Hollanti eteni tiistaina miesten EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla Romanian 3-0.

Oranje hallitsi avausjakson tapahtumia ja siirtyi johtoon 20. minuutilla. Cody Gakpo leikkasi vasemmalta laidalta kohti keskustaa ja yllätti maalivahdin ampumalla pallon etunurkasta sisään.

Tauolle mentäessä Hollannille oli kirjattu kahdeksan maalintekoyritystä ja Romanialle neljä.

Tunnin kohdalla Gakpo heilutti verkkoa uudestaan, mutta osuma hylättiin paitsion takia.

Romanian loppukiri jäi todella vaisuksi, eikä joukkue saanut luotua käytännössä minkäänlaista uhkaa vastustajan maalille.

Hollanti iski toisen osumansa 83. minuutilla. Gakpo eteni röyhkeästi päätyrajaa pitkin kohti maalia ja pelasi pallon takaviistoon Donyell Malenille, joka viimeisteli lähietäisyydeltä.

Pelattiin jo lisäajan kolmatta minuuttia, kun Hollanti iski vielä kerran. Malen pääsi Romanian kulmapotkun jälkeen vastahyökkäykseen, ohitti viimeisen puolustajan edessään ja tykitti pallon verkkoon.

Puolivälierissä Hollanti saa vastaansa joko Itävallan tai Turkin, jotka kohtaavat toisensa vielä tiistaina.

LUE MYÖS