Portugali eteni EM-puolivälieriin myöhään maanantai-iltana.

Portugali voitti neljännesvälierissä Slovenian lopulta rangaistuspotkukilpailussa.

Slovenian ykköstähti Jan Oblak piti tuttuun tapaan joukkuettaan pystyssä ja torjui jatko-ottelussa Cristiano Ronaldon rangaistuspotkunkin, mutta se ei lopulta riittänyt jatkopaikkaan. Portugalin Diogo Costa torjui rangaistuspotkukilpailussa kaikki Slovenian kolme yritystä.

Ronaldo, 39, ei ole tehnyt ensimmäistäkään maalia meneillään olevassa turnauksessa, vaikka on pelannut neljässä ottelussa yhteensä 366 minuuttia ja avasi Portugalin kannalta varsin turhan lohkovaiheen päätösottelun Georgiaa vastaan. Ronaldo on laukonut kisoissa jo 20 kertaa onnistumatta maalinteossa.

Jatko-ottelun epäonnistunut rangaistuspotku sai Ronaldon kyyneliin, mutta konkarihyökkääjä onnistui rangaistuspotkukilpailussa.

– Annan aina parhaani tälle paidalle. Olen tehnyt niin jo 20 vuoden ajan. Epäonnistuin rangaistuspotkussa, joten halusin päästä laukomaan ensimmäisenä pilkkukisassa, koska minun on kannettava vastuu tuollaisella hetkellä. Et voi pelätä. En ole koskaan pelännyt vastuuta. Joskus onnistun ja joskus en, mutta et koskaan näe minun luovuttavan, Ronaldo sanoi ottelun jälkeen.

Portugali kohtaa perjantaina puolivälierässä Ranskan. Ottelu alkaa klo 22.00.

OptaFranz

@OptaFranz
20 - Cristiano Ronaldo attempted 20 shots without scoring at the #EURO2024 - only four players have taken more shots without scoring at a single EURO tournament since 1980. Drought. #PORSLO

LUE MYÖS