Veikkausliigaennakko 2024: Gnistan lähtee taistelemaan sarjapaikastaan
Viime vuosina paikkansa Suomen toiseksi korkeimman sarjatason kärkikahinoissa vakiinnuttanut Gnistan nousi alkavaksi kaudeksi Veikkausliigaan.
Gnistan pelasi hienon kauden Ykkösessä. Sarjakauden ensimmäinen tappio tuli vasta heinäkuun puolivälissä. Gnistan ja EIF olivat tasapisteissä Ykkösen kärkipaikalla runkosarjan jälkeen. EIF meni menojaan ylemmässä loppusarjassa ja voitti mestaruuden neljän pisteen erolla Gnistaniin.
Gnistan karsi lopulta paikasta Veikkausliigaan, mutta IFK Mariehamn oli liian kova pala purtavaksi. IFK Mariehamn voitti Gnistanin liigakarsinnassa yhteismaalein 3-0.
Oulunkyläläisten unelma sarjanoususta ei kuitenkaan kuollut, sillä FC Hongan edustusjoukkue ajautui konkurssiin. Gnistan nousi täydennysmenettelyn kautta Veikkausliigaan. Kyseessä on Gnistanille seurahistorian ensimmäinen kausi Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
Gnistanin päävalmentajana työskennellyt Joonas Rantanen jätti seuran viime kauden päätteeksi. Rantanen siirtyi Ilveksen päävalmentajaksi.
Gnistanin viime kauden joukkueessa oli useita onnistujia.
Maalivahti Jiri Koski pelasi nappikauden. Kokenut Medo loisti keskikentällä ja huippukauden pelannut Momodou Sarr oli viikosta toiseen vaarallinen laidallaan. Eero Markkanen viimeisteli sarjakauden aikana 11 maalia, ja oli tulessa etenkin alkukaudella.
Suurin tähti löytyi vasemmalta laidalta. Joakim Latonen pelasi uransa parhaan kauden ja iski runko- ja loppusarjat mukaan luettuna peräti 18 maalia. Maalitehtailu on jatkunut myös talvikaudella liigacupissa.
Sarjanousun myötä Gnistan joutuu parantamaan olosuhteitaan Oulunkylässä voidakseen pelata Veikkausliigaa Mustapekka Areenalla. FC Hongan kotistadionilla vuosien ajan ollut telinekatsomo siirrettiin Oulunkylään. Telinekatsomo sijoitetaan pääkatsomon vastaiselle puoliskolle. Se nostaa Gnistanin kotistadionin katsojakapasiteetin noin 2200:aan.
Puolustus kunnossa, mutta joukkueen laatu jättää kysymyksiä
Gnistan palkkasi viime marraskuussa Jussi Leppälahden päävalmentajakseen. Aiemmin muun muassa KTP:ssä työskennellyt Leppälahti allekirjoitti 1+1-vuotisen sopimuksen Gnistanin kanssa.
Sarjanousun myötä Gnistan on luonnollisesti muuttanut joukkuettaan varsin huomattavasti.
Kookas maalivahti Mathias Nilsson saapui Malmöstä lainalle alkavaksi kaudeksi. Nilsson torjui viime kaudella Örgryten ykkösmaalivahtina Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kilpailee Kosken kanssa ykkösvahdin paikasta.
Jukka Raitala, Teemu Penninkangas ja Juhani Ojala saapuivat toppariosastolle.
Raitala kuuluu edelleen pelipaikallaan Veikkausliigan eliittiin. 35-vuotias konkari halusi jatkaa uraansa HJK:ssa, mutta ei lopulta saanut jatkosopimustarjousta ja päätyi Oulunkylään. Viime kaudellakin HJK:n luottopelaajiin lukeutunut Raitala on ehdottomasti Gnistanin nimekkäin hankinta. Raitala on joukkueelle suurenmoinen apu niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Nousee johtajan rooliin myös Gnistanissa.
Veikkausliigassa jo kulttipelaajan maineeseen noussut Penninkangas, 31, on Raitalan tapaan laadukas vahvistus. Penninkangas kuului edelliset vuodet FC Lahden ehdottomiin runkopelaajiin ja tuo kaivattua kaksinkamppailuvoimaa Gnistanin takalinjoille. Kykenee pelaamaan niin topparina kuin laitapuolustajanakin. Hongasta saapunut Elias Äijälä kilpailee Penninkankaan kanssa avauksen paikasta vasemman laitapuolustajan paikalla.
Huuhkajista tuttu Ojala, 34, pelasi viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Hongassa. Ojala jäi Espoossa pienille minuuteille, mutta sai talvikaudella huomattavasti vastuuta Leppälahden alaisuudessa.
Gnistan teki yksivuotisen sopimuksen portugalilaisen Tomás Castron kanssa. 25-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut urallaan pääosin kotimaansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Tililtä löytyy myös viisi ottelua Portugalin pääsarjassa. Castron talvikausi on ollut rikkonainen loukkaantumisen vuoksi, ja hänet nähtiin kentällä vain yhdessä liigacupin ottelussa.
Gnistan teki juuri ennen kautta yksivuotisen sopimuksen Benjamin Tatarin kanssa. 29-vuotias vasen laitahyökkääjä on tehnyt urallaan kovaa jälkeä Bosnian pääsarjassa. Bosnian maajoukkueessakin pelannut Tatar on kerännyt kokemusta myös muun muassa Sloveniasta ja Saudi-Arabiasta. Potentiaalinen onnistuja.
Gnistanin ykköskärjeksi on kaavailtu norjalaista Jonas Enkerudia. Huhtikuussa 34 vuotta täyttävä Enkerud pelaa ensimmäistä kertaa urallaan ulkomailla. Enkerud on pelannut valtaosan urastaan Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kaksi edellistä kautta sujui Norjan pääsarjassa. Viime kaudella Enkerud jäi hyvin pienelle vastuulle.
Viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Käpylän Pallossa pelannut Kristian Yli-Hietanen taistelee Enkerudin kanssa ykköskärjen paikasta. Yli-Hietanen pelasi viime kaudella toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 13 ottelua ja teki kahdeksan maalia. Castron tapaan myös Yli-Hietasen talvikausi on ollut rikkonainen loukkaantumisten vuoksi.
Hyökkäysosasto on jäämässä varsin kapeaksi. Enkerudin otteet liigacupissa jättivät hieman toivomisen varaa, eikä Yli-Hietanen ole toistaiseksi lyönyt itseään läpi liigatasolla.
Suurimmat katseet kohdistuvat Latoseen. Latosella on alla selvästi uran paras kausi. Laitahyökkääjä voitti Ykkösen maalipörssin ja valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi. Latosella on kuitenkin aiemmin ollut vaikeaa Veikkausliigan puolella. Latonen ei onnistunut nousemaan IFK Mariehamnin profiilipelaajaksi, ja jäi lopulta varsin pienille minuuteille Maarianhaminassa. Gnistanissa vastuuta on kuitenkin luvassa rajattomasti. Nyt on aika onnistua myös liigassa.
Seuraa häntä
Momodou Sarria on helppo pitää yhtenä koko kauden mielenkiintoisimmista pelaajista. Vikkelä laitahyökkääjä pelasi loistavan viime kauden Gnistanin laitahyökkääjänä. Sarr on osoittanut potentiaalinsa ja voi olla yksi alkavan sarjakauden suurimmista yllättäjistä.
Juuri 24 vuotta täyttänyt Sarr on ollut tehokas myös talvella liigacupissa. Sarr heilutti maaliverkkoja HJK:ta, FC Interiä ja EIF:iä vastaan. Sarr tarjoaa monipuolisuudellaan vaihtoehtoja Leppälahdelle, sillä maaliahne laitapelaaja kykenee myös pelaamaan kärjessä.
Sarr on pelannut aiemminkin urallaan Veikkausliigassa. Sarr kuului VPS:n luottopelaajiin kaudella 2019. Ilveksessä vastuu jäi vähäiseksi, mutta puolitoista vuotta Gnistanissa ovat toimineet ponnahduslautana takaisin liigatasolle – nyt avainpelaajan roolissa.
Arvio
Sija: 10
Jussi Leppälahti teki viime kaudella hyvää työtä KTP:ssa, vaikka pesti päättyi yllättäen potkuihin elokuussa.
Gnistan lähtee tavoittelemaan sarjapaikkansa säilyttämistä. Se on realistinen, eikä suinkaan mahdoton tavoite. Talvikauden pelit ovat osoittaneet sen, että kokenut, mutta auttamatta hidastunut puolustus saattaa ajautua ongelmiin vastahyökkäyksiä puolustaessa.
Lähtökohtaisesti paikasta ylemmässä loppusarjassa on turha haaveilla, eikä se olekaan realismia Gnistanin kohdalla. Joukkueen hyökkäyspäässä on liikaa kysymysmerkkejä, ja on hyvin mahdollista, että kauden mittaan Gnistan kamppailee maalinteko-ongelmien kanssa.
Gnistanilla on parempi materiaali ja laadukkaampi valmennus kuin EIF:llä ja IFK Mariehamnilla, joten karsijankaan paikasta on todennäköisesti turha huolehtia.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti