Veikkausliigaennakko 2024: FC Haka lähtee brittivalmennuksella kauteen – se on kaikista suurin kysymysmerkki
FC Haka oli Veikkausliigan sensaatio kaudella 2022.
Lee Erwin tykitti Hakan Veikkausliigassa neljänneksi, ja lopulta europeleihin ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.
Viime kausi olikin huomattavasti vaikeampi.
Erwin vaihtoi menestyskauden jälkeen maisemaa ja siirtyi Libanoniin. Haka menetti ylivoimaisesti tärkeimmän pelaajansa, eikä onnistunut korvaamaan häntä tarpeeksi hyvin. Ykköskärjeksi hankittu Juan Lescano pelasi varsin mukiinmenevän kauden ja viimeisteli runko- ja loppusarja mukaan luettuna kymmenen maalia. Hyvä saldo, muttei lähelläkään Erwinin maalimääriä.
Haka sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi ja joutui alempaan loppusarjaan. Hakan sijoitus pysyi samana myös loppusarjassa.
Hakaa pitkään valmentanut Teemu Tainio jätti seuran viime kauden päätteeksi. Tainio valmensi Hakaa jopa kuuden vuoden ajan. Tainio menetti kesken kauden aisaparinsa Ossi Virran HJK:hon. Virta oli tehnyt Hakassa hienoa työtä ja sai heinäkuussa tarjouksen HJK:lta. Virta liittyi tuolloin Toni Korkeakunnaksen valmennusryhmään.
Hakan euroseikkailu jäi lopulta yhden otteluparin mittaiseksi. Haka putosi Konferenssiliigan ensimmäisellä kierroksella pohjoisirlantilaiselle Crusadersille yhteismaalein 2-3. Haka oli Crusaders-otteluparin aikaan Veikkausliigan putoamistaistelussa.
Hakan parhaimmistoon kuulunut Janne-Pekka Laine siirtyi syyskuussa Turkin pääsarjassa pelaavaan Rizesporiin. Haka oli jo tuolloin käytännössä varmistanut sarjapaikkansa, joten tähtipelaajan lähdöllä ei ollut dramaattisia vaikutuksia loppukauteen.
Pitkästä aikaa uudessa komennossa
Haka joutui pitkästä aikaa etsimään uuden päävalmentajan.
Haka palkkasi lopulta pohjoisirlantilaisen Andy Smithin päävalmentajakseen. Smith, 43, ei ole kokenut päävalmentaja. Luotsi on työskennellyt vain kerran päävalmentajan pestissä. Smith valmensi slovakialaista FK Dubnicaa yhdeksän ottelun verran muutama vuosi sitten.
Smith on rakentanut Hakan pitkälti täysin uuteen uskoon. Joukkueessa pelaa vain kuusi viime kauden Hakassa aloittanutta pelaajaa.
Hakan viime kauden ykkösmaalivahti Aatu Hakala siirtyi KuPSiin. Viime vuodet Hakan avauskokoonpanoon kuulunut luottotoppari Eero-Matti Auvinen jätti seuran ja siirtyi IFK Mariehamniin. Jopa seitsemän vuoden ajan Hakaa edustanut laitapuolustaja Henri Malundama lähti EIF:iin. Muutaman kauden Valkeakoskella viihtynyt Atte Sihvonen palasi TPS:n paitaan. Tino Purme jätti Hakan ja siirtyi Kolmoseen.
Lescano ja joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin lukeutunut Logan Rogerson hyvästelivät niin ikään Hakan. Lescano päätyi Kiinaan ja Rogerson Armeniaan. Hakassa suhteellisen pienelle peliajalle jäänyt Stavros Zarakostas siirtyi Kreikan kakkostasolle.
Jos lähteneitä pelaajia on paljon, samaa voi sanoa joukkueeseen liittyneistä pelaajista.
Liverpoolin ja Celticin junioriakatemioissa pelannut maalivahti Liam Hughes teki kaksivuotisen sopimuksen Hakan kanssa. 22-vuotias veräjänvartija on pelannut lähinnä Valioliigan reservisarjassa. Talvikauden peliesitykset ovat jättäneet toivomisen varaa. Hughes kilpailee ykkösvahdin paikasta Anton Lepolan kanssa.
Hassan Ndam, Nikolas Talo ja Nicolas Gianini Dantas vahvistavat toppariosastoa. Ndam, 25, pelasi viime kaudella 15 ottelua NY Red Bullsin riveissä MLS:ssä. Gianini Dantasilla on kokemusta lähinnä Ruotsin kolmostasolta.
Myös Hakan keskikenttä on rakennettu uuteen uskoon. Imani Lanquedoc siirtyi Fulhamista lainalle Hakaan. Lanquedoc on pelannut Fulhamin kakkosjoukkueessa. Portugalin kakkostasolla mukavat minuutit viime kaudella kellottanut Guilherme Morais teki yksivuotisen sopimuksen Hakan kanssa. Puolustava keskikenttäpelaaja sai paljon peliaikaa talvikauden otteluissa. Morais lähtökohtaisesti selvä avauskokoonpanon pelaaja Smithin alaisuudessa.
Viime kesästä lähtien ilman seuraa ollut Juho Kilo teki helmikuussa sopimuksen Hakan kanssa. Kilo vietti viisi vuotta HSV:n organisaatiossa.
Hyökkäyspäähän on myös löydetty mielenkiintoisia vahvistuksia. Urallaan pitkälti Hollannin kakkostasolla ja Belgian pääsarjassa pelannut oikea laitahyökkääjä Evangelos Patoulidis teki kaksivuotisen sopimuksen Hakan kanssa. Patoulidis teki neljään liigacupin otteluun kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä. Potentiaalinen yllättäjä. Toiselle laidalle löytyi hyvin pienelle vastuulle FC Interissä jäänyt Arlind Sejdiu.
Kärkeen löytyi serbialaishyökkääjä Marko Bacanin. Bacanin, 25, on pelannut Serbian pääsarjassa ja Slovenian kakkostasolla. Viime kausi sujui Serbian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Viimeisteli maalin Ilveksen verkkoon liigacupissa.
Haka on yksi alkavan kauden mielenkiintoisimmista joukkueista. Joukkue on kokenut niin suuria muutoksia viime kuukausina, että tuloksena voi olla pitkälti mitä tahansa ylemmän loppusarjan ja putoamistaistelun välillä. Smith on valmentajana edelleen katsomaton kortti, vaikka Hakan talvikausi sujuikin varsin positiivisesti.
Seuraa häntä
Elias Mastokangas lukeutuu Hakan parhaimpiin pelaajiin. Mastokangas siirtyi viime kesänä Interistä Hakaan. 23-vuotias laitahyökkääjä pelasi loistavan kauden jälkimmäisen puoliskon Hakan paidassa. 12 otteluun syntyi komeat seitsemän maalia ja kaksi maalisyöttöä.
Nyt Mastokangas saa ensimmäistä kertaa kokonaisen kauden alleen Hakassa, ja jälki voi olla tuhoisaa. Mastokangas on nousemassa kovaa vauhtia pelipaikkansa eliittiin Veikkausliigassa. Viimeinen läpimurto tarvitaan ja se lienee luvassa tällä kaudella. Talvikauden esitykset liigacupissa eivät pienennä odotuksia.
Arvio
Sija: 8
Haka sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi Veikkausliigassa. Joukkueen pelaajamateriaali on kokenut suuria muutoksia, mutta taso on pysynyt samanlaisena. Päävalmentaja Smith on suuri kysymysmerkki. Saa nähdä, miten uusista pelaajista koostuva joukkue hitsautuu yhteen kauden aikana.
Haka on mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä joukkueessa on niin paljon ulkomaisia pelaajia, että muutaman ulkomaalaisvahvistuksen on istuttava katsomossa. Kaikki eivät mahdu sääntöjen puitteissa kokoonpanoon. Hakan pelaajamateriaali ei päätä huimaa ja siinä on selviä puutteita, joiden myötä joukkuetta ei nähdä ylemmässä loppusarjassa. Sijat 7-9 realismia.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti