Argentiina ja Kolumbia kohtasivat toisensa Copa Américan finaalissa varhain maanantaiaamuna.

Argentiina voitti finaalin jatko-ottelun jälkeen maalein 1-0, ja juhlii toista kertaa peräkkäin Copa Américan mestaruutta.

Ottelun piti alkaa klo 03.00, mutta stadionilla oli merkittäviä järjestyshäiriöitä, joiden vuoksi finaali potkaistiin käyntiin noin klo 04.20.

Tuhannet ihmiset rynnivät stadionille ilman pääsylippuja. Stadionilla todistettiin lukuisia pidätyksiä ja pelaajat joutuivat auttamaan perheitään pääsemään katsomoihin.

Argentiina lähti peliin suosikkina, mutta se ei näkynyt pelikentällä. Kolumbia pelasi mallikkaan avausjakson ja kykeni pitämään ottelun kontrollissaan. Argentiina ei onnistunut murtautumaan parhaalle maalintekosektorille ja huippupaikat loistivat poissaolollaan.

Argentiinan ykköstähti Leo Messi koki kovia finaalissa. Messi loukkasi nilkkansa hetki ennen taukoa, mutta tuli vielä kentälle toisen jakson alussa. Noin tunnin pelin jälkeen Messi näytti saaneen takareisivamman ja joutui lopulta jättämään kentän. Messi kuvattiin kyynelissä Argentiinan vaihtopenkillä. On hyvin mahdollista, että päättynyt Copa América oli Messin mittavan uran viimeinen arvoturnaus.

Messin tilalle kentälle tullut Nico González sai pallon maaliin, mutta Argentiinan johtomaali hylättiin paitsiona.

Varsinaisella peliajalla ei löydetty ratkaisua, joten sitä haettiin jatko-ottelusta. Lautaro Martínez iski finaalin voittomaalin 111. minuutilla. Martínez pääsi nokikkain Kolumbian maalia vartioineen Camilo Vargasin kanssa ja laukoi pallon verkkoon. 1-0.

Ángel Di María pelasi maanantaina viimeisen ottelunsa Argentiinan A-maajoukkueessa. Di María, 36, pelasi 145 A-maaottelua voittaen kertaalleen maailmanmestaruuden ja kahdesti Copa Américan.

TNT Sports Argentina

@TNTSportsAR
Así quedó el tobillo de Messi.

Terrible.

LUE MYÖS