Luis Enriquen päätös puhutti: ”Minulle ei kerrottu, että tämä oli hänen viimeinen kotiottelunsa”
PSG pelasi viime sunnuntaina kauden viimeisen kotiottelunsa.
Toulouse haki Pariisista vakuuttavan 3-1-voiton. PSG:llä ei ollut ottelussa sen suurempaa pelattavaa, sillä se oli jo varmistanut mestaruutensa muutama viikko sitten.
Kyseessä oli Kylian Mbappélle viimeinen kotiottelu PSG:n paidassa. Mbappé pelasi täydet minuutit ja viimeisteli joukkueensa ainoan maalin.
Myös Keylor Navas jättää PSG:n kuluvan kauden jälkeen, ja Toulouse-ottelu oli siten myös hänelle viimeinen kamppailu Parc des Princesillä.
PSG:n päävalmentaja Luis Enrique päätti kuitenkin jättää Navasin penkille, kun joukkueen kolmosvahti Arnau Tenas pääsi pelaamaan täydet minuutit tolppien välissä. Enrique sai huomattavasti kritiikkiä ranskalaismedialta ja PSG:n kannattajilta, sillä pelissä ei ollut mitään panosta, eikä Navas päässyt siitä huolimatta hyvästelemään seuraa kentältä käsin.
Luis Enrique otti kantaa tapaukseen lehdistötilaisuudessa.
– Minulle ei ole kerrottu sitä, että tämä oli Navasin viimeinen kotiottelu. Laitan kentälle ne pelaajat, joiden uskon tuovan parhaan tuloksen joukkueelle.
Navas, 37, ehti edustaa PSG:tä viiden vuoden ajan. Costaricalaisvahti on jäänyt olemattomalle vastuulle tällä kaudella. Enrique on peluuttanut konkaria vain viidessä ottelussa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan

- Gnistanin tähtipelaajalle jatkosopimus