Aki Riihilahti väläytti, millaisen jättisumman HJK Radulovicista suunnilleen sai – yksi maalitykki tuo 10 vuoden jälkeen edelleen rahaa HJK:n kassaan
HJK on netonnut viime aikojen pelaajamyynneistä mukavat summat rahaa.
Talven siirtoikkunassa Klubi sai siirtokorvauksen Bojan Radulovicista, Tuomas Ollilasta ja Matti Peltolasta. Radulovic siirtyi Huddersfieldiin, Ollila FC Pariisiin ja Peltola D.C. Unitediin.
– Meillä oli selkeä goal tuohon ikkunaan: Radulovic ja Ollila myydään, ja Peltola lähtee training compensationilla. Tilikauden budjetoiduista pelaajamyynneistä mentiin selkeästi yli. Kaikki korvaukset olivat todella merkittäviä, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sanoi SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Mielestäni on todella hienoa, että saamme eri tilanteissa oleville pelaajille hyviä siirtoja, niin että Suomeen jää siitä merkittäviä siirtokorvauksia. Sen voin sanoa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminnan laadulla on saatu kasvatettua niitä summia. Se sataa myös kaikille muille suomalaisille, että hintataso nousee edes lähemmäs sitä, mitä lähimaissamme vastaavista pelaajista maksetaan.
– Myynnit olivat oikein suunniteltuja, ja taloudellisesti ne menivät selkeästi yli sen, mitä oli budjetoitu. Hyvät siirtosummat.
Transfermarktin mukaan HJK sai Radulovicista peräti 1,4 miljoonaa euroa. Sopimusteknisistä syistä Riihilahti ei voi vahvistaa tai kiistää summaa, mutta seuraava lausunto kertoo paljon.
– Me yleensä mietimme kokonaissummaa, mikä saadaan. Pelaajakohtaisesti meillä on yleensä hyvin paljon erilaisia häntiä sopimuksissa. Eli kun vaikka pelaaja pelaa tietyn määrän pelejä, tekee maaleja tai siirtyy eteenpäin, niin niistä hännistä tulee meille lisää bonuksia. Kokonaisuudessaan mielestäni Suomesta lähtevän hyökkääjän, joka tekee kovasti maaleja, arvon pitää olla miljoonan hujakoilla. Se on ehkä se, mitä voin tähän sanoa.
– Ne hännät ovat todella merkittäviä, mitä loppuvaiheessa neuvotellaan sopimuksiin. Meillä on lukuisa määrä pelaajia, joista on edelleen häntiä olemassa.
Riihilahti paljasti, että tällä hetkellä HJK:n kassaan kilisee bonushäntiä yli kymmenestä pelaajasta. Hännistä puolen tusinaa on merkittäviä summia. Yksi esimerkkipelaaja, josta HJK saa edelleen rahaa, on Joel Pohjanpalo, joka paukuttaa maaleja Venezia FC:ssä. Pohjanpalon HJK myi eteenpäin jo kymmenen vuotta sitten.
Riihilahti valotti myös, miksei siirtosummista voida avoimemmin puhua, vaikka jotkut jättiläisseurat tiedottavat summista hyvinkin suoraan.
– Nii-in. Luulen, että se on hyvin pitkälti sen ostavan seuran tahtotila. Ostava seura – kuten mekin jos meille joku siirtyy siirtosummalla – hyvin usein kirjaa, ettei niitä haluta ulospäin sanoa. Syy on se, ettei siitä tule paineita pelaajille.
Lue koko Riihilahti-haastattelu tästä. Haastattelussa puhutaan siirtomarkkinoiden lisäksi valmentajasotkusta, suomalaisen futiksen tilasta, HJK:n taloudesta, Superliigasta, uusista europeliformaateista ja tiiviistä kilpailukalenterista.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti