Veikkausliigaennakko 2024: Uudet tuulet puhaltavat Turussa – FC Interillä potentiaalia mainetekoihin
FC Inter lähti viime kauteen Jarkko Wissin komennossa.
Kauteen lähdettäessä ennakko-odotukset olivat varsin suuret, sillä Interillä oli alla laadukas talvikausi. Inter jäi rangaistuspotkukilpailun päähän liigacupin finaalipaikasta. Aiemmin Ilveksessä loistavaa työtä nuorien pelaajien kanssa tehnyt Wiss vaikutti hyvinkin laadukkaalta kiinnitykseltä Interin valmennukseen.
Alkukausi oli tuloksellisesti vaikea. Inter päästi liikaa maaleja, eikä onnistunut kääntämään tasaisia otteluita voitoiksi.
Inter joutui pelaamaan valtaosan alkukauden otteluistaan vieraskentällä Veritaksen remontin vuoksi. Inter palasi uudistetulle Veritakselle toukokuussa, mutta jäi IFK Mariehamnin kanssa 1-1-tasapeliin. Veritasta komistaa nykyään uusi päätykatsomo. Lisäksi kentälle vaihdettiin tekonurmialusta.
Joukkue nappasi sarjakauden kolmannen voittonsa vasta kahdeksannella kierroksella, mutta siitä lähtikin ailahtelevan kauden paras ajanjakso. Viidestä ottelusta tuloksena oli neljä voittoa ja tasapeli.
Wiss muutti aktiivisesti joukkueen muotoa. Inter saattoi pelata yhden ottelun kolmen puolustuslinjalla ja jo seuraavassa ottelussa joukkue nähtiin neljän linjalla. Wiss ei luottanut yhteen tiettyyn muotoon missään vaiheessa kautta.
Tasaisuus loisti poissaolollaan. Inter ajautui kesällä pelillisiin ongelmiin ja se näkyi myös tulostaululla. Heinäkuun viidestä sarjaottelusta tuloksena oli yksi voitto. Se vaikeutti Wissin miehistön asemia sarjataulukossa, mutta elokuu sujui paremmin. Inter hävisi Hongalle ja HJK:lle, mutta kaatoi niin KTP:n, FC Lahden kuin kuun vaihteessa AC Oulunkin.
Inter sijoittui runkosarjassa kuudenneksi, ja nappasi siten viimeisen jaossa olleen paikan ylempään loppusarjaan.
Loppusarja meni täysin penkin alle. Inter hävisi VPS-tasapeliä lukuun ottamatta kaikki neljä loppusarjan otteluaan. Tasapeli Vaasassa katkaisi VPS:n hurjan 12 veikkausliigaottelun voittoputken. Se ei kuitenkaan lämmittänyt Interiä, joka olisi voinut lopettaa kautensa jo runkosarjaan ilman vaikutusta lopputulokseen.
Interin kausi oli siten kaksijakoinen ja epätasainen, mutta siihen mahtui silti onnistujia.
Yksi kauden suurimmista yllättäjistä oli keskikenttäpelaaja Bismark Ampofo. Ampofo solmi viime keväänä sopimuksen Interin kanssa ja osallistui myös seuran kakkosjoukkueen tapahtumiin, mutta raivasi nopeasti itsensä edustusjoukkueen avauskokoonpanoon. Kotimaastaan Ghanasta Turkuun siirtynyt Ampofo nousi pikaisella tahdilla pelipaikkansa parhaimmistoon Veikkausliigassa.
Inter oli onnekas, kun Ampofon sopimuksessa oli optio jatkosta. Se käytettiin, ja pallorosvo on tälläkin kaudella joukkueen ehdoton avainpelaaja.
Eteläafrikkalaishyökkääjä Darren Smith viimeisteli kahdeksan maalia Veikkausliigassa. Alkukausi sujui loistavasti, mutta kesäkuun alun jälkeen syntyi vain kaksi maalia. Esiintynyt edukseen talvikaudella.
Urallaan jatkuvista loukkaantumisongelmista kärsinyt Timo Stavitski siirtyi viime talvena Interiin. Varsinkin nopeudestaan tunnettu laitahyökkääjä pelasi odotuksiin nähden hyvän kauden. Stavitski oli hyvässä iskussa loppukaudella. Stavitski ei kärsinyt viime kaudella loukkaantumisista ja sitä voi jo itsessään pitää loistavana uutisena. Sai hyvin vastuuta talvikaudella liigacupissa.
Vesa Vasaran johdolla alkavaan kauteen
Inter antoi potkut Wissille marraskuun alussa. Potkut johtuivat Wissin epäsopivasta käytöksestä seuran työntekijää kohtaan.
Hetkeä myöhemmin seura tiedotti tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Vesa Vasaran kanssa. Vasara valmensi seitsemän vuoden ajan Honkaa, mutta Hongan edustusjoukkueen taru päättyi konkurssiin. Vasara oli vapaa lähtemään ja valitsi uudeksi osoitteekseen Turun. Tuttu apuvalmentaja Riku Paularinne siirtyi Vasaran kanssa Interiin.
Wiss ja Vasara ovat pelifilosofialtaan hieman eri koulukunnan valmentajia, vaikka molemmat tekevät tunnetusti laadukasta työtä nuorten pelaajien kanssa. Siitä huolimatta Vasaran kiinnitys oli Interiltä hyvin odotettu ja oikea ratkaisu. Vasara saa Interissä käsiinsä viime kaudella aloitetun mielenkiintoisen projektin ja pääsee kehittämään seurassa olevia nuoria potentiaalisia pelaajia.
Hongassa Vasara teki vuosikausien ajan huippulaadukasta työtä nuorten pelaajien kanssa ja oli nostamassa lukuisia nuorukaisia edustusjoukkueeseen. Se tuotti tulosta. Vasaran ajanjaksoa Hongassa pidetään yleisesti hyvänä, vaikka mukaan mahtui myös muutama heikompi kausi.
Interin joukkue on kokenut valmentajanvaihdoksen lisäksi myös muita muutoksia.
Kakkos- ja kolmosvahdin rooleissa olleet Matias Riikonen ja Walter Viitala jättivät Interin. Riikonen siirtyi IFK Mariehamniin ja Viitala PPJ:n maalivahtivalmentajaksi.
Interissä kaksi vuotta viihtynyt laitapuolustaja Rodrigo Arciero palasi kotimaahansa Argentiinaan. Arciero siirtyi Argentiinan kakkostasolle. Loppukauden Interissä pelannut toppari Nikko Boxall ei jatka seurassa. Interissä pienelle vastuulle jäänyt laitapuolustaja Juho Hyvärinen siirtyi VPS:n paitaan.
Keskikentän kaksikko Noah Nurmi ja Matias Ojala lähtivät peliajan perässä IFK Mariehamniin. Kyse on pysyvistä siirroista. Ojala, 28, vietti Interissä neljä vuotta, mutta ei noussut missään vaiheessa selväksi avauskokoonpanon pelaajaksi muun muassa loukkaantumisongelmien vuoksi. Taitoa riittää, joten liigasopimus Maarianhaminaan oli täysin ansaittu. Nurmi pelasi Interissä kolme kautta, mutta niistä viimeinen meni penkin alle ja matka jatkui Ahvenanmaalle.
Interin ehdottomiin avainpelaajiin lukeutunut Tommi Jyry siirtyi Romanian pääsarjaan. Jyryn sopimus Interin kanssa loppui, joten seura ei saanut luottopelaajastaan siirtosummaa. Jyry pelasi kaksi hienoa kautta Interissä. Keskikenttäpelaaja nousi Veikkausliigassa pelipaikkansa eliittiin ja lähti lopulta isompiin ympyröihin. Jätti suuren loven Interin keskikentälle, eikä ole välttämättä yksinkertaisesti korvattavissa.
Petteri Forsell ei jatka uraansa Interissä. 33-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja edusti Interiä reilun kahden vuoden ajan. Ensimmäinen kokonainen kausi sujui hienosti ja pallotaituri lukeutui edelleen liigan parhaimpiin pelaajiin. Forsell ei kuitenkaan näyttänyt täysin sopivan Wissin pelitapaan, ja viime kausi jättikin paljon toivomisen varaa. Jätti Interin, eikä ole toistaiseksi löytänyt uutta seuraa.
Jos lähtijöihin on lukeutunut Jyryn ja Forsellin kaltaisia nimekkäitä pelaajia, on Inter myös tehnyt sopimuksia laatupelaajien kanssa.
Huuhkajistakin tuttu Albin Granlund siirtyi Interiin. Puolentoista kauden ajan IFK Mariehamnissa viihtynyt Granlund jätti Ahvenanmaan jälleen taakseen ja siirtyi Interin riveihin vuoden mittaisella sopimuksella. Oikea laitapuolustaja tuo kokemusta ja laatua Interiin. Lukeutunee joukkueen ehdottomiin luottopelaajiin alkavalla kaudella. Sai mukavasti vastuuta liigacupissa.
13 vuotta Real Madridin organisaatiossa aikoinaan viettänyt toppari Derik Osede teki niin ikään yksivuotisen sopimuksen Interin kanssa. Osede pelasi viime syksyn Irlannin pääsarjassa. Kokemusta löytyy myös Espanjan toiselta ja korkeimmalta sarjatasolta. Osede on myös pelannut Englannissa niin Championshipissä kuin League Onessakin. Kilpailee paikasta avauskokoonpanossa.
Kevin Jansen ja Florian Krebs siirtyivät Vasaran mukana Hongasta Interiin. Jansen ja Krebs pelasivat Vasaran alaisuudessa Hongassa ja jatkoivat matkaansa Turkuun. Kaksikko liittyi joukkueen mukaan tammikuussa. Kumpikin on laatupelaaja liigatasolla. Krebs ja Jansen saivat Hongassa paljon vastuuta ja hakevat suurta roolia myös Interistä.
Jos molemmat pääsevät parhaimpaan iskuun ja Ampofo pelaa yhtä hyvin kuin viime kaudella, on Interillä kasassa yksi liigan parhaista keskikentistä. Avauksen paikasta kilpailee myös 18-vuotias Joonas Kekarainen. Kekarainen siirtyi talvella Käpylän Pallosta Interiin ja on esiintynyt todella vakuuttavasti liigacupissa. Potentiaalinen yllättäjä.
Jean Botué teki helmikuussa yksivuotisen sopimuksen Interin kanssa. Ranskan kahdella korkeimmalla sarjatasolla pelannut 21-vuotias hyökkääjä on hyvin mielenkiintoinen vahvistus. Botué on toden totta esiintynyt edukseen talvikauden otteluissa. Vesara peluuttaa joukkuetta yhden kärjen muodolla, joten Botué taistelee ykköshyökkääjän roolista Smithin kanssa.
Seuraa häntä
Katseet ovat kääntyneet Ampofoon.
Ampofo yllätti viime kaudella kaikki Veikkausliigan seuraajat. Ampofo valittiin Interin kannattajien toimesta vuoden pelaajaksi. Hänet valittiin myös Varsinais-Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi.
Vasara on luonnollisesti kaavaillut keskikentän pohjapelaajalle suurta roolia alkavalla kaudella. Ampofon ympärille on mahdollista rakentaa Veikkausliigan parhaimpiin lukeutuva keskikenttäpelaaja.
Tasonsa osoittaneen avainpelaajan nykyinen sopimus Interin kanssa päättyy joulukuussa 2025. Jos mitään yllättävää ei tapahdu, myynee Inter Ampofon sitä ennen ulkomaille. Malliesimerkki onnistuneesta ulkomaalaishankinnasta.
Arvio
Sija: 3
Inter on rakentanut laadukkaan joukkueen alkavalle kaudelle. Joukkueessa on muutama liigan eliittiin kuuluva pelaaja, tarpeeksi kokemusta ja lisäksi Jussi Niskan, Kekaraisen ja Botuén kaltaisia nuoria eteenpäin pyrkiviä yksilöitä.
Talvikauden tulokset ovat olleet hyviä ja Inter pelasi liigacupissa laadukasta jalkapalloa. Vasaran projekti on toistaiseksi näyttänyt jopa yllättävän hyvältä ottaen huomioon sen, miten lyhyen aikaa hän on ollut joukkueen peräsimessä.
Interillä on potentiaalia taistella mitaleista alkavalla kaudella. HJK:n haastaminen on utopiaa, mutta sijat 2-3 ovat realismia.
LUE MYÖS
- Otso Liimatan valmentaja vaihtumassa Portugalissa
- FM: PSG-pelaajat ajautuneet riitoihin Luis Enriquen kanssa
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Fiorentinalta päivitys sairaskohtauksen saaneen Edoardo Boven tilasta
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai
- Edoardo Bove, 22, kiidätettiin sairaalaan – järkyttävä tilanne keskeytti Serie A -ottelun
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan
- Sport1: Alphonso Davies sittenkin jäämässä Bayern Müncheniin
- Helmareiden päävalmentaja: Näihin kahteen asiaan EM-kisapaikka ratkeaa
- PSG vaarassa jäädä ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Enrique pitää tilannetta epäreiluna: ”Emme todellakaan ansaitse tätä”
- Fiorentinalta päivitys sairaskohtauksen saaneen Edoardo Boven tilasta
- Harry Kane loukkaantui – Bayernilta tiedote
- Oliver Antmanilla tehokas sunnuntai
- Bayern-tähti jäi kiinni rattijuopumuksesta