Tanskan kapteeni Kasper Schmeichel ei sulattanut pilkkutuomiota: ”En osaa vieläkään sääntöjä”

Tanskan jalkapallomaajoukkueen kapteeni Kasper Schmeichel kritisoi voimakkaasti Saksa–Tanska-ottelun päätuomarin Michael Oliverin päätöstä viheltää rangaistuspotku Saksalle videotarkastuksen jälkeen.
Oliver tarkasti videolta tilanteen, jossa pallo kävi lähietäisyydeltä Tanskan topparia Joachim Andersenia käteen, ja päätti viedä pallon yhteentoista metriin.
Schmeichelin näkemyksen mukaan tuomio oli kohtuuton.
– Tunteeni tällä hetkellä on sekoitus pettymystä, ärsytystä ja vihaa. Tätä on jalkapallo nykyään. Olen pelannut 23 vuotta, enkä osaa vieläkään sääntöjä, Schmeichel sanoi ITV:lle ironisesti.
– Mitä pelaajan pitäisi tehdä, kun hän juoksee ja pallo lauotaan häntä kohti metrin päästä? Mitä hänen pitäisi tehdä kädelleen? Schmeichel kritisoi.
Hieman ennen porua herättänyttä rangaistuspotkutuomiota Tanskalta vietiin maali, kun Thomas Delaney oli kengänkärjen verran paitsiossa Andersenin maaliin johtaneessa tilanteessa. Tätä tuomiota Schmeichel ei kuitenkaan lähtenyt kyseenalaistamaan.
– Et voi olla vain vähän linjan väärällä puolella. Jos tilanne on paitsio, niin se on paitsio. Minulla ei ole hajuakaan teknologian tarkkuudesta, mutta meidän on luotettava siihen, tanskalaiskippari päätti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- James Rodríguez tyrmistyi FIFA:n kohupäätöksestä: ”Jalkapallo olisi tahrattu”
- Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi

- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella