Veikkausliigaennakko 2024: Avainpelaajiaan menettänyt SJK koki suuria muutoksia
SJK:n viime kausi oli kaksijakoinen.
SJK pelasi Joaquín Gómezin alaisuudessa suorastaan loistavan kauden ensimmäisen puoliskon. Joukkue johti Veikkausliigaa heinä-elokuun vaihteessa ja oli hävinnyt siihen mennessä vain yhden sarjaottelun.
SJK:sta puhuttiin kesällä todellisena mestarikandidaattina, kun joukkueen liito ei näyttänyt pysähtyvän millään.
Arsenalista lainalle tullut Ovie Ejeheri oli alkukaudella kenties koko Veikkausliigan paras maalivahti.
Ejeheri päästi 14 sarjaotteluun vain kahdeksan maalia ja niistäkin puolet tuli yhdessä ottelussa. Ejeherin lainasopimus SJK:n kanssa päättyi kuitenkin heinäkuun puolivälissä, ja sen jälkeen alkoivat myös joukkueen vaikeudet. Ejeherin lähdön jälkeen SJK päästi 14 otteluun peräti 32 maalia.
Gómezin miehistön selkäranka näytti katkeavan heinäkuun lopussa, kun huomattavista loukkaantumisongelmista kärsinyt HJK vieraili Seinäjoella ja haki lopulta 2-1-vierasvoiton. SJK johti ottelua tauolla 1-0, mutta vieraat käänsivät pelin toisella jaksolla.
Siitä alkoi peräti neljän ottelun tappioputki, eikä SJK enää onnistunut palaamaan alkukauden tasolleen niin pelillisesti kuin henkisestikään. SJK putosi runkosarjan lopussa neljännelle sijalle. Alamäki jatkui myös ylemmässä loppusarjassa. Viidestä ottelusta tuloksena oli vain yksi voitto. Eurolopputurnaus päättyi heti kättelyssä AC Oululle kärsittyyn rangaistuspotkutappioon.
SJK ei onnistunut hankkimaan riittävän laadukasta korvaajaa Arsenaliin palanneelle Ejeherille.
Ensimmäinen korvaaja Krišjānis Zviedris teki lukuisia henkilökohtaisia virheitä ja tipahti nopeasti penkille. Jälkimmäinen korvaaja Miguel Rodríguez oli niin ikään epävarma ja hänet siirrettiin loppukaudeksi kakkosjoukkueen maalille. Edustusjoukkueen alkuperäinen kakkosvahti Markus Uusitalo pelasi ylemmän loppusarjan ottelut ja lopetti uransa kauden jälkeen.
Heikosta kauden jälkimmäisestä puolikkaasta huolimatta SJK:lla oli myös onnistujia.
Jaime Moreno pelasi laadukkaan ensimmäisen kauden Suomessa. Nicaragualaishyökkääjä iski Veikkausliigassa runko- ja loppusarjat mukaan luettuna 11 maalia. Maaleja syntyi etenkin kauden ensimmäisellä puoliskolla. Jeremiah Streng tarjosi hyvää tulitukea ja teki Veikkausliigassa seitsemän maalia. SJK:hon yllättäen palannut Murilo antoi kauden aikana kymmenen maalisyöttöä.
SJK lähtee uusin voimin alkavaan kauteen
Joaquín Gómez jätti SJK:n viime kauden päätteeksi. Gómez siirtyi Saudi-Arabian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Al-Qadsiahin apuvalmentajaksi.
SJK:n alkuperäinen idea oli palkata kakkosjoukkuetta luotsannut Stevie Grieve edustusjoukkueen päävalmentajaksi.
Grieveltä puuttuu kuitenkin päävalmentajan pestiin vaadittu UEFA PRO -koulutus, joten valmennusryhmän jäsen Toni Lehtinen toimii edustusjoukkueen päävalmentajana alkavalla kaudella. SJK:n tiedotteen mukaan järjestelystä huolimatta Grievellä on merkittävä rooli edustusjoukkueen valmennuksessa.
Lehtinen edusti pelaajaurallaan SJK:ta vuodet 2012-16, ja juhli seuran kanssa Veikkausliigan mestaruutta kaudella 2016. Pelaajauransa jälkeen Lehtinen työskenteli SJK:n organisaatiossa valmentajana vuodet 2017-2021. Lehtinen luotsasi JJK:ta kahden vuoden ajan ennen paluutaan SJK:hon.
Jos muutoksia on tapahtunut valmennuksessa, on helppo sanoa samaa pelaajistosta. Viime kaudella flopannut maalivahti Zviedris jätti Seinäjoen vähin äänin ja siirtyi Latviaan.
Kahden kauden ajan SJK:n ehdottomiin luottopelaajiin kuulunut toppari Matej Hradecky lähti vapaana agenttina Slovakian pääsarjaan. Hradeckyn menetys on SJK:lle suuri. Hradeckyn kanssa samaan aikaan HIFK:sta SJK:hon siirtynyt keskikenttäpelaaja Jake Dunwoody jatkoi matkaansa kohti AC Oulua. Dunwoody oli viime kaudella yksi SJK:n parhaimmistoa. Oulu-siirto yllätti monet.
SJK myi Terry Yegben Ruotsin pääsarjassa pelaavaan Elfsborgiin. Yegbe oli yksi viime kauden suurimmista sensaatioista. Toppari nousi talvikaudella kakkosjoukkueesta edustuksen mukaan ja nappasi itselleen yllättäen avauksen paikan. Yegbe pelasi loistavan kauden ja lähti astetta suurempiin ympyröihin.
Pienelle vastuulle jäänyt keskuspuolustaja Martti Haukioja lähti paikallisvastustaja VPS:n paitaan. Oma kasvatti Matias Vainionpää lähti peliajan perässä FC Lahteen. Toppari jäi viime kaudella olemattomalle vastuulle Gómezin alaisuudessa.
Veikkausliigan parhaimpiin laitapuolustajiin lukeutunut Murilo hyvästeli Suomen kentät ja siirtyi Malesian pääsarjassa pelaavaan Johor Darul Ta’zimiin. Murilo on lähtökohtaisesti hyvin hankalasti korvattavissa.
Diego Rojas palasi kahden SJK:ssa vietetyn kauden jälkeen kotimaahansa Chileen. Hyökkäävän keskikenttäpelaajan viime kauden peliesitykset jättivät kokonaisuudessaan toivomisen varaa. Ei ole järin suuri menetys SJK:lle. Malesian A-maajoukkueeseen noussut Noah Laine lähti lainalle malesialaiseen Selangoriin. Lainassa on mukana osto-optio.
Viime kaudella edukseen esiintynyt Streng lähti kevätkaudeksi lainalle Serie B -seura Ascoliin. Myös Strengin lainassa on mukana osto-optio. Jätti merkittävän loven SJK:n hyökkäykseen.
Lähtijälistalla on nimekkäitä pelaajia, mutta SJK on myös tehnyt sopimuksia mielenkiintoisten vahvistusten kanssa.
Hongasta saapunut Roope Paunio ja KuPSista siirtynyt Hemmo Riihimäki taistelevat ykkösvahdin paikasta. SJK toivoo, että jompi kumpi pelaa läpimurtokauden Veikkausliigassa, sillä joukkue ei suinkaan kaipaa samanlaista tilannetta maalilleen kuin viime kaudella.
Hongassa loppukaudella edukseen esiintynyt huippulupaava Dario Naamo siirtyi Seinäjoelle. Laitapuolustaja voi nousta nopeasti pelipaikkansa eliittiin liigassa.
Kookas toppari Kelvin Pires siirtyi slovakialaisesta Trencinistä lainalle SJK:hon. 23-vuotias Pires on saanut urallaan mukavasti vastuuta Slovakian pääsarjassa. Viime kaudella FC Hakassa vaikuttanut toppari Fallou Ndiaye saapui kauden alla SJK:n takalinjoille. Aloittanee kauden penkiltä.
Laitahyökkääjäosastolla on nähty muutama mielenkiintoinen kiinnitys. Lupaava 18-vuotias Lauri Laine siirtyi konkurssiin menneestä FC Hongasta Seinäjoelle. Oikea laitahyökkääjä nousi viime kaudella Hongan edustusjoukkueeseen ja väläytteli ajoittain. Laine iski maalin Suomen Cupin finaalissa, ja hakee läpimurtoa liigatasolle SJK:ssa.
Italialaisen Leccen organisaatiossa viime vuodet viettänyt Eetu Mömmö siirtyi lainalle SJK:hon. Vasen laitahyökkääjä on yksi alkavan liigakauden mielenkiintoisimmista yksilöistä. Mömmö, 21, pelasi Italiassa Leccen Primavera-joukkueessa. Viime kausi sujui lainalla Islannin pääsarjassa. Mömmö hakee uutta nostetta uralleen SJK:sta.
Rasmus Karjalainen allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen SJK:n kanssa. Karjalaisen viime kausi AC Oulussa ei sujunut suunnitelmien mukaan ja maisemanvaihto oli lopulta kummallekin osapuolelle paras vaihtoehto. Runkosarjassa maalimäärä jäi lopulta viiteen. Peliesitykset paranivat loppusarjassa. Hyökkääjä tuo mielenkiintoisen vaihtoehdon SJK:lle ja on edelleen hyvin käyttökelpoinen liigapelaaja.
Seuraa häntä
Dario Naamo nousi viime syksynä jalkapalloilevan Suomen tietoisuuteen. 18-vuotias laitapuolustaja nousi ryminällä Hongan edustusjoukkueeseen ja kuului koko joukkueen parhaimmistoon varsinkin syyskaudella. Ennakkoluulottomasti pelannut nuorukainen herätti muun muassa HJK:n kiinnostuksen, mutta Naamo siirtyi lopulta kaksivuotisella sopimuksella SJK:hon.
Naamo kehittyi huimasti jo viime kauden aikana. Kevätkaudella ajoittain ujoltakin näyttänyt laitapuolustaja oli syyskaudella huomattavasti kypsemmän oloinen pelaaja. Teknisesti laadukkaan Naamon kehitys jatkunee samalla tahdilla myös alkavalla kaudella.
On kuitenkin hyvin mahdollista, että Naamo siirtyy ulkomaille jo kesken kuluvan kauden. Viime syksynä Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa nähdyn Naamon on huhuttu liittyvän Irakin maajoukkueeseen.
Arvio
Sija: 6
SJK:n kaudet ovat yleensä olleet hyvin vuoristoratamaisia. Viime kausi ei ollut suinkaan ainoa laatuaan, kun tulokset ja peliesitykset ailahtelivat huomattavasti suunnasta toiseen.
SJK:lla on uusi, mutta seuran hyvin tunteva valmennusryhmä. Talvikauden ensimmäiset ottelut eivät vakuuttaneet ja SJK:lla oli ajoittain merkittäviäkin vaikeuksia liigacupissa, mutta joukkueen pelaaminen on parantunut viime viikkoina.
SJK menetti talven aikana useita avainpelaajiaan, joiden mukana lähti myös johtajuutta. Murilon, Yegben, Hradeckyn ja Dunwoodyn kaltaisten pelaajien korvaaminen ei ole yksinkertaista ja uusien pelaajien taso nähdään toden teolla alkukaudella.
SJK ei sijoitu alkavalla kaudella kolmen parhaan joukkoon, mutta pelaa tuttuun tapaan ylemmässä loppusarjassa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti