Bayer Leverkusen voi voittaa historiallisen triplan – Xabi Alonso: ”Katsoin pelaajiani silmiin…”
Bayer Leverkusen eteni torstai-iltana Eurooppa-liigan finaaliin.
Leverkusen voitti välierissä AS Roman yhteismaalein 4-2.
Leverkusenin sensaatiomainen 49 ottelun tappioton putki oli mennä poikki torstaina, mutta Leverkusen nousi tuttuun tapaan tasoihin 97. minuutilla ja piti tappiottoman putken hengissä. Leverkusen ei ole hävinnyt ainuttakaan ottelua kuluvalla kaudella.
Xabi Alonson miehistö kohtaa loppuottelussa italialaisen Atalantan. Atalanta voitti Marseillen yhteismaalein 4-1. Finaali pelataan keskiviikkona 22.5. Leverkusen kohtaa kolmea päivää myöhemmin Kaiserslauternin Saksan cupin finaalissa.
Alonson mielestä Leverkusen ansaitsee voittaa historiallisen triplamestaruuden.
– Pelaamme kaksi finaalia yhden viikon aikana. Näytimme hienoa asennetta AS Roman toisen maalin jälkeen. Katsoin pelaajiani silmiin ja näin, että he halusivat enemmän. Meillä on mahdollisuus voittaa kolme pokaalia tällä kaudella. Pelaajani ansaitsevat ne kaikki. Viime kaudella olimme lähellä finaalia ja nyt pääsimme sinne.
– Gian Piero Gasperini on valmentanut vuosien ajan Atalantaa ja hän on tehnyt heistä hyvin tunnetun joukkueen. On hienoa haastaa heidät.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Helmarien Katariina Kosola siirtyy uuteen seuraan Ruotsissa
- VPS hankki meritoituneen hollantilaispuolustajan – ”Harvan Veikkausliiga-pelaajan CV:stä löytyy…”
- Suomalaislupaus sai sopimuksen Saksasta
- Niklas Pyyhtiä löysi uuden lainaseuran
- Kiinan jalkapallon jattiläinen ulos ammattilaissarjoista – taustalla vakavat talousongelmat
- Real Madrid -legenda yöpyy seuran harjoituskeskuksessa – 11 lapsen isän pitkä avioliitto särkymässä
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Real Madrid -legenda yöpyy seuran harjoituskeskuksessa – 11 lapsen isän pitkä avioliitto särkymässä
- VPS hankki meritoituneen hollantilaispuolustajan – ”Harvan Veikkausliiga-pelaajan CV:stä löytyy…”
- Suomalaislupaus sai sopimuksen Saksasta
- Niklas Pyyhtiä löysi uuden lainaseuran
- Kiinan jalkapallon jattiläinen ulos ammattilaissarjoista – taustalla vakavat talousongelmat
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä