FC Inter kaatoi keskiviikkona TPS:n 3-2, kun paikallisvastustajat kohtasivat toisensa miesten Suomen Cupin Turun derbyssä.

Sinimustat siirtyivät johtoon 26. minuutilla hallittuaan pelin alkua. TPS ei saanut purettua keskitystä rangaistusalueeltaan ja peliväline tuli Timo Stavitskille, joka viimeisteli maalin edustalta.

Sama kaveri oli asialla 37. minuutilla, kun Inter tuplasi johtonsa. TPS:llä oli jälleen vaikeuksia purkaa pallo rangaistusalueeltaan ja lopulta Stavitski täräytti illan toisensa sisään.

TPS pääsi toisella jaksolla paremmin peliin mukaan ja tuli 82. minuutilla maalin päähän, kun Joonas Lakkamäki puski pallon sisään kulmapotkusta.

Hetkeä myöhemmin verkko heilui jälleen toisessa päädyssä. Interin Matias Tamminen unohtui kulmapotkussa täysin vapaaksi ja puski Interin kolmannen osuman.

Derbystä kehkeytyi lopulta viisimaalinen vääntö, kun TPS:n Jesper Karlsson kavensi vielä kerran lisäajalla. Tasoitusta Tepsi ei kuitenkaan saanut aikaiseksi.

Inter (Veikkausliiga) ja TPS (Ykkösliiga) olivat keskiviikkona vastakkain ensimmäistä kertaa lähes neljään vuoteen, sillä joukkueet ovat pelanneet viime kausina eri sarjatasoilla. Keskiviikon paikallistaistoa oli paikan päällä seuraamassa 6 144 katsojaa.

Seuraavalla kierroksella Inter kohtaa FC Hakan ja toisessa välierässä kohtaavat KuPS sekä SJK.

Miesten Suomen Cup 3.7.

FC Inter – TPS 3-2
EIF – KuPS 0-2
KPV – FC Haka 1-2
SJK – AC Oulu 2-0

LUE MYÖS