EM-kisojen ennakko, F-lohko: Vielä kerran Cristiano Ronaldo!
Cristiano Ronaldo päätti jatkaa maajoukkueessa ja hakee Saksasta toista EM-kultaansa. Onko arvokisojen ensikertalaisesta Georgiasta haastajaksi isompiaan vastaan?
Portugali: karsintojen J-lohkon voittaja
Turkki: karsintojen D-lohkon voittaja
Tshekki: karsintojen E-lohkon kakkonen
Georgia: jatkokarsintojen C-polun voittaja
Cristianon jäähyväisten jatko-osa
Qatarin MM-kisojen piti olla Cristiano Ronaldon viimeinen turnaus Portugalin A-maajoukkueessa. Puolivälieräpettymys Marokon käsissä jätti kuitenkin viidettä vuosikymmentä elämässään lähestyvälle hyökkääjälegendalle nälkää jatkaa.
Näin Ronaldo, 39, kantaa tänä kesänä Saksassa jälleen Portugalin kapteenin nauhaa ja jahtaa uransa toista EM-kultaa. Ensimmäisestä turnausvoitosta Ranskan kisoissa on vierähtänyt aikaa kahdeksan vuotta. Myös valmentaja on Qatarin jälkeen vaihtunut, ja Ronaldon MM-kisojen aikana kokoopanosta pudottaneen Fernando Santosin sijaan penkin päässä seisoo espanjalainen Roberto Martínez.
Ronaldo ei ole suinkaan joukkueensa vanhin. Hyökkääjän vanha seuratoveri Real Madridista Pepe täytti helmikuussa 41 vuotta. Porton toppari on maajoukkueelle edelleen tärkeä johtaja.
Martínezin alaisuudessa Portugalin ratkaisurooliin palanneen Ronaldon maalitehtailu on ollut edelleen hurjaa. 1,5 vuotta sitten Saudi-Arabiaan Al Nassrin riveihin siirtynyt supertähti rikkoi kaudella 2023-2024 maan pääsarjan yhden kauden maaliennätyksen mätettyään suvereenit 35 osumaa. EM-karsinnoissa Ronaldo paukutti kymmenen maalia ja oli Belgian Romelu Lukakun jälkeen maalitilaston kakkonen.
Portugalin hyökkäystehot eivät ole suinkaan pelkän Ronaldon varassa. Manchester Unitedia vaikealla kaudella kapteenina kymmenellä maalillaan ja kahdeksalla maalisyötöllään kannatellut keskikenttäpelaaja Bruno Fernandes, Manchester Cityn vikkeläjalkainen pallotaituri Bernardo Silva ja AC Milanin räjähtävän nopea laituri Rafael Leão tarjoavat varteenotettavaa tulitukea veteraanille.
Merkittävänä tilastona karsinnoista on mainittava myös Portugalin vakuuttavat oman pään tilastot. Ykkösvahti Diogo Costa piti seitsemästä pelaamastaan ottelusta kuudesti maalinsa puhtaana, ja Martínezin miehistö päästi koko karsintojen aikana vain kaksi maalia taakseen. Toinen tärkeä tukipilari alakerrassa on puolustusta ankkuroiva Rúben Dias. Manchester Cityn pallovarma toppari rehki jokaisessa seitsemässä karsintapelissään täydet 90 minuuttia.
Portugali pelasi erittäin vahvat karsinnat voittaen kaikki kymmenen otteluaan suvereenillä maalierolla 36-2. F-lohkon suurelle ennakkosuosikille kelpaa vain ykköstila.
Viime hetken loukkaantumisia ja vireongelmia
Turkkia pidettiin jo kolmen vuoden takaisissa EM-kisoissa mustana hevosena. Tuolloin tuloksena oli mahalasku ja karsiutuminen lohkovaiheessa ilman ainuttakaan pistettä. Myös Qatarin MM-turnaus jäi välistä Portugalille jatkokarsinnoissa kärsityn tappion myötä.
Turkki pelasi erinomaiset karsinnat voittaen oman lohkonsa. MM-pronssimitalisti Kroatia jäi kakkoseksi. Joukkueen kisoihin johtaa viime vuoden lokakuussa päävalmentaja pestiin palkattu AS Roman ja Italian entinen maajoukkuehyökkääjä Vincenzo Montella. Montella luotsasi ennen maajoukkuepestiään Turkin liigassa Adana Demirsporia kahden vuoden ajan.
Montellan ensimmäisessä turnausmiehistössä huolia aiheuttavat erityisesti toppariosaston loukkaantumiset. Maajoukkueen luottopilareihin kuulunut Atlético Madridia edustava Çağlar Söyüncü joutui jättämään kisat välistä reisivamman vuoksi. Ozan Kabak kärsi vakavan polvivamman kesäkuun alun valmistavassa maaottelussa Italiaa vastaan ja joutui jäämään pois kisoista. Hyökkäyksestä merkittävänä poissaolona puuttuu myös Bournemouthia Valioliigassa edustava Enes Ünal, jonka varvas murtui harjoituksissa.
Turkin suurin tähti löytyy keskikentältä. Joukkueen kapteeni Hakan Çalhanoğlu juhli juuri ensimmäistä Serie A -mestaruuttaan Internazionalessa ja tilastoi vakuuttavat 13 maalia sarjapeleissä. Vapaapotkuspesialistina tunnettu Çalhanoğlu, 30, on erityisesti vahva pelintekijä, mutta hänen arsenaalistaan löytyy myös laadukas laukaus ratkaista. Saksassa syntynyt taituri edusti Lukas Hradeckyn nykyisin kipparoimaa Bayer Leverkusenia ennen vuoden 2017 siirtoaan AC Milaniin.
Keskikentällä riittää muutenkin laatua. Orkun Kökçü tehoili ensimmäisellä kaudellaan Benficassa seitsemän maalia ja kahdeksan maalisyöttöä Portugalin liigassa. Kutospaikan pohjapelaaja Salih Özcan oli puolestaan suuressa roolissa Borussia Dortmundin Mestarien liigan finaaliin edenneessä joukkueessa.
Hyökkäyspäässä erityisen mielenkiintoinen nimi on Real Madridin 19-vuotias Arda Güler. Huippulahjakas kymppipaikan pelaaja teki pieneen peliaikaansa nähden vakuuttavat kuusi maalia vain kymmenessä La Liga -ottelussa. Fenerbahcesta vuosi sitten Madridiin siirtyneen Gülerin alku oli hankala, sillä nuorukainen menetti 18 ensimmäistä kierrosta loukkaantumisongelmien vuoksi. Vakuuttava loppukausi antaa hyvät lähtökohdat kisoihin.
Kolmen vuoden takaisen alisuorituksen ja MM-kisojen väliinjäämisen jälkeen Turkki on näytönhaluinen lunastamaan odotukset. Vahvat karsinnat pelanneen maan peli on kuitenkin yskinyt edellisissä maaotteluissa. Kaksi tehtyä maalia ja kolme tappiota valmistavissa maaotteluissa eivät anna parhaita lähtökohtia kisataipaleelle. Joka tapauksessa odotusarvoissa on taistella kakkospaikasta Tshekin kanssa.
EM-kisojen vakiomaalla kolme tuoretta Saksan mestaria
Tshekki on ollut historiassa vahva menestyjä EM-tasolla. Tuleva Saksan turnaus on maan kahdeksas peräkkäinen. Historiasta muistetaan erityisesti Tshekkoslovakian aikainen vuoden 1976 Euroopan mestaruus Antonin Panenkan uhkarohkealla chippausrangaistuspotkulla, joka jäi elämään miehen nimellä. Tshekki selvisi myös vuoden 1996 turnauksessa finaaliin asti ja 2004 neljän parhaan joukkoon.
Karsinnat olivat tasaväkiset. Tshekki sijoittui E-lohkon toiseksi Albaniaa heikommalla maalierolla. Kesän 2021 EM-turnauksessa tie vei puolivälieriin asti ja katkesi niukkaan 1-2-tappioon Tanskalle.
Karsintojen jälkeen kuitenkin tapahtui ja päävalmentaja Jaroslav Silhavy ilmoitti tammikuussa eroavansa tehtävästään. Seuraajaksi palkattiin Ivan Hasek. 60-vuotias valmentaja työskenteli aiemmin maajoukkueen peräsimessä vuonna 2009 puolen vuoden ajan.
Tshekin joukkueesta löytyy useampi Hradeckyn seuratoveri tuoreesta Bundesliigan mestarijoukkueesta Bayer Leverkusenista. Ryhmässä on Bundesliigan mestareista peräti kolme pelaajaa. Cup-ottelut torjunut Matěj Kovář nähdään joukkueen maalilla ja hyökkäystä tähdittävät vasta 21-vuotias Adam Hlozek ja Patrik Schick.
Erityisesti väkivahvalta kohdehyökkääjältä Schickiltä odotetaan suurta tehovastuuta Tshekin miehistössä. 191-senttinen maalipyssy jakoi kolmen vuoden takaisten kisojen maalikuninkuuden Cristiano Ronaldon kanssa viidellä osumallaan. Myös tällä kaudella Leverkusenissa verkot heiluivat kaikki kilpailut mukaan lukien 13 kertaa.
Keskikentän ankkurina on nostettava joukkueen kapteeni Tomáš Souček, jolta jäi tälläkin kaudella väliin vain yksi ottelu West Hamissa. Rangaistuspotkuspesialistina tunnettu valioliigataituri on joukkueelle tärkeä johtohahmo. Peräti 69 maaottelua Tshekin paidassa pelanneen Součekin seuratoveri West Hamista Vladimír Coufal antaa tukea oikean laitapuolustajan paikalla. 31-vuotias luottomies syötti tällä kaudella 36 otteluun seitsemän maalia Valioliigassa.
Sparta Prahan 21-vuotiaaseen toppari Martin Vitik on mielenkiintoinen tulevaisuuden nimi seurattavaksi. Kaan Kairisen seuratoveri on pelannut jo neljä ammattilaiskautta Tshekin liigassa ja voittanut kaksi peräkkäistä mestaruutta. Aggressiivisesti taklauksiin tuleva ja ilmatilassa vahva Vitik pystyy pelaamaan myös keskikentän pohjalla pallollisen varmuutensa ansiosta.
Tshekki on viimeiseen seitsemään otteluun ennen EM-kisoja tappioton ja nuori ryhmä taistelee kakkospaikasta.
Ensikertalaisen huumaa ja Kvaradonaa
Veikkausliigan seuraajat muistavat Georgiasta 2010-luvun alussa Turun Interissä maaleja paukuttaneen Irakli Sirbiladzen. Nykypäivänä maajoukkueetta kantaa kansainvälisesti tunnettu supertähti Napolia edustava Khvicha Kvaratskhelia.
Napolissa edesmennyttä seuralegendaa Diego Maradonaa mukaillen ”Kvaradonaksi” ristitty laituri saapui kaksi vuotta sitten kotimaastaan Dinamo Batumin riveistä suurelle yleisölle täysin tuntemattomana Italiaan ja johti debyyttikaudellaan seuransa vuosikymmeniä odotettuun Serie A:n mestaruuteen. Georgialaistähti tilastoi kauden aikana sarjapeleissä hurjat 12 maalia ja 13 maalisyöttöä.
Kvaratskhelian toinen kausi Napolissa tuotti myös kaksinumeroiset maaliluvut 11 osumalla. 23-vuotias laitahyökkääjä on heiluttanut verkkoja myös jo 15 kertaa maajoukkueessa. Kvaratskhelian ohella joukkueen menestyksen toinen käänteentekijä on Valenciaa edustava maalivahti Giorgi Mamardashvili, 23. Lähes kaksimetrinen torjuja jätti tällä kaudella vain yhden La Liga -otteluun väliin ja piti 13 nollapeliä. Onnistuneet EM-kisat voivat tuoda siirron suurempaan seuraan.
Hyökkäystä tähdittää myös erittäin tuottelias kärkipelaaja. Georges Mikautadze takoi 20 otteluun 13 maalia Ranskan Ligue 1:ssa ja auttoi seuraansa Metziä säilyttämään pääsarjapaikan.
Georgia pelaa Saksassa maan historian ensimmäisiä arvokisoja. Turnauspaikka irtosi jatkokarsintojen kautta Kansojen liigan c-polulta. Karsintafinaalista kotona Tbilisissä Kreikkaa vastaan muodostui trilleri ja maalittomiin lukemiin varsinaisen peliajan jälkeen päättynyt taisto ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa. Kun Nika Kvekveskiri ampui ratkaisevan pilkun sisään, kentälle juosseet kannattajat täyttivät pian Dinamo Arenan juhlien kansallissankareitaan.
Georgian talismaani Kvaratshkelia kuvaili faneilta saamaa tukea ainutlaatuiseksi, eikä hän ollut kokenut vastaavaa koskaan aiemmin urallaan.
– Jotkut eivät uskoneet meihin, mutta nyt he uskovat. Olen pelannut monilla stadioneilla, mutta en ole koskaan kokenut tällaista tukea missään, Kvaratskhelia hehkutti historiallisen saavutuksen jälkeen 1TV Sportin haastattelussa.
Georgian arvokisadebyyttiinsä johtaa Willy Sagnol. Päävalmentaja muistetaan Ranskan maajoukkueen laitapuolustajana kaksissa EM-kisoissa ja kaksissa MM-kisoissa. Vuoden 2006 MM-finaalissa avauksessa pelannut Sagnol menestyi myös seuraurallaan voittaen viidesti Bundesliigan ja kerran Mestarien liigan Bayern Münchenissä. 47-vuotiaalta luotsilta löytyy siis voittamisen kokemusta.
Georgian menestys ensimmäisissä EM-kisoissa riippuu paljon kärkiyksilöidensä onnistumisista. Yksikin voitto olisi pienelle arvokisadebytantille hyvä tulos. Tasaisessa lohkossa voi kuitenkin odottaa ristiinpelaamista, mikä antaa ensikertalaisille mahdollisuuden yllättää.
Seuraa häntä
João Neves, Portugali
19-vuotias Neves oli tällä kaudella valtavassa roolissa Benfican keskikentän pohjalla. Seuran akatemian oma kasvatti murtautui edustusjoukkueeseen tammikuussa 2023, kun Enzo Fernández myytiin Qatarin MM-kisojen jälkeen Chelseaan. Oltuaan ensin vaihtoroolissa nuorukainen lunasti saman vuoden huhtikuussa paikkansa avauskokoonpanossa ja johti Benfican seuran ensimmäiseen mestaruuteen neljään vuoteen.
Neves urakoi myös päättyneellä kaudella 33 liigaottelua ja kuusi peliä Mestarien liigaa sekä Eurooppa-liigaa. Pienikokoisuudestaan huolimatta 175-senttinen ihmelapsi tunnetaan Portugalissa raivoisana taklaajana ja kovana kaksinkamppailijana.
Nevesin maajoukkuetoveri João Félix tuntee hänet vuosien takaa, sillä hyökkääjän pikkuveli pelasi samassa ikäluokassa akatemiassa.
– Olen nähnyt hänen pelejään siitä asti, kun hän oli 12-13-vuotias. Hän on ollut aina lyhyt, mutta en ole nähnyt hänen häviävän ikinä kaksinkamppailua, oli se sitten ilmassa tai maissa. Hän on 19-vuotias, mutta pelaa kuin 30-vuotias, Félix kehui Nevesiä portugalilaismedia Mais Futebolille.
Portugalin paidassa toistaiseksi kuudesti nähty Neves on ehditty yhdistää jo brittimediassa Valioliigaan ja muun muassa Manchester United on ollut huippulahjakkuudesta kiinnostunut. Benfica ei ole aikeissa luopua huippulahjakkuudestaan, ellei reilun 118 miljoonan euron ulosostopykälää sopimuksessa aktivoida.
Katso ainakin tämä ottelu
Turkki-Georgia, 18.6. klo 19
Yli 30 vuotta itsenäistymisensä jälkeen Georgia pelaa viimein jalkapallon arvoturnauksessa. Entinen neuvostomaa pääsee kokemaan samaa huumaa, joka Suomessa vallitsi reilu kolme vuotta sitten.
Maan historiallinen kisa-avaus pelataan samalla naapurina majailevaa Turkkia vastaan, mikä tarjoaa tulisen lisämausteen. Edellisessä EM-turnauksessa ilman voittoja jääneellä Turkilla on suuret paineet ottaa tärkeät kolme pistettä taistelussa jatkopaikasta, sillä seuraavalla kierroksella vastassa on kivenkova Portugali.
Kahden naapurimaan kamppailussa osapuolista Georgia pääsee pelaamaan vapautuneessa tilassa, mikä voi tarjota mahdollisuuden yllätystulokseen.
Näin käy
- Portugali. Ronaldon kipparoiman ryhmän pelaajamateriaalista ei heikkouksia löydy. Murskaavat karsinnat pelannut Martínezin miehistö on yksi turnauksen voittajasuosikeista, jolle kelpaa vain lohkovoitto.
- Tshekki. Erittäin tasainen taisto kakkossijasta Turkin kanssa voi ratketa vasta päätöskierroksen keskinäisessä ottelussa. Kolmen vuoden takainen puolivälieräjoukkue on valmentajanvaihdoksen jälkeen löytänyt iskukykyään, ja neljä voittoa valmistavista maaotteluista pitävät itseluottamuksen koholla kisojen käynnistyessä.
- Turkki. Hyvien karsintojen jälkeen Turkin vire on romahtanut ja takana on kuuden ottelun jakso ilman voittoa. Viimeisessä neljässä maaottelussa syntyi vain kaksi maalia. Teho-ongelmaan on löydettävä lääke tai tiedossa voi olla jälleen pettymys.
- Georgia. Kisadebytantti on lohkon altavastaaja, mutta voi piinata suurempia maita supertähtiensä onnistuessa. Yllätysvoitto laskuvireisestä Turkista avauspelissä toisi hyvän mahdollisuuden taistella jatkopaikasta, sillä suosikki Portugali kohdataan vasta päätöskierroksella.
F-lohkon ottelut
18.6. klo 19: Turkki – Georgia
18.6. klo 22: Portugali – Tshekki
22.6. klo 16: Georgia – Tshekki
22.6. klo 19: Turkki – Portugali
26.6. klo 22: Georgia – Portugali
26.6. klo 22: Tshekki – Turkki
Joukkueiden kokoonpanoihin pääset käsiksi tästä linkistä.
Joni Ahokas
LUE LISÄÄ EM-ENNAKOITA
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä