Adam Marhievin RFS sai kylmää kyytiä Eurooppa-liigassa – Tottenham joutui aloittamaan pelinsä myöhemmin

Eurooppa-liigan liigavaiheen ensimmäinen kierros pelattiin loppuun torstai-iltana.
Pikkuhuuhkajien Adam Marhiev oli tuttuun tapaan latvialaisen RFS:n avauskokoonpanossa, kun seura haastoi vieraskentällä romanialaisen FCSB:n. FCSB voitti ottelun maalein 4-1. Marhiev kellotti reilut 70 minuuttia.
Niklas Moisanderin edustama Malmö hävisi kotikentällään Rangersille 0-2. Moisander kävi kesällä polvileikkauksessa ja on loppuvuoden sivussa pelikentiltä. Casper Terhon Royal Union Saint-Gilloise taipui Fenerbahçen vieraana 1-2. Royal Union Saint-Gilloise ei rekisteröinyt Terhoa Eurooppa-liigan joukkueeseensa.
AS Roma ja Athletic iskivät yhteen Roomassa. AS Roma oli jo lähellä voittoa, kun se johti ottelua Artem Dovbykin maalilla, mutta Aitor Paredes toi vieraat tasoihin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.
Tottenhamin ja azerbaidžanilaisen Karabah’n välinen ottelu käynnistyi Lontoon ruuhkan vuoksi noin 35 minuuttia myöhässä. Karabah’lla oli vaikeuksia ehtiä ajoissa Tottenhamin kotistadionille ja aloitusvihellystä jouduttiin siirtämään eteenpäin. Tottenhamin toppari Radu Drăgușin sai suoran punaisen kortin jo alussa, mutta isännät onnistuivat silti nappaamaan 3-0-voiton. Brennan Johnson, Pape Matar Sarr ja Dominic Solanke onnistuivat maalinteossa.
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
13.03.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Real SociedadSOC | 4-1 |
13.03.2025 | TottenhamTOT – AZ AlkmaarAZA | 3-1 |
13.03.2025 | LyonLYO – FCSBFCS | 4-0 |
13.03.2025 | RangersRAN – FenerbahceFEN | 0-2 rp. |
13.03.2025 | AthleticBIL – AS RomaROM | 3-1 |
13.03.2025 | LazioLAZ – Viktoria PlzenVPL | 1-1 |
13.03.2025 | Eintracht FrankfurtFRA – AjaxAJA | 4-1 |
13.03.2025 | OlympiakosOLY – Bodö/GlimtBOG | 2-1 |
06.03.2025 | AS RomaROM – AthleticBIL | 2-1 |
06.03.2025 | Viktoria PlzenVPL – LazioLAZ | 1-2 |
06.03.2025 | AjaxAJA – Eintracht FrankfurtFRA | 1-2 |
06.03.2025 | Bodö/GlimtBOG – OlympiakosOLY | 3-0 |
06.03.2025 | Real SociedadSOC – Manchester UnitedMan Utd | 1-1 |
06.03.2025 | AZ AlkmaarAZA – TottenhamTOT | 1-0 |
06.03.2025 | FCSBFCS – LyonLYO | 1-3 |
06.03.2025 | FenerbahceFEN – RangersRAN | 1-3 |
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan