Slovenian tähti Benjamin Sesko taistelee loukkaantumisongelmia vastaan ennen tiistain EM-kisojen C-lohkon päätösottelua Englantia vastaan. Athletic kertoo RB Leipzigin hyökkääjän kärsineen lihasvammasta.

Sesko, 21, otettiin vaihtoon torstaina lohkon toisen Serbia-ottelun 76. minuutilla. Peli päättyi 1-1-tasatulokseen Serbian tasoitettua lisäajan lopussa.

Sesko kärsi Athleticin mukaan loppukaudesta Leipzigissa reisivaivasta, joka on vaikuttanut hänen otteisiinsa myös EM-viheriöillä. Hyökkääjä on pelannut myös kaksi ensimmäistä otteluaan kipulääkkeiden voimin.

Seskon kunto on kohentunut Athleticin tietojen mukaan perjantaista alkaen ja tähden odotetaan olevan Slovenian avauksessa tiistaina.

Slovenia on pelannut tähän mennessä tasapelit Tanskaa ja Serbiaa vastaan. Maa tarvitsee Englanti-ottelusta todennäköisesti vähintään pisteen edetäkseen jatkoon.

Sesko on Slovenian tärkeimpiä pelaajia. Hyökkääjä teki viime kaudella 14 maalia Bundesliigassa, mutta maalitili EM-kisoissa on vielä avaamatta.

LUE MYÖS!