Pariisin kesäolympialaisten miesten jalkapalloturnaus potkaistiin käyntiin keskiviikkona. Jalkapalloturnaus pelataan 16 maajoukkueen voimin, jotka ovat jaettu neljään lohkoon.

Argentiinan ja Marokon välinen kisaottelu nousi otsikoihin useista syistä.

Ottelun toinen jakso kesti lopulta yli kaksi tuntia. Argentiinan pelaajat juhlivat joukkueen toista maalia, kun katsojat heittivät paukkupommeja pelaajia kohti. Pelaajat eivät loukkaantuneet välikohtauksessa, mutta tuomari määräsi kummatkin joukkueet pukukoppiin, kun ottelua oli pelaamatta enää muutama minuutti.

Sitä ennen katsojat olivat rynnineet toistuvasti kentälle, jonka vuoksi ottelu oli jatkuvasti keskeytettynä.

Marokon kannattajat ryntäsivät kentälle Argentiinan maalin jälkeen. Viranomaiset vaativat katsojia jättämään koko stadionin ennen kuin ottelun viimeiset minuutit saataisiin pelattua ilman häiriötekijöitä.

Ottelu oli keskeytettynä lopulta yli puolentoista tunnin ajan, jonka aikana VAR-tuomarit huomasivat Argentiinan maalin olleen paitsio. Pelaajat saapuivat lopulta kentälle todistamaan, kun tuomari tarkisti tilanteen VAR-näytöltä ja hylkäsi Argentiinan maalin. Marokko voitti ottelun lopulta 2-1.

Argentiinan kisajoukkueen päävalmentaja Javier Mascherano antoi palaa oikein urakalla pelin jälkeen.

– Tänään kentälle juostiin kesken kaiken seitsemän kertaa ja lisäksi pelaajiemme päälle heitettiin paukkupommeja. Meille sanottiin pelin päättyneen 2-2-tasapeliin. En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta. En osaa selittää pelaajille, miksi tuomarit tutkivat tilannetta puolentoista tunnin ajan. Oliko se paitsio? Älä pakota pelaajia pelaamaan viimeistä muutamaa minuuttia sen jälkeen, kun peli oli niin pitkään keskeytettynä. Tällainen farssi, Mascherano latasi.

Myöhäisillan kisaottelussa turnauksen voittajasuosikki Ranska voitti Yhdysvallat 3-0. Alexandre Lacazette, Loïc Badé ja Michael Olise onnistuivat maalinteossa.

Olympialaisten jalkapalloturnauksen lohkovaiheen toinen kierros pelataan lauantaina.

LUE MYÖS