EM-kisoissa hämmentävää tunarointia – suomalaisasiantuntija nosti esille tärkeän ohjenuoran – ”Älä ikinä”
EM-kisoissa Portugalin ja Turkin välisessä lohkovaiheen ottelussa nähtiin poikkeuksellisen hämmentävä oma maali. Turkki on ajautunut F-lohkon suursuosikkia vastaan ahdinkoon.
Portugalin toinen maali syntyi 28. peliminuutilla erikoisella tavalla suuren munauksen jälkeen. Puolustaja Samet Akaydin yritti hakea syötöllään maalivahti Altay Bayindiria epäonnistuen täysin. Pallo vieri virheen seurauksena omaan maaliin, eikä poissijoittunut Bayindir ehtinyt pelastamaan tilannetta ajoissa. Myös Zeki Celik pääsi kiinni pelivälineeseen vasta, kun se oli ylittänyt maaliviivan.
Maali ihmetytti myös Yle Urheilun studion asiantuntijoita Markus Halstia ja Antti Pohjaa. Halsti nosti esille jokaiselle puolustajalle tutun ohjenuoran.
– Älä ikinä syötä suoraan maalivahdille, vaan syötä aina vähän sivuun, entinen huippupuolustaja Halsti paalutti Ylellä.
– Kyllä tuo näyttää koomiselta, kun siellä on neljä Turkin pelaajaa Se vastuu on sillä syöttäjällä. Voihan sitä sanoa veskalle, että huutaa kovempaa, mutta kyllä tuossa vaiheessa pitäisi katsoa ylös, että mihin syöttää.
Pohja puolestaan nosti esille omaan maaliin johtaneen syötön voimakkuuden.
– Se kuinka kova se pallo oli. Puolustaja odotti, että veskari oli alhaalla. Ei ollut sellainen tilanne, että antaisi hiljaisen syötön, joka näkisi olevan tulossa.
Portugalin avausmaalin laukoi sisään Bernardo Silva seitsemän minuuttia aiemmin.
Portugali johtaa kirjoitushetkellä Turkkia 2-0-lukemin ja on matkaamassa kohti turnauksen toista voittoaan.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Bundesliiga-pelissä erikoinen loppu – kumpikaan ei yrittänyt maalintekoa
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa