Brasilialaislegendalla onni matkassa rajussa auto-onnettomuudessa – karu näky tapahtumapaikalta

Brasilian maajoukkueen entinen kapteeni Dunga joutui rajuun auto-onnettomuuteen viikonloppuna. Jalkapallolegendalla oli tapaturmassa onni matkassa.
Dunga, 60, ajoi Mirrorin mukaan kotimaassaan Brasiliassa moottoritietä matkalla Sao Paulosta Campina Grandeen, kun onnettomuus tapahtui. Dungan auto meni kovassa törmäyksessä katolleen.
Brasilialaismedia Ge Globo julkaisi karut kuvat tiellä makaavasta romuttuneesta ajoneuvosta. Dunga ja hänen vaimonsa selvisivät kuin ihmeen kaupalla lievin vammoin onnettomuudesta.
Dunga vietiin vaimonsa kanssa törmäyksen jälkeen sairaalaan, mutta heidät päästettiin pois päivää myöhemmin.
Dungalle tehtiin puhallustesti. joka antoi negatiivisen tuloksen.
Mirror kertoo poliisin uskovan onnettomuuden johtuneen liukkaasta tien pinnasta rankkasateiden jäljiltä.
Dunga aloitti maajoukkueuransa vuonna 1987. Hän teki 91 otteluun kuusi maalia puolustavan keskikenttäpelaajan roolissa.
Dunga oli Brasilian kapteeni vuoden 1994 MM-turnauksessa Yhdysvalloissa. Brasilia juhli maailmanmestaruutta voitettuaan finaalissa Italian rangaistuspotkukilpailussa.
Dunga voitti myös pelaajana kahdesti Copa Américan Brasilian kanssa.
Dunga muistetaan myös kahdesta valmennuspestistään Brasllian maajoukkueen peräsimessä. Ensimmäinen 2006 alkanut jakso kesti vajaa neljä vuotta ja jälkimmäinen vuonna 2014 käynnistynyt pesti hieman alle kaksi vuotta.
Dunga onnistui johtamaan myös valmentajana Brasilian kahteen Copa Américan titteliin (2007 ja 2009).
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa