Englanti eteni jatkoon Düsseldorfissa pelatussa EM-puolivälierästä Sveitsiä vastaan. Englannin laukojista kaikki onnistuivat yrityksissään. Viidennen ja ratkaisevan pilkun upotti Liverpoolin Trent Alexander-Arnold.

Itse ottelu oli tapahtumiltaan rauhallinen. Sveitsi siirtyi ottelussa johtoon, kun pelikellossa oli 75 minuuttia. Breel Embolo ohjasi John Stonesin jalasta kimmonneen keskityksen tyhjään maaliin takatolpalta.

Englanti reagoi välittömästi, ja Gareth Southgate teki triplavaihdon. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin koko ottelun pirteästi Englannin oikealla laidalla esiintynyt Bukayo Saka leikkasi keskelle ja ampui pallon takakulmaan ohi Yann Sommerin.

Sveitsi oli saada vielä ottelun lisäajalla vaarallisen paikan keskityksestä, mutta pallo pomppi Embolon päästä joukkuekavereiden ulottumattomiin.

Jatkoajalla molemmat joukkueet saivat muutamia puolittaisia paikkoja. Englannilta Declan Rice ja Jude Bellingham ampuivat molemmat kerran vaarallisesti boksin ulkopuolelta. Sommer venytti kuitenkin molempien vetojen tielle.

Jordan Pickford puolestaan toisessa päässä selvitti Sveitsin lievän painostuksen jatkoajan lopussa.

Rangaistuslaukauskilpailussa ainoa epäonnistuja oli Sveitsin Manuel Akanji, jonka löysän rankkarin Pickford torjui helposti.