Espanjan Marc Cucurella sai vihellyskonsertin EM-välierässä – yllättyi fanien reaktiosta: ”Tuhlasivat pääsylippunsa”

Espanja pudotti kisaisäntä Saksan EM-lopputurnauksen puolivälierissä 2-1.
Espanjan Marc Cucurella nousi median otsikoihin, kun jatko-ottelussa pallo osui puolustajan käteen boksin sisällä. Saksan pelaajat vaativat rangaistuspotkua, mutta tuomari jätti sen viheltämättä. Tuomio herätti sittemmin paljon puhetta mediassa.
Espanjan seuraavassa kisaottelussa Ranskaa vastaan Cucurella sai vihellyskonsertteja katsojilta koskiessaan palloon.
Cucurella kertoi Athleticin haastattelussa mielipiteensä saamastaan vihellyskonsertista.
– Aluksi olin yllättynyt. Huomasin sen ensimmäisen kerran, kun nimeni kuulutettiin stadionilla ennen ottelua ja monet alkoivat buuaamaan. Ajattelin sitä hetken ja ymmärsin, että buuaukset tulivat siitä käsitilanteesta. En antanut sille liikaa painoarvoa, mutta toisaalta olin hieman surullinen siitä, että jotkut tulevat peliin ainoastaan buuaamaan jollekin pelaajalle. Jotkut tuhlasivat liput, jotka olisi voinut antaa ihmisille, ketkä olisivat oikeasti nauttineet pelistä, Cucurella sanoi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maajoukkuehyökkääjä sairaalaan sydänoireiden takia
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”

- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa