Portugalin valmentajalta pyyntö faneille EM-kisoissa: ”Se on vaarallista”
Portugalin päävalmentaja Roberto Martínez pyytää, että kannattajat lopettavat kentälle juoksemisen miesten EM-kisoissa.
Ensimmäinen kentälle tunkeutuja oli nuori poika, jota Ronaldo, 39, halasi ja otti tämän kanssa hymyssä suin yhteiskuvan. Loppua kohden kaikki pelaavat vaikuttivat kuitenkin varsin kypsiltä koko touhuun.
Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) on kiristänyt tapahtumien jälkeen turvatoimia Saksassa.
Martínez huomautti jo kyseisen pelin jälkeen, että kaikki kentälle tunkeutujat eivät välttämättä ole hyvillä aikein liikkeellä. Tiistain lehdistötilaisuudessaan hän toivoi uudestaan, että kannattajat ymmärtävät pysytellä katsomossa.
– Ronaldo on todella kokenut pelaaja, joka on ollut maajoukkueessa yli 20 vuotta. Hän tietää, millaista tukea kannattajilta saa, ei pelkästään Portugalin faneilta, vaan jalkapallon ystäviltä ylipäätään. Mutta toivon, että kentälle tunkeutumisia ei enää nähdä, kommentoi Martínez ESPN:n mukaan.
– Se on vaarallista, eikä se ole hyväksi jalkapallolle. Se ei ole osa peliä, jonka haluamme nähdä.
Portugali on jo varmistanut paikkansa seuraavalla kierroksella. Viimeisessä lohkopelissään se kohtaa Georgian tänään, keskiviikkona.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä