Markku Kanerva kävi läpi rumaa tappiota Ylen haastattelussa: ”Lähdettiin hakemaan jotain ihan muuta”

Huuhkajien urakka Nations Leaguessa käynnistyi lauantai-iltana, kun Markku Kanervan miehistö kohtasi vieraskentällä Kreikan.
Kreikka voitti Suomen 3-0. Lue lisää täältä.
Huuhkajat pelasi varsin hyvän avausjakson, vaikka Kreikka lähtikin tauolle 2-0-johtoasemasta. Huuhkajat piti pelin Kreikan kenttäpuoliskolla, mutta maalipaikat jäivät luomatta. Suomi ei lopulta laukonut koko ottelussa kertaakaan maalia kohti.
Kanerva kävi ottelua läpi Ylen haastattelussa.
– Totta kai ollaan pettyneitä. Vastustaja oli parempi, ei siinä mitään. Kreikka oli tehokas viimeistelyssään. Matsi ei saanut ihan sellaista alkua kuin toivottiin. Ikävä virhe Hradeckyltä ja jouduttiin takaa-ajoasemaan. Kreikka lähti aika aggressiivisesti ja rohkeasti ylhäältä prässäämään. Kreikka on hyvä vastahyökkäysjoukkue.
– Ei missään nimessä voida olla tyytyväisiä. Lähdettiin hakemaan täältä ihan muuta kuin mitä saatiin. Se on kylmä fakta. Kanerva summasi.
Huuhkajat kärsi kaksi ikävää loukkaantumista. Kaan Kairinen loukkaantui ottelua edeltävissä harjoituksissa ja Rasmus Schüller joutui jättämään Kreikka-ottelun kesken juuri ennen taukoa.
– Tilanne ei näytä kovin hyvältä. Mutta loukkaantumisia tulee ja se antaa tietyille pelaajille mahdollisuuden antaa näyttöjä. Sitäkin varten tämä Kansojen liiga on olemassa. Toivottavasti enää ei tule näitä loukkaantumisia. Jo ennen tätä tapahtumaa Nikolai Alho ja Daniel Håkans jäivät loukkaantumisten vuoksi sivuun. Kyllä meillä vielä kavereita kentälle riittää.
Huuhkajat kohtaa tiistai-iltana Englannin Wembleyllä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lothar Matthäus ei ymmärrä Joshua Kimmichiä: ”Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu”
- Paulo Fonsecalle lätkäistiin yhdeksän kuukauden toimitsijakielto
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Vuoden 2026 MM-finaalissa mukana historiallinen uudistus – Coldplaylla rooli suunnittelussa
- Virallista: VPS julkaisi tärkeän sopimuksen – ”Tuttu pelaaja palaa”
- Hakan maalitykki löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- José Mourinho tunnusti kiinnostuksen valmentamisesta yllättävässä sarjassa – ”Se liiga on täynnä intohimoa”
- Sky: Bayernin tähti sai tarjouksen PSG:ltä
- Virallista: Jasse Tuominen palaa Veikkausliigaan
- Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista
- Interin supertähti teki seurahistoriaa Mestarien liigassa
- Tilipäivä! Seurajoukkueiden MM-kisoissa jaossa historiallinen määrä rahaa
- Philipp Lahm kertoi miksi Vincent Kompany menestyy Bayern Münchenin peräsimessä: ”CV ei tehnyt hänestä kandidaattia, mutta…”
- Juhani Pikkaraisen poissaolon syy selvisi – kävi leikkauksessa
- Vuoden 2026 MM-finaalissa mukana historiallinen uudistus – Coldplaylla rooli suunnittelussa