS Roma nimitti uuden päävalmentajan
- Kaan Kairinen maalasi heti Mestarien liigan debyytissään!
- Kroatialaistähti Ivan Perišić löysi uuden seuran
- Man Cityn Rodri: Pelaajat saattavat ryhtyä lakkoon – ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa”
- Anthony Martial löysi uuden työnantajan
- FC Inter jatkosopimukseen Huuhkajista tutun Albin Granlundin kanssa
- Huippuagentti latasi suorat sanat Adrien Rabiot’n äidistä
- Man Cityn Rodri: Pelaajat saattavat ryhtyä lakkoon – ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa”
- AS Roma nimitti uuden päävalmentajan
- Kroatialaistähti Ivan Perišić löysi uuden seuran
- Huippuagentti latasi suorat sanat Adrien Rabiot’n äidistä
- Kaan Kairinen maalasi heti Mestarien liigan debyytissään!
- Virallista: AS Roma antoi potkut Daniele De Rossille
- Näkökulma: Naisten ja miesten palkkakuilun ylittäminen vaatii tämän ongelman ratkaisemista
- Anthony Martial löysi uuden työnantajan
- Toimittaja: Neymar varoitti Real Madridin brasilialaisia Kylian Mbappésta – ”Yhtä helvettiä”
- Liverpool-tähti ei ilahtunut uudistuneesta Mestarien liigasta – ”Meidän mielipiteemme ei vaikuta”