Veikkausliigaennakko 2024: Sarjanousija EIF suuren haasteen edessä
Ekenäs IF nousi viime kauden päätteeksi Veikkausliigaan.
EIF voitti silloisen Ykkösen mestaruuden lopulta neljän pisteen erolla Gnistaniin. Seura on edellisen kerran pelannut Suomen korkeimmalla sarjatasolla vuonna 1933.
EIF:n mestaruutta oli helppo pitää melkoisena yllätyksenä. Tammisaarelaiset olivat onnistuneet vakiinnuttamaan paikkansa toiseksi korkeimman sarjatason ylemmässä keskikastissa. EIF oli edellisen kerran jäänyt Ykkösessä kuuden parhaan ulkopuolelle kaudella 2017. Siitä huolimatta vain harvat osasivat odottaa EIF:n mestaruutta.
Gabriel Xatartin miehistö pelasi kesällä peräti kuuden peräkkäisen voitottoman ottelun putken, mutta heinäkuusta eteenpäin loppukausi oli yhtä juhlaa. EIF voitti runkosarjan kahdeksan viimeistä otteluaan ja lähti ylempään loppusarjaan sarjakärjestä. Loppusarjassa viidestä ottelusta tuloksena oli neljä voittoa ja nousu Veikkausliigaan.
Sarjanousun myötä EIF joutuu päivittämään kotistadioninsa liigakelpoiseksi. EIF joutui vaihtamaan stadionin tekonurmen ja rakentamaan suurempia katsomoita täyttääkseen liigavaatimukset.
Västra Nylandin mukaan stadionremontti maksaa noin 950 000 euroa. Raaseporin kaupunki kustantaa remontista 600 000 euroa. Kotistadionin nimi muuttui Ekenäs Sparbank Arenaksi. Stadionin nimisponsori osallistuu remonttikuluihin noin 200 000 eurolla.
Sarjanousijaa ennakoidaan lähtökohtaisesti Veikkausliigan heikoimmaksi joukkueeksi. EIF:n harjoituskauden tulokset ovat jättäneet paljon toivomisen varaa.
EIF jäi liigacupin lohkossaan viimeiseksi. Viidestä ottelusta tuloksena oli neljä tappiota ja voitto IFK Mariehamnista. HJK:n kakkosjoukkue Klubi 04 voitti EIF:n peräti 4-1. Maaliskuun harjoitusotteluissa EIF jäi tasapeliin Ykkösliigassa pelaavien SalPan ja KäPan kanssa.
Sarjanousijan pelaajamateriaali ei anna syytä juhlaan
Kauden alla on helppo todeta, ettei EIF:n pelaajamateriaali vakuuta.
EIF on tehnyt muutaman mielenkiintoisen sopimuksen, mutta kokonaisuudessa materiaali jää varsin kauas muista. Sarjanousija on samalla tehnyt useita jatkosopimuksia jo viime kaudella joukkueessa pelanneiden pelaajien kanssa.
Urallaan 79 ottelua Kreikan pääsarjassa pelannut maalivahti Nikolaos Giannokopoulos tuo kokemusta EIF:n tolppien väliin. Giannokopoulos, 31, on pelannut edelliset vuodet Moldovassa ja Israelissa. Viimeiset puolitoista vuotta FC Lahden takalinjoilla ansiokkaasti pelannut Arian Kabashi pelaa tämän kauden EIF:ssä. Kabashi on lähtökohtaisesti laatuhankinta, joka tuo kaivattua johtajuutta puolustukseen.
Viime kaudella HIFK:ssa pelanneet Eetu Puro ja Emil Pallas siirtyivät yksivuotisilla sopimuksilla EIFiin. Hakaa peräti seitsemän vuoden ajan edustanut monipuolinen Henri Malundama tuo tarvittavaa leveyttä laitapuolustajaosastolle.
EIF sai mukavia uutisia maaliskuussa, kun joukkueen vuodenvaihteessa jättänyt Abdoulaye Kanté palasi sittenkin Raaseporiin.
Viime kauden mestaruusjoukkueen takuumies siirtyi Ilvekseen, mutta Ilves lainasi kovan kilpailutilanteensa vuoksi keskikenttäpelaajan takaisin EIFiin. Kanté, 24, iski viime kaudella Ykkösessä runko- ja loppusarjat mukaan luettuna seitsemän maalia, ja oli yksi joukkueen tärkeimmistä yksilöistä. Kanté kuuluu myös tällä kaudella EIF:n luottopelaajiin.
EIF teki helmikuussa yksivuotisen sopimuksen Nasiru Mohammedin kanssa. Mohammed kuului takavuosina Häckenin ehdottomiin tähtipelaajiin Allsvenskanissa, mutta sittemmin on ollut vaikeaa. Mohammed on jäänyt viime vuosina pienelle peliajalle useissa seuroissa ja etsii uutta nostetta uralleen.
Joukkueessa on lähtökohtaisesti muutamia potentiaalisia yksilöitä, mutta kysymysmerkkejä on enemmän kuin vastauksia.
EIF:llä ei ole tällä hetkellä joukkueessaan ainuttakaan maalintekotaitonsa pääsarjatasolla todistanutta hyökkääjää.
Loukkaantumisista kärsinyt Tiemoko Fofana on nimekkäin kärkipelaaja, mutta hyökkääjä on jättänyt paljon toivomisen varaa Veikkausliigassa. 48 veikkausliigaotteluun on syntynyt kuusi maalia. Fofana jäi viime kaudella pienelle vastuulle Hakassa ja siirtyi kesken kauden Raaseporiin. 24-vuotias hyökkääjä pelasi tehokkaan loppukauden Ykkösessä ja aloittanee kauden EIF:n ykköskärkenä.
EIF:n materiaali on kapea, vaikka yksittäisiltä pelaajilta löytyykin huomattavasti kokemusta muun maussa Veikkausliigasta ja paremmistakin sarjoista.
Kesken viime kauden Hongasta EIF:n paitaan palannut Lucas Kaufmann on tärkeässä roolissa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kokenut laitahyökkääjä jäi viime kaudella aiempaa pienemmälle vastuulle Hongassa, mutta brasilialaistaituri palaa liigatasolle EIF:n kanssa. Voi nousta kauden mittaan suureksi vastuunkantajaksi.
Seuraa häntä
EIF:n kapteeni Enoch Kofi Adu on yksi koko Veikkausliigan meritoituneimmista pelaajista.
Adu, 33, on voittanut urallaan kolmesti Ruotsin mestaruuden. Lisäksi hänet on kruunattu kertaalleen Tanskan mestariksi. Keskikenttäpelaaja on viettänyt valtaosan urastaan Pohjoismaissa. Ruotsin, Tanskan ja Norjan pääsarjoista löytyy kokemusta yhteensä yli 250 ottelun edestä. Myös Turkin ja Belgian pääsarjoissa pelanneelta Adulta löytyy tililtä myös 18 ottelua Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Adu pelasi viime kaudella täydet minuutit jokaisessa EIF:n sarjaottelussa. Adu on alkavallakin kaudella Xatartin ehdoton luottopelaaja.
Arvio
Sija: 12
EIF on suurin suosikki suoraksi putoajaksi.
Sarjanousija joutuu pelaamaan alkukauden evakossa kotistadionin remontin vuoksi. EIF:n on määrä päästä pelaamaan kotikentällään todennäköisesti toukokuun puolivälissä. Sitä ennen luvassa on jopa neljä vierasottelua ja yksi evakossa pelattava kotiottelu Myyrmäessä. EIF:n on saatava alkukauden otteluista pisteitä ennen kuin se pääsee kotikentälleen. Muussa tapauksessa vuori voi olla liian korkea kiivettäväksi jo ennen kuin kevät vaihtuu kesäksi.
Veikkausliigatasolla kokematon valmennus on suuren haasteen edessä taistellessaan sarjapaikasta, mutta toisaalta EIF pääsee kauteen hyvin pienten odotusten kera. Sarjapaikan säilyttäminen olisi jättionnistuminen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö