Copa Américan ennakko, A-lohko: Argentiina jahtaa toista peräkkäistä mestaruutta
Hallitseva mestari Argentiina jahtaa toista peräkkäistä Copa Américan mestaruutta. Viime vuosista heikentyneet Chile ja Peru eivät anna liian suurta vastusta. Jesse Marschin Kanada joutuu kisoihin liian aikaisin.
Argentiina: mukana automaattisesti
Peru: mukana automaattisesti
Chile: mukana automaattisesti
Kanada: jatkokarsintojen voittaja
Argentiina on turnauksen suurin mestarisuosikki
Argentiina on Copa Américan suurin mestarisuosikki.
Hallitseva maailmanmestari on myös hallitseva Copa Américan voittaja.
Päävalmentaja Lionel Scaloni on tehnyt suorastaan historiallisen hyvää tulosta Argentiinan peräsimessä ja on noussut vuosien saatossa maajoukkueen projektin tärkeimmäksi hahmoksi ja todelliseksi kansallissankariksi.
Takavuosina Argentiina tuli tunnetuksi pitkälti vain huippunimekkäistä hyökkääjistään. Nyt tilanne on kääntynyt miltei päälaelleen, vaikka Leo Messi on edelleen mukana joukkueessa. Argentiinalta löytyy nyt myös tosissaan otettava puolustus ja keskikenttä. Se nähtiin Qatarin MM-lopputurnauksessa.
Tolppien välissä seisoo maailman parhaisiin maalivahteihin lukeutuva Emi Martínez. Puolustuksesta löytyy Nahuel Molinan, Lisandro Martínezin ja Cristian Romeron kaltaisia pelipaikkansa huippupelaajia. Rodrigo De Paul, Alexis Mac Allister ja Enzo Fernández johtavat joukkuetta keskikentältä käsin. Messin lisäksi Ángel Di María ja Lautaro Martínez vastaavat viimeisen kolmanneksen taikatempuista.
Scaloni on onnistunut mahdottomassa – nimittäin pelin rytmittämisessä. Muun muassa Jorge Sampaolin ja Edgardo Bauzan alaisuudessa Argentiinan pelaaminen oli äärimmäisen ennalta-arvattavaa, ja epätasapainoinen joukkue oli pallonmenetyksen jälkeen huomattavissa ongelmissa. Scalonin Argentiina pelaa monipuolista, tarpeeksi riskejä ottavaa ja virheitä pelkäämätöntä jalkapalloa, mutta kykenee tarvittaessa puolustamaan pitkiäkin aikoja omalla kenttäpuoliskollaan.
Lohkon selvä ennakkosuosikki.
Turnauksen vanhin joukkue jää nuorempien jalkoihin
Jos Argentiina on lohkon selvä ennakkosuosikki, lähtee Jorge Fossatin, 71, luotsaama Peru kisoihin täysin erilaisista lähtökohdista.
Peru ei ole enää viime vuosien iskussa, ja joukkueen taso on heikentynyt merkittävästi.
Maajoukkueessa pelaa edelleen useita muun muassa kesän 2018 MM-kisoissa esiintyneitä pelaajia, mutta Peru ei ole onnistunut löytämään uusia tarpeeksi nuoria laadukkaita pelaajia. Uudelleenrakennusprojekti on jäänyt pahasti puolitiehen ja se vaikuttaa väistämättömästi joukkueen tasoon ja kilpailukykyyn.
Perulla on jalkeilla koko kisojen vanhin joukkue. Joukkueesta löytyy muun muassa 40-vuotias hyökkääjä Paolo Guerrero. Konkarikärki on maajoukkueen kapteeni, ja on edustanut maataan peräti 118 A-maaottelussa. Kokemusta ei puutu, sillä kisajoukkueeseen on nimetty 12 yli 30-vuotiasta pelaajaa.
Viime syksynä kuudesta MM-karsintaottelusta tuloksena oli neljä tappiota ja kaksi tasapeliä. Kuvaavaa on se, että Peru teki otteluissa yhteensä vain yhden maalin.
Perua ei välttämättä voi pitää lohkon heittopussina, mutta jatkopaikka on kiven takana. Ja se kivi on suuri.
Arturo Vidal ja Gary Medel jätettiin ulos kisoista
Chile kruunattiin Copa Américan mestariksi vuosina 2015 ja 2016.
Chile voitti tuolloin kummassakin finaalissa Argentiinan. Chile eli kultaisen sukupolvensa parasta aikakautta, mutta sittemmin tulokset ovat heikentyneet.
Edellisessä Copa Américassa Chile jäi puolivälieriin, ja sitä pidettiin yleisesti suurena pettymyksenä.
Chilen kisajoukkueesta löytyy edelleen tuttuja vanhoja naamoja.
Claudio Bravo, Mauricio Isla, Alexis Sánchez ja Eduardo Vargas ovat tälläkin kertaa mukana kisoissa. Päävalmentaja Ricardo Gareca sen sijaan jätti Arturo Vidalin ja Gary Medelin ulos kisakoneesta.
Chilellä on ollut Perun tapaan pienoisia vaikeuksia pelaajakehityksensä kanssa ja se näkyy karulla tavalla siinä, miten epäonnistuneena maajoukkueen uudelleenrakennusprojektia on pidetty. Joukkueessa on jonkin verran nuoria pelaajia, mutta yksikään heistä ei ole noussut huipputasolle Euroopan kentillä.
Uuden sukupolven alexissánchezit ja arturovidalit loistavat poissaolollaan, eikä se lupaa hyvää.
Chile on voittanut kuudesta MM-karsintaottelustaan vain yhden, ja siinäkin kaatui karsintojen heittopussi Peru.
Chile on kokonaisvaltaisesti hyvin kaukana kymmenen vuoden takaisesta tasostaan, eikä tällä hetkellä mikään viittaa siihen, että maa kykenisi tällä kertaa tai lähitulevaisuudessakaan taistelemaan menestyksestä. Chile voi kamppailla lohkon kakkossijasta, mutta jos paikka aukeaa pudotuspeleistä, ei matka kestä siellä liian pitkään.
Jesse Marschin Kanada joutuu turnaukseen liian aikaisin
Yksi turnauksen mielenkiintoisimmista joukkueista.
Kanadan jalkapalloliitto palkkasi hiljattain Jesse Marschin maajoukkueensa päävalmentajaksi. Marschin palkkaus oli mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen ratkaisu.
Marsch palkattiin rakentamaan Kanadan maajoukkueen projektia MM-kotikisoja varten, ja kesän Copa América tulee eteen todella aikaisin, mutta Kanada on silti varsin yllätysvalmis porukka.
Kanadan maajoukkueesta löytyy huomattavasti potentiaalia. Alphonso Davies ja Jonathan David vievät luonnollisesti suurimmat otsikot, mutta mukaan mahtuu myös Porton Stephen Eustaquion, Watfordin Ismaël Konén, Internazionalen Tajon Buchanan ja Mallorcan Cyle Larinin kaltaisia pelaajia.
Kanada on samalla melkoinen kysymysmerkki. Se ei ehdi pelaamaan Marschin alaisuudessa ainuttakaan kilpailullista ottelua ennen kisojen käynnistymistä.
Kanadalle ei voi siten asettaa liian suuria ennakko-odotuksia. Jatkopaikka olisi hieno suoritus, vaikka Argentiinaa lukuun ottamatta lohkon taso ei pelillisesti häikäise.
Seuraa häntä
Leo Messi, Argentiina
Kisojen aikana 37 vuotta täyttävä Messi pelaa hyvin todennäköisesti uransa viimeisessä Copa Américassa.
Messillä ei ole enää niin valtavia menestymispaineita niskassaan, sillä mies on johdattanut Argentiinan Copa Américan ja MM-lopputurnauksen voittoon. Messiä pidettiin pitkään epäonnistujan maineessa maajoukkueessa valtavista maalimääristään huolimatta, mutta viime vuodet ovat nostaneet Messin myös maajoukkuetasolla kenties Argentiinan kaikkien aikojen suurimmaksi pelaajaksi.
Iästään huolimatta Messi on edelleen maajoukkueen ykköstähti ja pelaa todennäköisesti kaikissa otteluissa täydet minuutit. Se kertoo omaa kieltään Messistä, sillä harva MLS-konkari on maailmanmestarin tärkein yksittäinen pelaaja.
Katso ainakin tämä ottelu
Chile-Argentiina, 26.6. klo 04.00
Takavuosien Copa-klassikko. Aiemmin Chile pystyi panemaan tasaväkisesti Argentiinalle kampoihin ja raapi suuria voittoja Copan finaaleissa, mutta tänä päivänä on helppo sanoa joukkueiden menneen täysin eri suuntiin. Chilen pelaajakehitys on jäänyt Argentiinan jalkoihin, mutta voisiko Chile haastaa maailmanmestarin yksittäisessä ottelussa?
Näin käy
- Argentiina. Argentiinalla on ylivoimaisesti lohkon paras materiaali, ja lisäksi kyseessä on äärimmäisen laadukkaasti valmennettu joukkue. Argentiina voittaa rutiinilla kaikki kolme lohko-otteluaan ja etenee jatkopeleihin lohkovoittajana.
- Chile. Astetta kovemmassa lohkossa Chile saattaisi jopa jäädä jalkoihin. Niin kaukana Chile on viime vuosien tasostaan. Chile on silti lähtökohtaisesti Kanadaa ja etenkin Perua parempi joukkue, joten Garecan miehistö raapii tarvittavat pisteet ja etenee jatkoon.
- Kanada. Kanada on täysi kysymysmerkki, sillä se ei pääse pelaamaan juurikaan Marschin alaisuudessa ennen kisoja. Kanada taistelee Chilen kanssa lohkon kakkossijasta.
- Peru. Juna meni jo, eikä se ole enää saavutettavissa. Kohti nuorennusleikkausta ja positiivisempaa tulevaisuutta.
A-lohkon ottelut
21.6. klo 03.00: Argentiina – Kanada
22.6. klo 03.00: Peru – Chile
26.6. klo 01.00: Peru – Kanada
26.6. klo 04.00: Chile – Argentiina
30.6. klo 03.00: Argentiina – Peru
30.6. klo 03.00: Kanada – Chile
Joukkueiden kokoonpanoihin pääset käsiksi tästä linkistä.
Tuukka Ikkeläjärvi
LUE LISÄÄ COPÁ AMERICASTA
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta