Helmareiden haaveet suorasta EM-kisapaikasta säilyivät elossa viime hetken maalilla. Emma Koiviston maali pelasti Suomelle 1-1-tasatuloksen lohkovaiheen toiseksi viimeisessä ottelussa Norjaa vastaan kotona Turun Veritas-stadionilla perjantaina.

Koivisto iski Suomelle helpottavan maalin lisäajan kahdeksannella minuutilla sijoitettuaan pallon verkkoihin lähietäisyydeltä. Suomi pelasi lisäajalla vajaalla käytettyään kaikki vaihtonsa ennen Joanna Tynnilän loukkaantumista.

Guro Reiten laukoi Norjan maalin ottelun seitsemännellä minuutilla.

Helmarit

@HelmaritFI
90+8' EMMMMMA KOIVISTOOOOO!!!!!!!!!! 😍😍😍

Kollanen syöttää ja Koivisto liruttaa pallon maaliin. SUOMI TULEE LOPUSSA TASOIHIN!!!!! ⚽️

#Helmarit #FINNOR

Helmarit ovat karsintalohkossaan viiden ottelun jälkeen viimeisenä tasapisteissä Italian kanssa kerättyään viisi pistettä. Yhden ottelun vähemmän pelannut Hollanti johtaa lohkoa seitsemän pisteen saldolla.

Hollanti ja Italia kohtaavat toisensa lohkon toisessa ottelussa myöhemmin tänään.

Suomi kohtaa tiistaina 16. päivä heinäkuuta vierasottelussa Italian EM-karsintojen päätösottelussa. Voitto toisi Helmareille suoran kisapaikan.

LUE MYÖS!