TOP 5: Suurimmat suosikit EM-kisojen maalikuninkaaksi!
EM-kisat alkavat tänään perjantaina. Turnaus pursuaa tähtiloistoa.
Monen papereissa suurimmat ennakkosuosikit mestariksi ovat Ranska ja Englanti. Mutta kuka voittaa maalikuninkuuden? Kenties joku alla esiteltävistä pelaajista.
5. Jude Bellingham, Englanti
Alla ihan mieletön debyyttikausi Real Madridissa. Jude Bellingham ratkoi etenkin syksyllä lukuisia pelejä viime hetken maaleillaan, ja voitti sekä Mestarien liigan että La Ligan. Ikää on vasta 20 vuotta, mutta on jo todella kypsä ja monipuolinen keskikenttämies. Kykenee pelaamaan useita rooleja, ja näytti päättyneellä kaudella, että maalintekokykyäkin piisaa.
Bellingham iski Real Madridin nutussa 42 ottelussa hurjat tehot 23+13. Maajoukkueessa maalitahti ei ole ollut ihan samanlainen; osumia on syntynyt kolme yhteensä 29 ottelussa. Toisaalta aiemmin Bellinghamia on Englannin paidassa peluutettu hieman alempana. Real Madrid -hurjastelun myötä Bellinghamin maalivainuun herättiin maajoukkueessakin, ja hänet on roolitettu ylemmäs. Ja kas kummaa, tehojakin on alkanut tulla. Viimeisessä neljässä maaottelussaan Bellingham on iskenyt tehot 2+3.
EM-kisoissa Englannin povataan menevän pitkälle, mutta valuvatko maalitehot kuitenkin joukkuekaverille?
4. Romelu Lukaku, Belgia
Belgia on odotuksiin peilaten flopannut enemmän tai vähemmän joka kerta. Romelu Lukakulla taas on ollut vuoristoratamaisia kausia. Mutta kun Lukaku vetää Belgian maajoukkuepaidan ylleen, maalitakuu on varma.
Lukaku kiskoi EM-karsinnoissa peräti 14 osumaa ja voitti maalipörssin ylivoimaisesti. Ikää on vasta 31 vuotta, mutta majoukkuemaaleja on kasassa jo poskettomat 85. Maan kaikkien aikojen maalitilastossa kakkosmiehellä (Eden Hazard) on maaleja 33. Koko maailman kaikkien aikojen maaottelumaalien tilastossa Lukaku jakaa jo sijaa kuusi. Edellä ovat enää Cristiano Ronaldo, Ali Daei, Lionel Messi, Sunil Chhetri ja Mokhtar Dahari.
EM-kisoissa maalipörssin voittaminen voi osoittautua hankalaksi, sillä Belgian taival voi hyvinkin päättyä viimeistään puolivälieriin.
3. Cristiano Ronaldo, Portugali
Cristiano Ronaldo se vaan jaksaa painaa. Ikää on jo 39 vuotta, mutta maalitahti on edelleen pysynyt hyvänä. Saudiliigassa tuli uusi maaliennätys, ja maajoukkueessa ennätykset paukkuvat uusiksi joka kerta kun Ronaldo astuu kentälle.
EM-karsinnoissa Ronaldo iski tasan kymmenen maalia ja oli maalipörssin kakkonen. Portugalin kenraaliharjoituksessa Irlantia vastaan Ronaldo iski jälleen kaksi osumaa.
Spekulaatiota on riittänyt sen suhteen, onko Portugalilla paremmat saumat Ronaldon kanssa vai ilman. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kapteeni on avauksen mies. Vielä kun Portugalin mahdollisuudet mennä päätyyn asti ovat erittäin hyvät, yhtälö tarkoittaa sitä, että Ronaldo voi hyvinkin voittaa maalikuninkuuden.
2. Harry Kane, Englanti
Harry Kane ei voita pokaaleja, mutta maaleja mies painaa liukuhihnalta. Debyyttikausi Bayern Münchenissä tuotti heti uuden maaliennätyksen, ja maajoukkueessa Kane on yhtä kuin maalitakuu.
Ikää on vasta 30 vuotta, mutta jo hyvän aikaa Kane on ollut Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. 91 ottelua on tuottanut 63 maalia, mikä on erittäin kova tahti. Nyt Englannin odotetaan menevän kisoissa pitkälle, ja Kane on ympäröity eliittitason pelaajilla.
Toki Englanti voi aina flopata, mutta jos homma toimii, maalipaikkoja tuotetaan jatkuvalla syötöllä. Ja jos maalipaikkoja tulee, tulee myös Kanen iskemiä maaleja.
1. Kylian Mbappé, Ranska
Jos menevät edellisten herrojen joukkueet kisoissa pitkälle, samaa voi sanoa kaikkein vahvimmin Kylian Mbappén Ranskasta. Moni pitää Ranskaa turnauksen suurimpana ennakkosuosikkina ja Mbappéta kisojen suurimpana tähtenä.
Vain 25-vuotiaana Mbappé on jo PSG:n kaikkien aikojen paras maalintekijä ja enää kymmenen maalin päässä Ranskan maajoukkueen vastaavasta tittelistä. MM-kisojen kaikkien aikojen maalilistalla Mbappé on enää neljän osuman päässä kärjestä, mutta vielä toistaiseksi EM-kisoissa ruuti on ollut märkää. Mbappé on urallaan pelannut EM-kisoissa neljä ottelua, mutta maalisaldo on toistaiseksi pyöreä nolla.
Kaiken järjen mukaan Mbappé alkaa nyt paukuttaa maaleja myös EM-tasolla. Seurapuolen siirtosaaga on ohi, ja hyökkääjä voi keskittyä täysillä painamaan palloa maaliin.
Jokeri: Rasmus Højlund, Tanska
21-vuotias Rasmus Højlund on hyvin tärkeä pelaaja Tanskan menestysmahdollisuuksien kannalta. Keskushyökkääjän debyyttikausi Manchester Unitedissa tuotti 16 maalia 43 ottelussa. Välillä oli pitkiäkin tuskallisia jaksoja, mutta lopulta maaleja syntyi ihan kohtuullinen määrä.
Maajoukkueessa Højlund on ollut todella tehokas. 14 maaottelua on tuottanut seitsemän täysosumaa. Kaikki maalit syntyivät EM-karsinnoissa, ja kolme maaleista tuli Suomea vastaan. Højlund oli karsintojen viidenneksi paras maalintekijä.
EM-kisoissa Højlundin maalikuninkuus vaatisi kovia tehoja alkulohkossa ja sitä, että Tanska painelisi kisoissa vähintään puolivälieriin.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö